"Politiikka on yhteisten asioiden hoitamista", opetettiin meille paukapäille yli kolmekymmentä vuotta sitten kansalaistaidon tunnilla. Sanottiin, yhteisten asioiden hoitamista, eikä siis yhdessä asioiden hoitamista. Politiikka on epäreilua yksilöurheilua reilun joukkuepelin kulisseissa. Sitä se on kautta linjan vasemmalta oikealle, keskustaa missään tapauksessa unohtamatta. Ehdokkaat vetäytyvät vaalien alla kadehtimaan kanssaveljiensä ja -sisartensa tekemisiä ja varovat visusti paljastamasta mitään omista kampanja-aikomuksistaan, ellei sitten ole puhe rahanpuutteesta. Siitähän sitä kyllä sovitaan puhumaan ja kovinkin painokkaasti.
Tapanani on silloin tällöin karrikoida väitteitäni, provosoida, enkä nytkään osaa tehdä tyylissäni poikkeusta. Ehkei ole tarvekaan, koska tapailen totuuden pettämätöntä henkeä.
Puolue on juuri niin vahva kuin on yksimielinenkin tai edes kurinalainen. Demokratiaan kuuluu toki mielipiteen ilmaisemisen vapaus, mutta varsinkin kuntapolitiikassa ryhmäkuriton lepsuilu johtaa väistämättömiin viiveisiin ja vaikeuksiin, joista jotkut kärsivät enemmän kuin toiset. Toisaalta edustajan on varmaankin helpointa perustella linjasta poikkeamista omilla periaatteillaan, vaikka todellinen syy olisikin individualistinen ja tarkoitushakuinen typeryys eli tutummin sanottuna populismi.
Vaalien jälkeen, kävipä niissä ihan miten tahansa, alan oitis puuhaamaan uutta seutukunnallista kokoomusyhdistystä, avointa keskustelufoorumia, johon kutsutaan jäseniä Oulun ja ympäristökuntien kokoomusyhdistyksistä. En ole lakkauttamassa paikallisyhdistyksiä, en haasta piiriyhdistystä, enkä kyseenalaista kenenkään roolia tai tekemisiä, sellaisille spekulaatioille heti piste.
Kokoomuksen on vain ymmärrettävä yhdistää seutuvoimansa samaan pitkään pöytään, eriävät näkemykset ovat luonnollisia, niitä täytyy voida perustella ja niitä pitää saada ruotia yhteisessä foorumissa. Oulun seudun Kokoomuslaisten on liityttävä yhteen, on järjestäydyttävä! Voima ja viisaus löytyy sakista, enemmän kuin yksittäisistä itsetietoisista ja näsäviisaista edustajista.
Virtuaalileikittely näiden sähkölaitteiden äärellä ei riitä kestäväksi perustaksi yhteisen tahtotilan synnyttämisessä. Kokoomuslaisten on siksi uskaltauduttava ulos poteroistaan puhumaan politiikkaa - yhdessä yhteisten asioiden hoitamiseksi! Sellainen olisi kokonaan uudenlaista raikasta ja dynaamista politiikkaa, jota kansankin olisi helpompi käsittää ja hyväksyä.
Tänä aamuna oli Maikkarin aamu-TV:ssä mainio juttutuokio, jossa ulkoministeri Alexander Stubb ja europoliitti Lasse Lehtinen puhuivat Isänmaan asiasta maltillisin äänenpainoin, positiivisin sävyin ja yhteisin ajatuksin. Sitä seuratessa tuli mukava olla, alkoi tuntua hyvältä olla suomalainen Euroopassa.
Edellisillan kuntavaaliväittely YLE:n ykkösellä puolestaan esitteli toisenlaisen demarin, tuon tätimäisen tomeran Jutta Urpilaisen. Hänestä en ole oppinut vielä pitämään.
Mutta mitä tässä haluan sanoa, on että yhteistyö alkaa avoimmuudesta ja edellyttää vuorovaikutustilaisuuksia ja tarvitsee tahdikasta toimeliaisuutta. Päättäjien poteropolitikoinnista ja heidän luonteittensa laiskuudesta kärsii koko seutukunta. Liitytään yhteen, hyvät aateveljet ja -siskot!
Lopuksi vielä Luotolais-Jukalle sinne Muhoksen vaalipiiriin sanoisin, että älä hyvä mies nyt anna periksi, asiasihan on oikeutettu, erittäin ajankohtainen ja takuuvarmasti laajalti yli kunta- ja puoluerajojen kannatettu!! Olen kanssasi samalla asialla täällä kivisessä kylässä - kumpikaan meistä ei pärjää yksin. Muista, että voima ja viisaus on sakeassa väessä, enemmän kuin viileissä viranhaltijoissa!
Viikonloppua,
Hp.
19.9.2008
16.9.2008
Hysteriaa, hyvät ihmiset!
Media on julistanut laman, piru on päässyt irti, kaikki huutaa hysteriaa!
USA:n rahoitusmarkkinoiden jättivaikeudet iskevät maailmantalouteen ilmestyskirjan inhottavimpien ennustusten lailla, koko globalisaatiota uhkaa mittasuhteiltaan ja seuraamuksiltaan ennenkokematon lama; tuntuva taantuma on jo tosiasia. Pankkeja ja rahalaitoksia pelastetaan ennenkuulumattoman suurilla operaatioilla. Kansan uskoa paperiseen systeemiin ei ole varaa menettää!
Korkojen ennakoitu lasku jää takuuvarmasti toteutumatta, päinvastoin, me rahavaivaiset asuntovelalliset olemme kohta syvässä kusessa, ellemme sitten siellä jo ole. Kiinan populaatio, kansantalous ja sotilaallinen mahtiasema kasvaa vääjäämättömästi, myös Intia miljardiväestöineen on nopeasti nousemassa nöyrästä kurjuudestaan. Lebensraumista ja elintärkeistä luonnonvaroista alkaa olla puutetta muuallakin kuin yhä levottomammassa Afrikassa. Viljasta tehdään polttoainetta ja sademetsät silvotaan aikuisviihdeteollisuuden vaatimaksi kiiltopaperiksi.
Valtava Venäjänmaa vaurastuu ja vahvistuu voimiensa tuntoon. Georgian militarististen vaiheiden seurauksena suomalaistenkin turvattomuuden tunne on lisääntynyt. Nuoret ajautuvat irralleen yhteiskunnasta, he syrjäytyvät virtuaalisiin pilleriporukoihin, samaan aikaan kun kotimaisen työn uuvuttamat, moniongelmaiset aikuiset alkoholisoituvat kohti kuolemaa. Meidän suomalaisten, siis ainakin median esittämien arvelujen ja oletusten perusteella, vierastama Natoportti on pistetty pitkäksi aikaa kiinni. Yksin on parempi, ja yksin me olemme. Aina yksin. Aina vastaan.
Inflaatio laukkaa ennätystasolla ja asuntojen hinnat ovat kääntyneet selvään laskuun. Metsäteollisuus on kriisissä, tuhansittain työttömiä vaeltaa mielenosoituksista toiseen ilman minkäänlaista menestymisen mahdollisuutta. Internet tunkee taskuihin ja mielihyvää tarjotaan nopeammin, halvemmalla ja helpommin kuin koskaan aiemmin. Kansat kaipaavat keinonahkaa ja silikonia. Kaikki metsästää mielihyvää, helpotusta alinomaiseen ahdistukseensa.
Ihmisen on niin paha olla, mutta ei sentään koko aikaa! Sillä TV:n meille tarjoamassa hypnoottisessa BB-talossa osataan kähistä sponsoroidun keskikaljan voimin omista ja kumppaneiden kampauksista ja pinnallisista kaveruussuhteista. Luotaantyöntävää. Muuan päivä sitten, siinä kotisohvalla TV-kanavia selatessani, ollessani oikeastaan jo sänkyyn valmis ja puoliuneen vaipumassa, jämähdin tuijottamaan tuota typeryyttä, joskin vain pariksi minuutiksi. Mutta sekin häviävä hetki riitti luomaan minussa levottomuttaa ja huolta. Mihin helvettiin me olemme ajautumassa?!
Olen viime päivien aikana useasti ihmetellyt iltalehtien lööpeissä kirkuvia otsikoita tuosta kummallisesta BB-talosta. Ja ihmettely sen kuin jatkuu... Mikä se on, mikä on tuo vimma ja voima, joka vetää kansaa katsomaan moista roskaa. Media toki vaatii jokapäiväistä ruokaansa, vaikka roskaruokaa, kunhan vain saa uhreja omalle alttarilleen. Media ei kyllästy koskaan. Aina on tilaa uudelle uhrille. Media taistelee omasta kannattavuudestaan ja kasvustaan ja tarvitsee selviytymisen välineikseen uskomattomia skandaaleja, puistattavia paljastuksia ja koskettavia kohtaloita, kaiken vapauden nimissä ruokkiakseen mässäilytahtoista kansaamme. Nopeasti. Helposti. Halvalla.
Onko meidät alistettu uskomaan TV-ruutua ja näyttöpäätettä, onko meidät alistettu pelkäämään todellisuuden kohtaamista, voi hyvänen aika! onko meidät alistettu virtuaaliriippuvuuteen?? Me olemme medialle väline, liikkeelle paneva voima, mutta kumpi palvelee kumpaisenkin intressejä? Media tekee halutessaan vaikka maailmanlaajuisen laman, synnyttää sodan, mutta vähintäänkin aiheuttaa universaalia ahdinkoa. Ihminen sitä ei yksin tee.
Turvallisen lumeellinen hyvinvointiyhteiskuntamme on muuttumassa mässäileväksi ja pahoinvoivaksi mielihyvinvointiyhteiskunnaksi. Kulissit on kunnossa, prässit suorassa ja kansa nauraa käskettäessä, mutta katseilta suojaavien seinien sisällä on synkkää. Vallalla on petollinen käsitys siitä, että jossain tuolla ulkona on yhteiskunta, joka huolehtii meistä ja ottaa niin halutessamme pahanolomme syyt niskoilleen. Pelkästään mielenterveydellisiin ongelmiin mätetään maassamme 2,5 miljardia rahassa mitattavina menetyksinä joka jumalan vuosi! 2,5 miljardia euroa, uskomatonta, mutta totta!!
Meitä hallitaan, meitä opastetaan olemaan vailla vastuuta itsestämme ja aika ajoin meitä kehotetaan menemään vaaliuurnille antamaan panoksemme tämän hulluuden säilyttämiseksi. Sanonpa vain, että sosiaalidemokratian rappio on koittanut. Hallitsemisen unelma on romahtanut. Dead end - Umpikuja. Maailmalta ei ole apua luvassa, meidän on tehtävä itse. Me olemme yhteiskunnassamme loppujen lopuksi yksin, sehän on jo nähty ja koettu, eikä silloin kellään ollut kivaa. Olisiko meidän huudettava mediaa apuun, jos kerran yhteiskunta ei enää riitä! Toisaalta mediakin vaatii vastinetta, uhria. Tarttis kysyä Karpelalta vai Saarelalta vai Vienoselta, vai mikä se onkaan, piru sen tietää.
Pysähdyn päätteeni hehkun eteen ja pohdin hiljaa, josko länsimainen kansa kaipaakin uutta messiasta, idolia, esikuvaa, uutta johtajaa...? Sen jälkeen mitä? Lietsooko uusi johtaja median avulla jälleen uuden ismin kurimukseksemme? Mikä se tekikään kommunismista koko kansan idyllin, tai mikä se nosti natsismin valtaan? Painettu sana.
Ilta hämärtyy ulkona. Tekisi mieleni mennä metsään. Aina aika ajoin haluaisin sulkeutua hakkaamattomaan ja huojuvaan havumetsään hengittämään alkuperäistä ilmaa huolten ja paineiden puristamiin keuhkoihini.
Havahtukaa hereille ihmiset! Ei alistuta virtuaaliohjaukseen!! Ei hyväksytä kaikkea sitä soopaa ja selväsanaisia selityksiä! Hypätään irti massahypnoosista, ennen kuin se tuhoaa ainutkertaisen omatuntomme! Say with me: SAY, NO MORE!!!
Inhimillisyyttä on perustarpeet, luonnollista on välittää ja rakastaa, loppu on yleensä vain raakaa businesta - siis jonkun monikansallisen massapelurin voittoa.
Huh, mutta asiaa! Hä?
Hp.
USA:n rahoitusmarkkinoiden jättivaikeudet iskevät maailmantalouteen ilmestyskirjan inhottavimpien ennustusten lailla, koko globalisaatiota uhkaa mittasuhteiltaan ja seuraamuksiltaan ennenkokematon lama; tuntuva taantuma on jo tosiasia. Pankkeja ja rahalaitoksia pelastetaan ennenkuulumattoman suurilla operaatioilla. Kansan uskoa paperiseen systeemiin ei ole varaa menettää!
Korkojen ennakoitu lasku jää takuuvarmasti toteutumatta, päinvastoin, me rahavaivaiset asuntovelalliset olemme kohta syvässä kusessa, ellemme sitten siellä jo ole. Kiinan populaatio, kansantalous ja sotilaallinen mahtiasema kasvaa vääjäämättömästi, myös Intia miljardiväestöineen on nopeasti nousemassa nöyrästä kurjuudestaan. Lebensraumista ja elintärkeistä luonnonvaroista alkaa olla puutetta muuallakin kuin yhä levottomammassa Afrikassa. Viljasta tehdään polttoainetta ja sademetsät silvotaan aikuisviihdeteollisuuden vaatimaksi kiiltopaperiksi.
Valtava Venäjänmaa vaurastuu ja vahvistuu voimiensa tuntoon. Georgian militarististen vaiheiden seurauksena suomalaistenkin turvattomuuden tunne on lisääntynyt. Nuoret ajautuvat irralleen yhteiskunnasta, he syrjäytyvät virtuaalisiin pilleriporukoihin, samaan aikaan kun kotimaisen työn uuvuttamat, moniongelmaiset aikuiset alkoholisoituvat kohti kuolemaa. Meidän suomalaisten, siis ainakin median esittämien arvelujen ja oletusten perusteella, vierastama Natoportti on pistetty pitkäksi aikaa kiinni. Yksin on parempi, ja yksin me olemme. Aina yksin. Aina vastaan.
Inflaatio laukkaa ennätystasolla ja asuntojen hinnat ovat kääntyneet selvään laskuun. Metsäteollisuus on kriisissä, tuhansittain työttömiä vaeltaa mielenosoituksista toiseen ilman minkäänlaista menestymisen mahdollisuutta. Internet tunkee taskuihin ja mielihyvää tarjotaan nopeammin, halvemmalla ja helpommin kuin koskaan aiemmin. Kansat kaipaavat keinonahkaa ja silikonia. Kaikki metsästää mielihyvää, helpotusta alinomaiseen ahdistukseensa.
Ihmisen on niin paha olla, mutta ei sentään koko aikaa! Sillä TV:n meille tarjoamassa hypnoottisessa BB-talossa osataan kähistä sponsoroidun keskikaljan voimin omista ja kumppaneiden kampauksista ja pinnallisista kaveruussuhteista. Luotaantyöntävää. Muuan päivä sitten, siinä kotisohvalla TV-kanavia selatessani, ollessani oikeastaan jo sänkyyn valmis ja puoliuneen vaipumassa, jämähdin tuijottamaan tuota typeryyttä, joskin vain pariksi minuutiksi. Mutta sekin häviävä hetki riitti luomaan minussa levottomuttaa ja huolta. Mihin helvettiin me olemme ajautumassa?!
Olen viime päivien aikana useasti ihmetellyt iltalehtien lööpeissä kirkuvia otsikoita tuosta kummallisesta BB-talosta. Ja ihmettely sen kuin jatkuu... Mikä se on, mikä on tuo vimma ja voima, joka vetää kansaa katsomaan moista roskaa. Media toki vaatii jokapäiväistä ruokaansa, vaikka roskaruokaa, kunhan vain saa uhreja omalle alttarilleen. Media ei kyllästy koskaan. Aina on tilaa uudelle uhrille. Media taistelee omasta kannattavuudestaan ja kasvustaan ja tarvitsee selviytymisen välineikseen uskomattomia skandaaleja, puistattavia paljastuksia ja koskettavia kohtaloita, kaiken vapauden nimissä ruokkiakseen mässäilytahtoista kansaamme. Nopeasti. Helposti. Halvalla.
Onko meidät alistettu uskomaan TV-ruutua ja näyttöpäätettä, onko meidät alistettu pelkäämään todellisuuden kohtaamista, voi hyvänen aika! onko meidät alistettu virtuaaliriippuvuuteen?? Me olemme medialle väline, liikkeelle paneva voima, mutta kumpi palvelee kumpaisenkin intressejä? Media tekee halutessaan vaikka maailmanlaajuisen laman, synnyttää sodan, mutta vähintäänkin aiheuttaa universaalia ahdinkoa. Ihminen sitä ei yksin tee.
Turvallisen lumeellinen hyvinvointiyhteiskuntamme on muuttumassa mässäileväksi ja pahoinvoivaksi mielihyvinvointiyhteiskunnaksi. Kulissit on kunnossa, prässit suorassa ja kansa nauraa käskettäessä, mutta katseilta suojaavien seinien sisällä on synkkää. Vallalla on petollinen käsitys siitä, että jossain tuolla ulkona on yhteiskunta, joka huolehtii meistä ja ottaa niin halutessamme pahanolomme syyt niskoilleen. Pelkästään mielenterveydellisiin ongelmiin mätetään maassamme 2,5 miljardia rahassa mitattavina menetyksinä joka jumalan vuosi! 2,5 miljardia euroa, uskomatonta, mutta totta!!
Meitä hallitaan, meitä opastetaan olemaan vailla vastuuta itsestämme ja aika ajoin meitä kehotetaan menemään vaaliuurnille antamaan panoksemme tämän hulluuden säilyttämiseksi. Sanonpa vain, että sosiaalidemokratian rappio on koittanut. Hallitsemisen unelma on romahtanut. Dead end - Umpikuja. Maailmalta ei ole apua luvassa, meidän on tehtävä itse. Me olemme yhteiskunnassamme loppujen lopuksi yksin, sehän on jo nähty ja koettu, eikä silloin kellään ollut kivaa. Olisiko meidän huudettava mediaa apuun, jos kerran yhteiskunta ei enää riitä! Toisaalta mediakin vaatii vastinetta, uhria. Tarttis kysyä Karpelalta vai Saarelalta vai Vienoselta, vai mikä se onkaan, piru sen tietää.
Pysähdyn päätteeni hehkun eteen ja pohdin hiljaa, josko länsimainen kansa kaipaakin uutta messiasta, idolia, esikuvaa, uutta johtajaa...? Sen jälkeen mitä? Lietsooko uusi johtaja median avulla jälleen uuden ismin kurimukseksemme? Mikä se tekikään kommunismista koko kansan idyllin, tai mikä se nosti natsismin valtaan? Painettu sana.
Ilta hämärtyy ulkona. Tekisi mieleni mennä metsään. Aina aika ajoin haluaisin sulkeutua hakkaamattomaan ja huojuvaan havumetsään hengittämään alkuperäistä ilmaa huolten ja paineiden puristamiin keuhkoihini.
Havahtukaa hereille ihmiset! Ei alistuta virtuaaliohjaukseen!! Ei hyväksytä kaikkea sitä soopaa ja selväsanaisia selityksiä! Hypätään irti massahypnoosista, ennen kuin se tuhoaa ainutkertaisen omatuntomme! Say with me: SAY, NO MORE!!!
Inhimillisyyttä on perustarpeet, luonnollista on välittää ja rakastaa, loppu on yleensä vain raakaa businesta - siis jonkun monikansallisen massapelurin voittoa.
Huh, mutta asiaa! Hä?
Hp.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
