Taas ollaan arjessa ja taas alkavat arkiset askareet. Työmaalla vaikuttaa olevan aika rauhallista, tämä orpoperjantai kun taitaa monella olla varattu vapaapäiväksi. Parikymppistä pakkasta on pidellyt nyt parin päivän ajan ja sehän on ihan mukavaa vaihtelua. Uudenvuodenpäivä kului kyläillessä ja lukuhommissa. Käsissäni taittui kaksi dokumentaarista kirjaa Neuvostovallan uhrien karvaista elämänvaiheista karkoituksissa ja vankeuksissa, toinen oli "Vaitelias mies - Inkeriläisen Matti Nuijan tarina" ja toinen "Kirjeitä Siperiasta - alkujaan suomenruotsalaisen Elna Schdanovin tarina". Vain aniharvat jäivät kertoilemaan kokemuksistaan, taudit, teloittamiset, näännyttämiset ja muut tappotavat kun sulkivat useimmat suut.
Äidinäitini sisko muutti erään rautatievirkailijan perässä Pietariin 1915 tai 1916, kuitenkin juuri ennen vallankumousta, meille hän oli lyhyesti vain Anna-täti, herttaisen valkotukkainen ja suoraryhtinen vanhus. Jos jostakin ihmisestä voisi käyttää termiä "säteilevä", niin hänestä ainakin! Ehdin tavata Anna-tädin muutamia kertoja hänen Suomen vierailuilla, joihin hän oli lopultakin onnistunut saamaan matkustuslupia. Neuvostovallan mielestä Anna-täti oli vanhentunut "harmittomaksi". Hänen poikansa, joka kouluttautui arkkitehdiksi, ei sen sijaan matkustuslupia saanut. Anna-täti oli yksi Stalinin vainoamista "kansanvihollisista" ja miljoonista kuoleman kanssa leikkineistä kärsijöistä, mutta myös yksi harvoista Siperian surkeuksista selvinneistä. Hän jaksoi vielä vanhoilla päivillään, ja Kaisu Mikkolan ratkaisevan merkittävällä tukipanoksella, toimituttaa tarinansa kirjaksi - niin syntyi "Vastavirtaan" -teos, yhden viattoman ihmisen selvitymistarina. Nimi kirjalle tulee siitä, kun Anna-tätiä kuljetettiin Siperian vankileireille Jenisei-jokea pitkin vastavirtaan. Kaiken kaikkiaan kuukausia kestänyt laivamatka oli pitkä, kylmä, pimeä - ja kamala. Kirjasta otettu painos on valitettavan pieni, eikä kirjaa tahdo enää löytää mistään, mutta jos kohtaisit sen jossakin, niin ota ja osta luettavaksi - ja myy se sitten minulle. Maksan tuplahinnan.
Eilen kirjoitin myös seuraavan kolumnin julkaistavaksi TR:ssä myöhemmin tammikuussa.
"Oulujoki Oy oli ja meni, Nuojuan Taimitarha oli ja meni, Päivärinteen parantola oli ja meni ja Pelson vankila on, mutta mennee. Entä Rokuan kuntokeskus tai Koivikon Luonnonvaraoppilaitos, mitä niille tapahtuu tässä murroksessa?
Hyvää Uutta Vuotta oulujokiset ihmiset! Nyt on jo vuosi 2009.
Vaalan kunta perustettiin Kekkosen mahtikäskyllä puhtaasti aluepoliittisin perustein vuonna 1954. Kunnan perustamiselle oli syntynyt lyhytkestoiset edellytykset voimalaitosrakentamisen seurauksena. Tänä vuonna Vaalassa voitaisiin toteuttaa toisenlaista aluepolitiikkaa ja tehdä päätös kunnan lakkauttamisesta. On palautettava aiemmat kuntarajat liittämällä Säräisniemi ja Manamansalo Kajaaniin ja Kainuuseen, sekä pohjoiset ja läntiset Vaalan kunnan osat toivottavasti syntyvään elinvoimaiseen Oulujoen kuntaan ja Pohjois-Pohjanmaahan tai Oulunmaahan, miten vaan.
Olen huolestuneena seurannut seutukuntamme heikkoa kehittymistä Oulusta itään. Muut mantereenpuoleisten ilmansuuntien kunnat tuntuvat yksin tai yhdessä kantavan huolta tulevaisuutensa elinkelpoisuudesta, mutta itäinen ulottuvuus, Muhos, Utajärvi ja Vaala sen kun pelailevat laivanupotusta omissa porukoissaan. Mielestäni hälykellojen olisi jo korkea aika kumista joka kunnassa. Yhdenkään valtuuston on turha toivoa ihmeitä ja ne yllätyksetkin tulevat olemaan pikemminkin ikävämmänpuoleisia, kuten Vaalasta tiedetään jo kertoa. Seutukunta tarvitsee sakinvoimaa ja siihen ei yhden kunnan asukkaat yksin riitä. Ratkaisuja on ryhdyttävä valmistelemaan totisin tarkoituksin. Elleivät juuri valtaan valitut kuntapäättäjät siihen kykene, tulee armoton aika kyllä pitämään huolen haja-asutusalueista. Mikä olisi riittävä ravistus, Rokuako? Pelso tarvitsee tai olisi tarvinnut säilyäkseen laajempaa seutukunnallista tukea. Miten hienovaraisesti hoidettiinkaan Nuojuan taimitarhan lopettaminen. Missä olivat silloin vastustajat, Vaalan valtuustosalissako?
Miksikö minä nelikymppisenä oululaisena olen näin ankarasti huolestuneena opastamassa jokivarren kuntia tahtoliittoon? Vastaan yksinkertaisesti: velvollisuus. Suurten ikäluokkien siittämä sukupolvi on autuaan tietämätön Oulujoen kansallisesti merkittävästä ja kunniakkaasta historiasta. Heidän isät ja isoisät ovat vaienneet kunniakkaan menneisyytensä siitä saakka, kun sota isänmaallisen Suomen ja vapaiden Oulujoen koskien puolesta oli menetetty. Viime vuosina olen käynyt yhä keskuudessamme olevien vanhojen oulujokisten luona ja kuunnellut heidän tarinoitaan. Oulujoen varrella syntyneiden ja kasvaneiden mielestä koskien menetys on ollut sotiakin suurempi isku, eikä surusta olla vieläkään toivuttu – vaikka on kyllä vaiettu onnistuneesti. Vaikeneminen oli jotenkin hyväksyttävää aikoinaan, mutta ei enää. Vanhat ihmiset, havahtukaa ja tulkaa ulos muisteluinenne! Tehkää lapsenne ja lapsenlapsenne tietoisiksi entisestä Oulujoesta!
Isoisäni muutti sakkeineen Oulujoelle Pikkaralaan vuonna 1951. Keskipohjalaisena isäntämiehenä hän ensi töikseen marssi lähimpään naapuriin ja kolisteli sisään pirttiin sanoen päivät kiikkutuolissa tuijottavalle muorille. Tuolistaan nousematta ja katsettaan kääntämättä muori koulutti tulijaa alkuperäiseen oulujokisuuteen vastaamalla tylysti tervehdykseen: ”täällä ei ole ruukattu käydä, eikä käskeä käymään!” Isoisäni painoi lakin päähänsä, poistui pirtistä ja yritti orientoitua uuteen kotiseutuunsa. Tervetuloa Oulujoelle!
Hyväksyn myös tietynlaisen protektionistisen nurkkapatrioottisuuden oulujokisissa sukukunnissa ja luulen ymmärtäväni ne kipeän traumaattiset kokemukset, joiden vaitonaisessa varjossa nykypolvien on täytynyt kasvaa aikuisuuteensa. Oulujokinen on oppinut hyväksymään kotiseutujensa muutokset, mutta oppinut samalla myös torjumaan tulijat ja ylenkatsomaan tulijoiden tuomiset. Sellainen asenneperimä meidän on tunnistettava tehtyjen ja tekemättömien toimien taustalla ja sitä asennetta vastaan meidän nuorempien on nyt uskallettava nousta. Se tarkoittaa avarakatseisuutta ja ennakkoluulottomuutta. Tulevaisuutta on voitava olla tekemässä, eikä vain vastaanottamassa. Ei riitä, että nykyisyys nilkuttaa, jos tulevaisuudessa pitäisi porskuttaa.
Esitän uusille oulujokisille valtuutetuille yli kunta- ja puoluerajojen, yhteisen Oulujokiraadin kokoon kutsumista käymään neuvonpitoa risujen ja patojen alle hautautuneen kotiseutumme pelastamiseksi. Mahdollisuudet on rohjettava kartoittaa ja käyttää hyödyksi, vaikka se edellyttäisikin jokusen kuntapäällikön ja valtuustonpuheenjohtajan paikan katoamista. En kuvittele kuntaliitosten yksin tuovan mitään onnenhuumaa. Ne on nähtävä ennen muuta mahdollistajana, eikä ainoana ratkaisuna. Mahdollisuuksia on ennen kaikkea luontaiselinkeinoissa ja matkailussa – Oulujoki voisi olla slow river – hidas joki. Mittavia elinkeinomahdollisuuksia olisi myös Utasen alakanavan arpikudoksen poistamisessa. Vain nämä tässä mainitakseni.
Esi-isiemme velvollisuutena oli ensin puolustaa maataan ja sen jälkeen rakentaa se uudestaan – ja vaieta siitä eteenpäin. Heillä ei ole ollut helppo elämä. Nyt on tullut seuraavan sukupolven vuoro, meidän velvollisuus on vaalia sitä, mikä meille on vaalittavaksi taisteltu ja rakennettu. Onko meistä vastaamaan haasteeseen? On! Meillä on siihen jopa velvollisuus.
Kainuun murteessa on yksi yleisesti viljelty sanaparsi: ”mitäpä se hyvejää…” - Joko mekin ajattelemme näin? Olemmeko luovuttaneet ja apatisoituneet? Ei, hyvät ihmiset, sillä sellaisen polun päässä koittaa perikato – se osuu ja upottaa! Aika ei käy eduksemme. On huutava tarve toimeliaisuudesta. Nyt pois, pois poteroista!"
Heikki
2.1.2009
1.1.2009
Kyyninen kaveri - kelvoton kumppani
Jälleen on noussut mieleeni yksi epäkelpoinen yhteiskuntaamme koetteleva aihe, jota vastaan tässä tuotoksessa seuraavaksi hyökätään. Mikä se liekään, kun nyt riivaa tällaisiin piiskajaisiin, en tiedä, muuta kuin että turhan monet, ja hyvätkin asiat jäävät täysin huomioon ottamattomiksi sen tähden, kun niitä käsitellään kyynisten ihmisten toimesta. Pakko on siksi pureutua asiaan. Saatan olla kuin Don Quijote, joka hyökkää heikoin voimin tuulimyllyjä vastaan, mutta kuten Cervantesin D.Q. tiedän minäkin sotivani oikean asian puolesta.
Sitä on ollut maailman sivu, mutta viimeisten vuosien aikana se on suhteellisesti ottaen entisestään lisääntynyt, vai onko sittenkään? Olenko minä itse kyynistynyt kyynisiä kohtaan? Jaa-a, kas siinäpä pulmaa puntariin. Totuus toki on, että kvartaalivuosisataisen työurani aikana olen ehtinyt tapaamaan lukuisia ihmisiä, joiden luonteenpiirteitä kohtaan olen tuntenut negatiivisia tuntemuksia. Näiden ihmisten luonteita yhdistävänä tekijänä on monesti ollut juuri kyynisyys. Kyynisyyttä opitaan kotoa vanhemmilta ja sukulaisilta, kouluista kavereilta ja opettajilta, tietenkin televisiosta, mutta myös jossain määrin harrastuksista ja varmuudella työpaikoilta. Kyynisyys tekee ihmisestä flegmaattisen ja elämästä apaattisen. Se on negatiivinen elämänasenne, joka toisin kuin muut taudit, tarttuu kuulemalla ja katsomalla; mutta toisen koskematta ja joskus jopa itse sitä tahtomatta.
Ajattelepa kaveria, joka on luonteeltaan paitsi ahne, itserakas ja kiittämätön myös utelias, innoton, näsäviisas, epäileväinen ja neuroottinen. Ihmisyksilö, joka suurimmaksi osaksi täyttää edellä luetellut ominaisuudet on kyyninen ihminen. Sellaisia synkkyyden sankareita samoilee kaikissa kansankerroksissa epäitsekästä innovatiivisuutta eliminoimassa. Minulle ainakin tuli heti mieleen yksi tuntemani kyynikko. Ja kun pikkuisenkaan tarkemmin pohdin, niin kyynisten tuttavieni joukko kasvaa jo kymmenpäiseksi – siis pelkästään omassa tuttavapiirissäni täällä Oulussa. Joudunkin pysähtymään ja fundeeraamaan, olenko minä itsekin yksi tuossa turhanpäiväisessä ja itseriittoisessa joukossa. Täytynee tehdä tarkempaa analyysia ennen kuin itsensä tuomitsee tai armahtaa.
Mitä ominaisuuksia kyynisyyttä kuvaavat edellä esittämäni adjektiivit sitten pitävät sisällään. Olenko itse joskus syyllistynyt kyseisiin käyttäytymishäiriöihin, vai ovatko ne peräti olemukselleni tyypillisiä, mikä olisi vielä kamalampi havainto. Tarkataan siis ominaisuuksia lähemmin.
Ahne – hän on ihminen, joka ei kursaile ottamisen tai pyytämisen suhteen ja joka ojentaa kätensä vain ollessaan jotain vailla. Ahne ihminen unohtaa saaneensa, jos lisää olisi tarjolla.
Itserakas – on puolestaan ihminen, joka häpeilemättä valtaa itselleen parhaan paikan pelastusveneestä, vaikka se tietäisikin muutaman muun pudottamista laidan yli. Itserakas ihminen näkee peilistä ideaalin yksilön ja olettaa muidenkin näkevän itsestään saman kuvan.
Kiittämätön – sellainen voisi olla ihminen, joka yliarvostaa omat suorituksensa ja vähättelee muiden tekemiset. Kiittämätön ihminen odottaa itse ylisanaisia kehuja ja kermakuorrutettua kannustusta, mutta ei itse koskaan kykene näkemään kumppaneissaan mitään kiittämisen aihetta.
Utelias - siis tarkoitan tässä ikävän tunkeilevalla tavalla uteliasta ihmistä, jonka uteliaisuus on itsekästä, tarkoitushakuista ja kiusallista, siis erikoisen tahditonta uteliaisuutta. Uteliaisuushan on ihmiselle hyväksi, mikäli se on luontevaa, oikeudenmukaista, pyyteetöntä ja vastikkeetonta, ja sen tavoitteena on ihmisen itsensä tai hänen edustamansa yhteisön kehittäminen, eikä loukkaaminen.
Innoton – sehän on hyvin ikävä ihminen, joka on tietoisesti flegmaattinen, ja joka käyttää velttouttaan välineenä oman erinomaisuutensa pönkittämiseksi. Innoton ihminen on aloitteeton ja kyräilevä, hän harrastaa takanapäin puhumista ja selkään puukottamista kerätäkseen kannatusta heikkoluonteisten myötäeläjien keskuudesta.
Näsäviisas – voi, miten onkaan pirullinen ihminen hän, joka sabotoi omaakin elinyhteisöä ja eliminoi toiminnallaan rakentavan yhteistyön edellytyksiä. Näsäviisaalla ihmisellä saattaa olla suunnitelmia, muttei kykyä eikä mahdollisuutta vastata niiden toteuttamisesta, koska hänen aloitteitaan kohtaan suhtaudutaan tunneperäisesti ja erittäin ristiriitaisesti, jopa vastentahtoisesti. Näsäviisaan kumppanit ovat nenää kaivelevia kihertäjiä, eikä heistäkään ole hyötytöihin.
Epäileväinen – jukuripäinen ihminen, joka suhtautuu esitettäviin asioihin vahvan asenteellisesti, mikä ei tarkoita samaa kuin varauksellisuus. Näitä asiantuntijoita tapaa turuilla ja toreilla. Talvella heidät tunnistaa paitsi puheistaan myös karvalakeistaan. Asenteellisuus on monta astetta varauksellisuutta vahingollisempaa, koska se ei lähtökohtaisestikaan perustu vastaanottavaisuuteen, mitä luonteenominaisuutta taas varauksellisesti suhtautuvalla ihmisellä on. Eroa on myös luonteiden suvaitsevaisuudessa.
Neuroottinen – kerrassaan mahdoton ihminen, joka on henkisesti moniongelmainen, vaikka kiivaasti ja muita ihmisiä syyttäen kieltääkin vammansa. Neuroottinen ihminen haluaa nähdä punaista ja mustaa, kun hänelle näytetään valkoista.
Miten sitten mitata ihmisestä kyynisyyttä? Voisiko sitä testata joillakin kysymyksillä eri tilanteissa käyttäytymisestä? Kokeillaanpa sitä keinoa siis. Vastaan seuraaviin kysymyksiin omatuntoni ohjaamana, enkä teeskentele sen kummempaa kuin tosielämässä olen.
1. Jos näet reipasta vauhtia ohikulkevalta aikuiselta ihmiseltä putoavan hansikkaan, mitä teet? Entäpä jos huomaat, että se onkin satasen seteli, mitä sitten teet? Mieti vastauksesi rauhassa, sillä silminnäkijöitä ei ole lähimaillakaan, kukaan ei tule sinua tuomitsemaan. Antaisitko ohikulkijan mennä menojaan, jättäisitkö häneltä pudonneen hansikkaan maahan, mutta ottaisiko kuitenkin satasen itsellesi? Kaduttaisiko myöhemmin, jos ottaisit satasen?
2. Jos mielisit saada lentokoneessa ikkunapaikan, vaikka lippusi on käytäväpaikalle, miten toimit? Pyytäisitkö ikkunapaikalla istujaa vaihtamaan kanssasi paikkaa, vai tyytyisitkö käytäväpaikkaasi? Miten kokisit ikkunapaikalla istuvan matkustajan kielteisen vastauksen? Matka kestää kaksi tuntia, kone on täynnä ja tuolitaskun lehdet on luettu.
3. Mielestäsi vähäpätöinen henkilö, jonka tapaaminen ei kiinnosta sinua, tulee kättelemään, etkä enää pääse livahtamaan karkuun. Kun hän tulee tykösi ja ojentaa kätensä, kuinka menettelet? Ojennatko kätesi ja hymyillen häntä silmiin katsoen sanoisit jotain tilanteeseen sopivaa, vai käännätkö kättelyn aikana pääsi pois ja keskität katseesi jonnekin muualle, mikä mahdollistaisi sinulle tekosyyn pikaiseen poistumiseen?
4. Joku puolituttu uskaltautuu kyseenalaistamaan tekemisiäsi ja ryhtyy energisesti esittämään sinulle vaihtoehtoista menettelymallia. Jaksatko kuunnella hänen esitystä, vai keskeytätkö hänet? Koetko itsesi loukatuksi ja kieltäydyt kuuntelemasta vai alatko väittämään vastaan?
5. Olet tutuissa ruuhkaisissa liikennevaloissa ryhmittyneenä väärälle kaistalle. Tarkoituksesi oli kääntyä vasemmalle, mutta ajoitkin ajatuksissasi keskikaistalle. Mitä teet? Jatkatko suoraan ja käännät autosi takaisin sopivan tilaisuuden tullen, vai pyritkö hakemaan vasemmalla olevan kuljettajan katsetta ja viestimään hänelle aikeistasi kääntyä, vai pyritkö valojen vaihduttua pikaisesti kiihdyttämään vasemmalle kääntyvän viereisen auton eteen? Miten reagoisit, mikäli et onnistuisi tavoittamaan viereisen auton kuljettajaa, etkä onnistuisi kiihdyttämään hänen edelleen?
6. Kuulet eräältä kaveriltasi toteuttamisenarvoisen ja kustannustehokkaan idean työviihtyvyyden parantamiseksi. Ajatus olisi sellaisenaan toteutettavissa omalla työpaikallasikin. Esittäisitkö tilaisuuden tullen ehdotuksen omanasi? Vastustelisitko, jos sinulle ehdotettaisiin sen tähden mukavankokoista ja julkista aloitepalkintoa?
Jään miettimään, väistelenkö totuutta ja vähättelenkö omia elkeitäni. Kysymykset ovat kuitenkin aika tungettelevia. Alan joka tapauksessa tarkkailla itseäni, lupaan tutkailla tekemisiäni ja niiden vaikuttimia.
Aiemmin kirjoitin joitain kappaleita pitkästymisestä. Tämä aihekin liippaa läheltä, sillä kyynisyys kasvaa pitkästymisen myötä. Välinpitämättömyys vaivaa pitkästyneitä ihmisiä, millään ei ole mitään merkitystä, mistään ei jakseta innostua. Teflonpintaan ei tartu mikään sanoma, ellei siitä suoranaisesti ole ihmiselle itselleen merkittävää hyötyä. What´s in it for me?? Silloin ollaankin jo vajoamassa vaarallisiin vesiin, koska kyynisyys kangistaa nopeasti.
Jos nyt palaat takaisin tämän tekstituotoksen alkuun ja silmäät vielä kertaalleen nuo kyynistä ihmistä kuvaavat seitsemän negatiivista luonteenpiirrettä, niin saatat havaita niiden alkukirjainten muodostavan sanan A-I-K-U-I-N-E-N. Varjele!! Tarkoittaako se, että kyyniseksi kasvetaan kuten aikuisuuteen? Luonnostaan ja vuosien saatossa?
Minä uskon, ja ainakin haluan uskoa, että voimme välttää kyynisyyden ansat, mikäli uskallamme kohdata itseämme rehellisesti ja säännöllisesti. Sillä semmoista tautia, mitä ei itsessä tunnista, voi huonosti ryhtyä parantamaan.
Jääköön kunnia kanssasi, ole itsesi rehellisesti, älä kyynisesti!
Olkoon alkanut vuosi maailmassa sopuisampi, meille suotuisampi ja kasvakoon mielenrauhan lehvät luonnossamme runsaiksi!
Heikki
Sitä on ollut maailman sivu, mutta viimeisten vuosien aikana se on suhteellisesti ottaen entisestään lisääntynyt, vai onko sittenkään? Olenko minä itse kyynistynyt kyynisiä kohtaan? Jaa-a, kas siinäpä pulmaa puntariin. Totuus toki on, että kvartaalivuosisataisen työurani aikana olen ehtinyt tapaamaan lukuisia ihmisiä, joiden luonteenpiirteitä kohtaan olen tuntenut negatiivisia tuntemuksia. Näiden ihmisten luonteita yhdistävänä tekijänä on monesti ollut juuri kyynisyys. Kyynisyyttä opitaan kotoa vanhemmilta ja sukulaisilta, kouluista kavereilta ja opettajilta, tietenkin televisiosta, mutta myös jossain määrin harrastuksista ja varmuudella työpaikoilta. Kyynisyys tekee ihmisestä flegmaattisen ja elämästä apaattisen. Se on negatiivinen elämänasenne, joka toisin kuin muut taudit, tarttuu kuulemalla ja katsomalla; mutta toisen koskematta ja joskus jopa itse sitä tahtomatta.
Ajattelepa kaveria, joka on luonteeltaan paitsi ahne, itserakas ja kiittämätön myös utelias, innoton, näsäviisas, epäileväinen ja neuroottinen. Ihmisyksilö, joka suurimmaksi osaksi täyttää edellä luetellut ominaisuudet on kyyninen ihminen. Sellaisia synkkyyden sankareita samoilee kaikissa kansankerroksissa epäitsekästä innovatiivisuutta eliminoimassa. Minulle ainakin tuli heti mieleen yksi tuntemani kyynikko. Ja kun pikkuisenkaan tarkemmin pohdin, niin kyynisten tuttavieni joukko kasvaa jo kymmenpäiseksi – siis pelkästään omassa tuttavapiirissäni täällä Oulussa. Joudunkin pysähtymään ja fundeeraamaan, olenko minä itsekin yksi tuossa turhanpäiväisessä ja itseriittoisessa joukossa. Täytynee tehdä tarkempaa analyysia ennen kuin itsensä tuomitsee tai armahtaa.
Mitä ominaisuuksia kyynisyyttä kuvaavat edellä esittämäni adjektiivit sitten pitävät sisällään. Olenko itse joskus syyllistynyt kyseisiin käyttäytymishäiriöihin, vai ovatko ne peräti olemukselleni tyypillisiä, mikä olisi vielä kamalampi havainto. Tarkataan siis ominaisuuksia lähemmin.
Ahne – hän on ihminen, joka ei kursaile ottamisen tai pyytämisen suhteen ja joka ojentaa kätensä vain ollessaan jotain vailla. Ahne ihminen unohtaa saaneensa, jos lisää olisi tarjolla.
Itserakas – on puolestaan ihminen, joka häpeilemättä valtaa itselleen parhaan paikan pelastusveneestä, vaikka se tietäisikin muutaman muun pudottamista laidan yli. Itserakas ihminen näkee peilistä ideaalin yksilön ja olettaa muidenkin näkevän itsestään saman kuvan.
Kiittämätön – sellainen voisi olla ihminen, joka yliarvostaa omat suorituksensa ja vähättelee muiden tekemiset. Kiittämätön ihminen odottaa itse ylisanaisia kehuja ja kermakuorrutettua kannustusta, mutta ei itse koskaan kykene näkemään kumppaneissaan mitään kiittämisen aihetta.
Utelias - siis tarkoitan tässä ikävän tunkeilevalla tavalla uteliasta ihmistä, jonka uteliaisuus on itsekästä, tarkoitushakuista ja kiusallista, siis erikoisen tahditonta uteliaisuutta. Uteliaisuushan on ihmiselle hyväksi, mikäli se on luontevaa, oikeudenmukaista, pyyteetöntä ja vastikkeetonta, ja sen tavoitteena on ihmisen itsensä tai hänen edustamansa yhteisön kehittäminen, eikä loukkaaminen.
Innoton – sehän on hyvin ikävä ihminen, joka on tietoisesti flegmaattinen, ja joka käyttää velttouttaan välineenä oman erinomaisuutensa pönkittämiseksi. Innoton ihminen on aloitteeton ja kyräilevä, hän harrastaa takanapäin puhumista ja selkään puukottamista kerätäkseen kannatusta heikkoluonteisten myötäeläjien keskuudesta.
Näsäviisas – voi, miten onkaan pirullinen ihminen hän, joka sabotoi omaakin elinyhteisöä ja eliminoi toiminnallaan rakentavan yhteistyön edellytyksiä. Näsäviisaalla ihmisellä saattaa olla suunnitelmia, muttei kykyä eikä mahdollisuutta vastata niiden toteuttamisesta, koska hänen aloitteitaan kohtaan suhtaudutaan tunneperäisesti ja erittäin ristiriitaisesti, jopa vastentahtoisesti. Näsäviisaan kumppanit ovat nenää kaivelevia kihertäjiä, eikä heistäkään ole hyötytöihin.
Epäileväinen – jukuripäinen ihminen, joka suhtautuu esitettäviin asioihin vahvan asenteellisesti, mikä ei tarkoita samaa kuin varauksellisuus. Näitä asiantuntijoita tapaa turuilla ja toreilla. Talvella heidät tunnistaa paitsi puheistaan myös karvalakeistaan. Asenteellisuus on monta astetta varauksellisuutta vahingollisempaa, koska se ei lähtökohtaisestikaan perustu vastaanottavaisuuteen, mitä luonteenominaisuutta taas varauksellisesti suhtautuvalla ihmisellä on. Eroa on myös luonteiden suvaitsevaisuudessa.
Neuroottinen – kerrassaan mahdoton ihminen, joka on henkisesti moniongelmainen, vaikka kiivaasti ja muita ihmisiä syyttäen kieltääkin vammansa. Neuroottinen ihminen haluaa nähdä punaista ja mustaa, kun hänelle näytetään valkoista.
Miten sitten mitata ihmisestä kyynisyyttä? Voisiko sitä testata joillakin kysymyksillä eri tilanteissa käyttäytymisestä? Kokeillaanpa sitä keinoa siis. Vastaan seuraaviin kysymyksiin omatuntoni ohjaamana, enkä teeskentele sen kummempaa kuin tosielämässä olen.
1. Jos näet reipasta vauhtia ohikulkevalta aikuiselta ihmiseltä putoavan hansikkaan, mitä teet? Entäpä jos huomaat, että se onkin satasen seteli, mitä sitten teet? Mieti vastauksesi rauhassa, sillä silminnäkijöitä ei ole lähimaillakaan, kukaan ei tule sinua tuomitsemaan. Antaisitko ohikulkijan mennä menojaan, jättäisitkö häneltä pudonneen hansikkaan maahan, mutta ottaisiko kuitenkin satasen itsellesi? Kaduttaisiko myöhemmin, jos ottaisit satasen?
2. Jos mielisit saada lentokoneessa ikkunapaikan, vaikka lippusi on käytäväpaikalle, miten toimit? Pyytäisitkö ikkunapaikalla istujaa vaihtamaan kanssasi paikkaa, vai tyytyisitkö käytäväpaikkaasi? Miten kokisit ikkunapaikalla istuvan matkustajan kielteisen vastauksen? Matka kestää kaksi tuntia, kone on täynnä ja tuolitaskun lehdet on luettu.
3. Mielestäsi vähäpätöinen henkilö, jonka tapaaminen ei kiinnosta sinua, tulee kättelemään, etkä enää pääse livahtamaan karkuun. Kun hän tulee tykösi ja ojentaa kätensä, kuinka menettelet? Ojennatko kätesi ja hymyillen häntä silmiin katsoen sanoisit jotain tilanteeseen sopivaa, vai käännätkö kättelyn aikana pääsi pois ja keskität katseesi jonnekin muualle, mikä mahdollistaisi sinulle tekosyyn pikaiseen poistumiseen?
4. Joku puolituttu uskaltautuu kyseenalaistamaan tekemisiäsi ja ryhtyy energisesti esittämään sinulle vaihtoehtoista menettelymallia. Jaksatko kuunnella hänen esitystä, vai keskeytätkö hänet? Koetko itsesi loukatuksi ja kieltäydyt kuuntelemasta vai alatko väittämään vastaan?
5. Olet tutuissa ruuhkaisissa liikennevaloissa ryhmittyneenä väärälle kaistalle. Tarkoituksesi oli kääntyä vasemmalle, mutta ajoitkin ajatuksissasi keskikaistalle. Mitä teet? Jatkatko suoraan ja käännät autosi takaisin sopivan tilaisuuden tullen, vai pyritkö hakemaan vasemmalla olevan kuljettajan katsetta ja viestimään hänelle aikeistasi kääntyä, vai pyritkö valojen vaihduttua pikaisesti kiihdyttämään vasemmalle kääntyvän viereisen auton eteen? Miten reagoisit, mikäli et onnistuisi tavoittamaan viereisen auton kuljettajaa, etkä onnistuisi kiihdyttämään hänen edelleen?
6. Kuulet eräältä kaveriltasi toteuttamisenarvoisen ja kustannustehokkaan idean työviihtyvyyden parantamiseksi. Ajatus olisi sellaisenaan toteutettavissa omalla työpaikallasikin. Esittäisitkö tilaisuuden tullen ehdotuksen omanasi? Vastustelisitko, jos sinulle ehdotettaisiin sen tähden mukavankokoista ja julkista aloitepalkintoa?
Jään miettimään, väistelenkö totuutta ja vähättelenkö omia elkeitäni. Kysymykset ovat kuitenkin aika tungettelevia. Alan joka tapauksessa tarkkailla itseäni, lupaan tutkailla tekemisiäni ja niiden vaikuttimia.
Aiemmin kirjoitin joitain kappaleita pitkästymisestä. Tämä aihekin liippaa läheltä, sillä kyynisyys kasvaa pitkästymisen myötä. Välinpitämättömyys vaivaa pitkästyneitä ihmisiä, millään ei ole mitään merkitystä, mistään ei jakseta innostua. Teflonpintaan ei tartu mikään sanoma, ellei siitä suoranaisesti ole ihmiselle itselleen merkittävää hyötyä. What´s in it for me?? Silloin ollaankin jo vajoamassa vaarallisiin vesiin, koska kyynisyys kangistaa nopeasti.
Jos nyt palaat takaisin tämän tekstituotoksen alkuun ja silmäät vielä kertaalleen nuo kyynistä ihmistä kuvaavat seitsemän negatiivista luonteenpiirrettä, niin saatat havaita niiden alkukirjainten muodostavan sanan A-I-K-U-I-N-E-N. Varjele!! Tarkoittaako se, että kyyniseksi kasvetaan kuten aikuisuuteen? Luonnostaan ja vuosien saatossa?
Minä uskon, ja ainakin haluan uskoa, että voimme välttää kyynisyyden ansat, mikäli uskallamme kohdata itseämme rehellisesti ja säännöllisesti. Sillä semmoista tautia, mitä ei itsessä tunnista, voi huonosti ryhtyä parantamaan.
Jääköön kunnia kanssasi, ole itsesi rehellisesti, älä kyynisesti!
Olkoon alkanut vuosi maailmassa sopuisampi, meille suotuisampi ja kasvakoon mielenrauhan lehvät luonnossamme runsaiksi!
Heikki
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
