Oulujoella 27.9.2012
Hyvä ystävä,
Ryhtyessäni kirjoittamaan tätä
kirjettä paistaa aurinko Oulujoen rauhaisalla rannalla. Syvää sineä säihkyvä
virta ääntelee lempeän terapeuttisesti länttä kohti liikkuessaan. Tällaisessa
ympäristössä suomalainen ihminen tahtoo luonnostaan havahtua hyvään ja tarttua
toimeen! Muutaman kappaleen aikamme ajankohtaisista asioista tahdon minäkin nyt
toimittaa. Ja kyse on politiikasta, joka ainakin minulle merkitsee ihmisen kokeman turvallisuudentunteen ja tulevaisuudenuskon
vahvistamista. Se on mielestäni politiikan tärkein tehtävä. Oletko samaa
mieltä?
Uusi Oulu on viiden kunnan
yhteenliittymä, jonka syntymisestä saatiin sovittua kuluneen valtuustokauden
aikana. Omalla kohdallani ensimmäinen valtuustokausi olikin Oulun kohdalla
viimeinen. Uuden Oulun synnyttämisprosessi on ollut vahvasti hallintokeskeinen,
eikä tätä tosiasiaa tarvitse kierrellä. Kolmentoistatuhannen ihmisen
istuttaminen uuden ja entistä maaseutumaisemman kaupungin organisaatioon ei ole
ollut helppoa. Kuinka sitten kaupunkilaisia voitaisiin paremmin palvella näin
massiivisella porukalla, jonka eduksi on sovittu vähintään viiden vuoden
työsuhdeturva, on toistaiseksi täysi arvoitus. Varmaa on vain, että ilman
tällaista lähtökohtaista myönnytystä uutta Oulua ei olisi koskaan syntynyt. On
kokonaan toinen asia, oliko noin mittavaan ja kalliin työtakuun turvaaminen
oikein tai edes oikeudenmukaista.
Kuntavaalit pidetään lokakuun
lopussa, muutaman hassun viikon päästä. Asetelma on valtakunnallisesti
kihelmöivän jännittävä ja jännitteinen, ja ennen kaikkea sitä se on täällä
Oulussa! Vaaliväsymykseen, galluptuudittautumiseen tai itsestäänselvyyksiin ei
missään tapauksessa olisi varaa! Kyllästymisen ja oman mukavuudenhalun tähden
laiminlyötyä vaalityötä saattaa nimittäin seurata toisenlainen todellisuus
uudessa Oulussa. Arvaamattomia ja mahdollisesti hyvinkin kylmiä seurauksia on
kiusallista kärsiä ja käsitellä seuraavien neljän vuoden aikana! Tällä kertaa taistoa
ei käydä niinkään perinteisestä vasenoikea–asetelmasta, vaan kyse on nyt
vähävastuisten systeemivallan vaalijoiden ja vastuullisten yrittäjyyden puolustajien
välisten voimasuhteiden selvittämisestä.
Kaupungin talouden
tasapainottaminen on ja tulee olemaan mittaluokaltaan valtava ja
haasteellisuudessaan lähes megalomaaninen vyyhti! Lainarahan varaan ei
kannattaisi pitkäntähtäimen palveluturvaa perustaa! Näköpiirissämme ei kuitenkaan
ole uutta rahaloiston aikaa, ei uutta Nokiaa, eikä uutta energiasampoa! Ainut
uusi mikä näkyy, on uusi Oulu. Ja tämän uutuuden realiteetit ovat jo luettavissa,
ja jokaisen omakohtaisesti myös koettavissa viimeistään viiden vuoden päästä.
Parasta, ja myös ainoaa toimivaa ennaltaehkäisyä on tuottavien työpaikkojen
synnyttäminen. Käytännössä kyse on
yrittäjyyden vaihtoehdon valitsemisesta, tosiasioiden tunnustamisesta ja
vastuiden kohtaamisesta.
Tästä asetelmasta käymme
äänestämään!
Oman mielenkiintonsa
kuntavaaleihin tuo myös tietynlainen kansallinen kapinahenki, joka yhä elää
vahvana keskuudessamme. Kapina kanavoituu perussuomalaisten kannatuksena. He
ovat julistautuneet muutoksentuojiksi ja paremman Suomen eheyttäjiksi, mutta
jättäytyivät sittenkin paitsioon sättimään valtakunnan vastuunkantajia. Olisi
ollut lupa odottaa enemmän. Muutos on mahdollisuus, mutta vain jos sen ydin
pärjää puristuksessa. Perussuomalaisilla ei kestänyt edes kuori.
Keskustalla ovat edessään ilmeisen
kohtalokkaat viikot. Kuinka heidän vaihtoehtoinen, jokseenkin hankala ja hahmottumaton
hallintomallinsa tulee saamaan positiivista vastakaikua sellaisten äänestäjien
keskuudessa, jotka eivät ole antaneet tatuoida sydämeensä apilankuvaa. Paikallisesti uskon Keskustan selviävän
vaaleista kuivin jaloin. Ja selvää uuden Oulun päätöksenteossa on, että Kokoomuksen
ja Keskustan tulee kyetä aiempaa läheisempään ja luottamuksellisempaan yhteistyöhön
heti vaalien jälkeen ja koko vaalikauden ajan.
Sosiaalidemokraattien,
Vasemmistoliiton, Kristillisdemokraattien, Vihreiden ja Vapaan Vasemmiston
vaalimenestyksen suhteen en ryhdy arviointeihin.
”Meidän on uudesti luotava maa,
raukat vain menkööt merten taa!” - Nälkämaan
Laulu, Ilmari Kianto.
Tähän aikaan istutettuna tuon
jokaisen tunteman Kainuun maakuntalaulun sanoma voisi olla, että vastuulliset
tulkoon kuulluiksi ja vastuuttomat ryhdistäytykööt kantamaan vastuuta alkuun
vaikka vain itsestään. Kuinka runsaina ovatkaan tällaiset opetukset omassa
kansanperimässämme! ”Kauan on kärsitty
vilua ja nälkää…” ja ”Ei se ole raukka, joka rantoja soutaa; vaan se on raukka,
joka rannalla istuu, ja itkee!”
Johtaisiko se tässä ajassamme
suurestikaan vikasuuntaan, jos elämänarvoja etsiessämme hakisimme mallia
vuosisatain takaa esi-isiemme viisaudesta ennemmin kuin muotilehtien ja
virtuaalitodellisuuden valheellisuudesta.
Lähtiessäni neljä vuotta sitten
ehdolle kaupunginvaltuustoon ajattelin päätöksentekotyön olevan jotenkin
erikoisen juhlavaa ja ihmeellistä. Valtuustokauden aikana suomukset ovat
kuitenkin tippuneet silmiltäni ja luulisin jo oppineeni, kuinka koneiston mekanismi
toimii. Idealistinen sinisilmäisyyteni on ehkä hävinnyt, mutta samalla katseeni
on kirkastunut näkemään kaupunkikokonaisuudesta sen kiireistä kylläisen
kirjavuuden. Pelikenttä on tuttu.
Tavoitteeni ovat terävöityneet
realistisemmiksi ja tehtäväni tulleet täsmällisemmin kohdennetuiksi. Olen
ihmisenä sama, mutta vaikuttajana valmiimpi.
Pyydän Sinulta yhtä ja sen myötä
ymmärrystä, ystävyyttä ja yhteistä näkemystä uuden Oulun oikeammaksi
tekemiseen. Yksi on ääni, yksi on asia.
Ken
yrittää, hän ymmärtää.
Ken
välittää, hän äänestää!
Toivon ja toivotan hyvää
kaikille,
Oikeammassa uudessa Oulussa!!
Heikki
”Siitä vanha Väinämöinen otti
rautaisen haravan, Astui tietä pikkaraisen, kulki matkoa palasen teloille
teräksisille, vaskisille valkamoille.
Tuoss´ oli purtta, kaksi purtta,
kaksi valmista venettä teloilla teräksisillä, vaskisilla valkamoilla: yksi pursi
uusi pursi, toinen pursi vanha pursi.
Sanoi vanha Väinämöinen, virkki
uuelle venolle: ”Lähepä, veno, vesille, pursi, aalloillen ajalte, käsivarren
kääntämättä, peukalon pitelemättä!”
Läksipä veno vesille, pursi
aalloillen ajoihe.
Vaka vanha Väinämöinen itse
istuihe perähän, läksi merta luutimahan, lainetta lakaisemahan.”