Hallitsija

Hallitsija



Kohtasimme, hän ei ollut minulle vieras, mutta minä olin vieras hänelle,
Hän ei silti kysynyt minusta, vaan tahtoi puhua itsestään,
Ehkä niin olisi tarpeen, myönnyin ja jäin kuuntelemaan,
Ja näin hän puhui.

'Minä olin hallitsija, se lienee selvää,
Minulla oli valta ja minussa oli kunnia,
Kaiken sain, mitä mieleni teki,
Valtio antoi luvan, armeija voiman ja kirkko oikeuden.
Palkitsin hölmöt kullalla ja kunnialla,
Mutta itseni palkitsin kaikkivoipaisuuttani kasvattamalla.
Olin yläpuolella ja olin ympärillä,
Näin kaiken ja kuulin kaiken.

Minä olin hallitsija.
Käskin kirjoitukset, määräsin autuudelle ehdot,
Olin enemmän, olin ihmisten mielissä,
Määritin, mikä oli oikein, mikä väärin.

Minulla yksin oli tuomiovalta,
Siten kävi, kuin parhaaksi katsoin,
Koska kaiken olin antanut kirjoittaa ylös,
Ja laki täytti tarkoitukseni.

Pidin valtaa, pidin vallasta,
Olin viisas, mutten tahtonut olla armoton,
Neuvoin nuoret nöyriksi, kävin kevein askelin,
Ohjasin ihmiset kantamaan kulkuani.

Koskaan en ketään kiittänyt,
En koskaan kumartanut, enkä kunnioittanut,
En minä ketään, vain ainoastaan itseäni, kuten hekin minua,
Niin kuin heille olin opettanut, niin minua kohdeltiin.

Ja minä nauroin heille yksin pimeässä,
Kun he pelkäsivät komeroissaan,
Ja minä huusin heidät hereille,
Kun tahdoin nauraa yksin pimeässä.

Käsitin, että se vasta elämää oli,
Riemua vailla vertaa!
Paljon olin pyytänyt, enemmän saanut,
Enkä muuta toivonut, kun vain luvan jatkaa.

Näin oli hyvä aikaa sitten,
Kunnes kerran putosi pilvi valoani varjostamaan,
Pieni hattara, harmiton haituvainen,
Mutta pysyi ja kiusasi katsettani.

Vaadin varjoa pois, olihan minun kaikki valta,
Pois rikkomasta rauhaani, olihan minun ollut niin hyvä,
Vaikka vaadin, ei kadonnut, vaan kasvoi vähän,
Suutuin ja huusin hereille kaikki voimat.

Kysyin onko koolla kaikki,
Pyysin lukemaan joukot,
Satoja ja tuhansia toistensa kaltaisia,
Samaa miesmassaa kaikki.

Sain luvun, mutta kuulin, yhtä ei huutoni herättänyt,
Yksi ei ollut vastannut kutsuuni,
Yksi ei suostunut pakkoni edessä,
Yksi oli ei.

Käskin kovemmin, mutta hän ei kuullut,
Vaadin, mutta hän ei vastannut,
Uhkasin, ellei hän saapuisi luokseni,
Ja hän saapui.

Hän tuli pilven keskellä,
Ja ympärillä pilvi paksuni,
Vaivainen oli varreltansa,
Käskin tulla tyköni tarkattavaksi.

Astui lähemmäksi, pilvi paisui,
Astui ja kasvoi kookkaammaksi,
Astui ja oli edessäni,
Pysähtyi ja pilvi peitti kaiken.

Miehellä silmät kuin kokkotulet,
Kasvoissa virtasi kosken voima,
Rinnassa huojui honkametsä,
Jalat kasvoi tammenrunkoina.

Ei se minua muuttanut, ei luonnettani liikuttanut,
Olipahan outo oikku, pois hakattava poikkeus,
Käskin kymmentä kaatamaan kummajaisen,
Kukaan ei tullut.

Käskin kovemmin, kukaan ei kuullut,
Lupasin sankaruutta surmantekijälle,
Rahaa ja mainetta,
Kukaan ei kuullut.

Katsoin kaikkialle, ketään en nähnyt,
Katsoin, mutta pilvi peittosi valtani,
Vain yksi pysyi paikallaan,
Korkealle oli minun katsottava.

Kysyin, mitä mies tahtoo,
Kysyin, mikä miehen matkaan laittoi,
Kysyin, kuka olet kummajainen,
Kysyin, kuka olet.

Sanaa ei sanonut, ei yhtäkään tavua,
Mutta hävisi pilvi päänsä päältä,
Haihtui pois, vaan hämärä jäi,
Maa paljaaksi piesty, ilman ketään kulkemassa.

Kantoi katseeni kauemmaksi,
Vain maata mustaa pitkin matkaa,
Käänsin päätä, katsoin kaikkialle,
Ei ketään kulkemassa, ei kasviakaan kasvamassa.

Etsin miestä mahtavaa, etsin ja huusin,
Ei ollut pilveä, ei miestä mahtavaa,
Yksin olin ainoastaan,
Yksin vain.

Viimein väsyin huutamaan hätääni,
Luulin loppuni saavan vuoron,
Kaikki oli mennyt, henkikin joutaa,
Maahan taivuin, mullassa makasin.

Pieni oli mieli, vähäinen voima,
Yö oli tullut, vaatteetkin viety,
Korut kylminä pintaani poltti,
Joutivat pois painamasta.

Silmäni sameat kyynelistä,
Suu kuolasta kuohuva,
Maahan tahdoin, mullan alle,
Pois pinnalta palelemasta.

Nousi nainen viereltäni,
Nätti kuin rinteen kukka,
Koski katseella kasvojani,
En saanut ääntä aikaan.

Nainen värisi valoa,
Hehkusi loimuten lämpöä,
Käteni kohosi ottamaan,
Nainen katosi kauemmaksi.

Laskin käteni, ei ollut minusta ottajaksi,
Nainen muuttui näkyväksi,
Kylmä kaikkosi lämmön tieltä,
Rauha laskeutui ruumiiseeni.

Katsoin kaunista naista,
Tahdoin taas, minkä omakseni ajattelin,
Käteni kohosi uudestaan, nousi ottamaan,
Mutta tuuli käski käden pois.

Mitätön olin mieheksi,
Murehdin itseäni, valitin kokemuksiani,
Olisin niin naiselta valoa ja lämpöä toivonut,
Hieman vain yhtä matkaa olemista.

Kävi silloin nainen puhumaan,
Laski alas itsensä, tuli aivan lähelleni,
Käänsi kauniit kasvonsa nähtäviksi,
Ja näin hän sanoi,

'Paljon sinulla on ollut, paljon ja liikaakin,
Niin myötäinen maa askeltesi alla,
Helppo sinun oli kasvaa kuoresi suojassa,
Mutta minkä muuriksi teit, teit myös itsellesi esteeksi.

Ei sun luokses kukaan päässyt,
Ellei luopunut luonnostansa,
Ei tullut kukaan vailla vilpin viittaa,
Ei totuutta toimittanut yksikään.

Vieraasi viekkaita olivat,
Palvelijasi pelkästään petollisia,
Parhaat ystäväsi pelon pitämiä,
Sinä itse sokea ja kuuro.

Siihen laskit lammasten lauman,
Missä susien suku,
Siihen kylvit kaurapellon,
Missä kyiden kylpypaikka.

Vaan nyt oot siinä kärsivänä,
Kauhuissasi, kaiken kadottaneena,
Vielä tahdot, peto, toisen pettää,
Huvin ottaa ja hyödyn viedä.

Katso tarkkaan poikaparka,
Itse olet taulusi maalannut,
Itse jälkesi jättänyt,
Katso tarkkaan.'

Nainen, nätti kukkanen,
Veti viivan vartaloonsa,
Heitti hiukset hipiän edestä,
Muuttui muuksi silmissäni.

Naama ruma kuin ruttopaise,
Silmät syvässä, päässä piilossa,
Poissa riemu, ryhti,
Surutyötä sata vuotta, kymmenet kuolemaa karussa.

Kiersi päätä, kohotti sormea,
Luut pilkisti pinnan alta, valo voimaton väritön,
Kulki kohti, kiersi viereen, laski käden käteni päälle,
Silmät silmissäni pisti, kynnet kämmentäni kaivoi.

'Vieläkö mielit omaksesi, vieläkö vaadit kiinni kylkeesi,
Kerran käskit, kerran tulin,
Käytit kipeästi kaikin tavoin, käytit ja hylkäsit,
Ulos pakotit, kylmään karkotit.

Tässä olen otettavissa, tartu kiinni, poikarukka,
Kerran käskit, kerran tulin,
Iäksi jäin, kivuksi ja kiroksi, kuten himosit, poikarukka,
Väärin valitsit, väärin keinoin, väärin aikein.'

Nainen kylmensi kylkeni, haihdutti hurmani,
Puhkesin parkuun, armeliaisuutta anomaan,
En niin paha koskaan, en sentään,
Kylmä kasvoi kaikkialle, kylmä kasvoi, kuolo kutitti.

'Elämä antaa, elämä ottaa, kaiken olet kadottanut,
Mutta tyhjä et täysin ole,
Vielä olet valmis viettelylle, yhä väärille valinnoille,
Annan yhden kiven syödäksesi, toisen annan evääksesi.

Jos kiven nielet nurkumatta, toisen tykösi talletat,
Uskon aikeesi, täytän toiveesi tavallani,
Mutta jos ei kivi vatsaasi mahdu, eikä toinen evääksi kelpaa,
Jo saat maahan painua, mullan alle musertua.'

Kasvoi kivi kuvetta koskemaan, liian suuri suuhun laittaa,
Tuli toinen toista puolta, liian raskas mukana kantaa,
Laskin selän kiven päälle, toisen nostin rinnalleni,
Henki väsyi virtaamasta, veri joutui juoksemasta.

'Kivi alla, kivi päällä, kuulkaa kerran kärsivää,
Paha olen, paha palkkansa ansaitsee,
Jos ei kule henki, eikä juokse veri, niin on kuolo,
Jos kuoloon lupa, joudan pois, pahanen päältä maan.

Vaan vielä huudan hengelläni, viimeisen kerran vikisen,
Älä tapa, älä nyt, mikä on minulta viety, olkoon iäksi viety,
Minkä olen tehnyt, se on tehty, vaikka väärin tehty,
Kuolo on heikko sovitus synneistä suurista.

Mieleni annan muokattavaksi, mieleni muutettavaksi,
Sieluni annan ohjattavaksi, sieluni täytettäväksi,
Sydämeni annan tarkattavaksi, sydämeni lyönnit laskettaviksi,
Kaikki aistini alistettaviksi, aistini alle tahtosi vallan.'

Akka armoton kasvoi tuskaani katsomaan,
Kasvatti painoa päälläni, kävi kivelle istumaan,
Kiirehti kuoloni kulkua, pisti sormet sieraimiini,
Korvensi otsaani silmiensä liekillä, poltti päähäni merkin.

Niin katosi kaikki muisti, meni mustaksi maailma,
Oli näkynä pikku lapsi, raikas kuin niityllä puhaltava tuuli,
Lapsi leikki, lapsi lauloi, lapsi liiteli linnun lailla,
Kohta olikin jo otsallani, koski käsillään kipeää kohtaa.

Lapsi laittoi otsan otsaani kiinni,
Hyvä oli ja oikea, mikä tuntui,
Lapsen päästä siirtyi sisääni sanoma,
Aallon lailla, laulun lailla, liplatellen, lallatellen.

Keinuin ja leijuin, laulu tarttui tajuntaani,
Tiesin sanat, tunsin nuotin, liityin mukaan laulajaksi,
Lapsi lähti, loittosi ylemmäksi luotani,
Tuli tähdeksi taivaan kanteen.

Sain auki silmäni, vuode oma allani,
Laulu liikkui rinnassani, sanat selkeät sisälläni,
Nousin ylös unesta, kivi kutitti selässäni,
Nousin ylös, kivi toinen kädessäni.

Pistin suuhun kiven pienen selkäni alta,
Pieni kivi purtavaksi, pieni nätisti nieltäväksi,
Toisen kiven kiersin talteen kämmeneni kouraan,
Oli huone tuttu, mutta itse olin vieras.

Loisto seinien säikähdytti, matot paksut paheksutti,
Riisuin yltä kalliin vaatteen, kielsin kaikkia kumartamasta,
Käskin mennä, käskin käydä kassan kautta,
Lähdin linnasta, hävisin hienoista huoneista.
Vieressä virta väreistä välkkyi, vesi loisti, pohja paistoi,
Istuin rantaan, lämpö lempeä rinnassa,
Kadotin kaikki kulissit, jätin vallan ja voiman,
Olin yksin, olin yhtä hyvän kanssa.

Piirtyi veteen naisen kasvot, naisen muoto,
Väreistä vahvistui ja läikähti laineena rannalle,
Annoin olla himoitsematta, jätin mitään pyytämättä,
Kierteli, katseli, kuulosteli, kummasteli.

Viimein nainen puhui, ja näin hän sanoi,
'Joko rauha rakentunut, joko mieli mutkainen suorittu,
Kerran oli koko elämäsi ajateltu, kerran kohtalostasi sovittu,
Toinen olit, meille muukalainen, outo ja omituinen.

Ei se elämä ollut sinun, eikä sinua varten,
Ei liika loisto, ei liika valta, ei liika luonteen rujous,
Silmät sitä varten, että niillä näkee,
Korvat, että kuulee, kaikki aistit ajatuksia avittamaan.

Luovu jo luuloistasi, päästä irti peloistasi,
Mikä mielestäsi on mennyt, on isompana palaava,
Mikä kertynyt, mikä kadonnut, kaikki on runsaampana löytyvä,
Mitä olet eniten himoinnut, se sulta on iäksi hävinnyt.

Kivi siellä sisälläsi, siinä on sielullesi suoja,
Tuo toinen tulee timantiksi, siinä on todesta tieto,
Kun pelkäät, pyydä kiveltä neuvo,
Kun eksyt, kysy kiveltä tietä.'

Kuljin pois koko päivän, illan istuin, yön makasin,
Katseeni taivasta vain mustana tapasi,
Aamulla välkkyi valo, päivä uusi uljaampi,
Kohotti kulkemaan, käskytti kävelemään.

Lähti lämpö mukaan, tarttui toivoksi tyköni,
Lähti valo mukaan, tuli tahdoksi taipaleelle,
Mieli valmisti matkan määrän,
Ajatus osoitti matkan suunnan.

Tyhjä ranta liikkujista, vähän veneitä virrassa,
Sattui eteen eväspaikka, liekki ruoan lämmittänyt,
Sattui eteen vaatenyytti, hyvät kengät nyytin päällä,
Sattui eteen metsäpolku, pohja pehmeä patikoida.

Mennessä meni monet ajat, suoriutui mutkat, mäet,
Koitti ilta yksi ihmeellisempi, hämärä herkempi,
Vähän vielä välkkyi valoa virran yllä,
Lipui rantaan pikkupaatti, paatista piirtyi ihmishahmo.

Nainen juuri sama, mikä näkynä nähty,
Kaiken kaunis, joka jo unessa tavattu,
Pyysi palan leipää, sekä luvan lämmitellä,
Aikoi tulta tovin tuijotella.

Annoin luvan, taitoin leivän,
Kaiken tulijalle tarjosin, minkä minulta kysyi,
Ei tehnyt mieleni omaksi ottaa,
Ei ollut tahtoni tunkea toisen tilaan.

Hetki meni hiljaa, toinen tuumatessa,
Viimein nainen alas käänsi kämmenensä,
Veti ilmaa itseensä, siirsi silmät suuntaani,
Puhalteli pitkään, mutta kohta jo puhui,

`Mitä sitten, kun kaikki on menetetty,
Mitä, kun kaikki kadotettu, mitä sitten,
Mitä, kun mitään ei ole, mitä sitten,
Ei varattomuus ketään viisaaksi tee.

Vaikka kuljet maiden halki, vaikka merten taakse,
Ei etäisyydet ihmistä pyhitä,
Vaikka vaikenisit viisi vuotta, vaikka nälkää näkisit,
Ei kärsimykset ihmistä pyhitä.
Mitä sanoo isot kirjat, mitä vanhat viisaat,
Joka sana sutattava, joka lause laistettava,
Ellei itse yhtään tiedä, ei kannata mikään luulo,
Luulot monet, tiedot harvat, sanat valitut vaikeita.

Pappi kulkijan kumppanina, se on koiraa turhempi,
Armon saanut seuraajana, se on avutonta avuttomampi,
Kirjanoppinut kurjuuden kuulijana, se on papukaijaa pahasempi,
Itse sun on syntisi selvitettävä, itse oppisi ajateltava.

Pidä keppi kätesi luona, ase aina ulottuvilla,
Häädä pois veljistäsi viisaimmat,
Karkota mielestäsi kauneimmat kertomukset,
Unohda armo, unohda viha, unohda ystävät ympäriltä.

Itke entinen edestäsi, itke entinen elämäsi,
Älä odota mitään, älä kaipaa ketään, älä tunnustele tilaasi,
Mene, minne mikään viitta ei ohjaa, mene siitä, missä pimein kohta,
Astu siihen, missä ei mitään, hyppää sinne, mistä on pohja poissa.

Jätä vastaamatta heille, jotka sua viisaana pitävät,
Jätä tervehtimättä heidät, jotka tiellesi tulevat,
Jätä huomiotta he, jotka matkaasi matkivat,
Jätä kaikki, mikä mukanasi kulkee, jätä kaikki, mikä jälkeesi jää.

Sama armo sadoille, sama sanansaattajille, sama synnintekijöille,
Yksi vain puhuu itsestäsi, yksi ainoa puolestasi,
Muut äänet muiden äänet,
Muiden äänet muuksi muokatut.

Ole itse, olet hyvä,
Luovu liiasta, luovu leikkimästä,
Paha on pelata, pahempi paeta, pahin kaikesta itseä pettää,
Ole itse, olet hyvä´

Siinä tuo oli sanottu, lausuttu raskaat lauseet,
Nainen nousi nuotiolta, kerran katsoi ja katosi,
Minä mietin mielessäni, miksi mikään tulisi,
Annoin olla ajattelematta.

Aamun nukuin, päivään saakka,
Katsoin kiveen kädessäni,
Kivi käski kävelemään, jalan matkaa jatkamaan,
Kivi käski kärsimään, elämää myös epäilemään.