Kevätaamun kirkkaus herätti minut uuteen päivään. Kello oli silloin mitä oli, en sitä aikonut katsoa, kun luvuilla ei olisi ollut merkitystä kuitenkaan. Sen sijaan keitin kahvit ja pysähdyin istumaan, ajattelemaan. Näin yöllä unta eräästä toisesta eduskuntavaaliehdokkaastamme, joka hänkin jäi vaille aurinkopaikkaa, vaikka sai ääniä yli puolet minua enemmän. Hän tuli kiukusta kihisten luokseni, sihisi ja sähisi. Pettymys oli muuttunut katkeruudeksi. Otin häntä harteista kiinni lohduttaakseni häntä murheessa. Kummastelin, kuinka hän yhtäkkiä oli kasvanut minua pidemmäksi. Ajattelin, ettei noin pitkä ihminen ikinä pääsisiä eduskuntaan. Irrotin otteeni ja hän katosi tukiryhmänsä joukkoon sadatellen kokemuksiaan.
Istun itään antavan ikkunan edessä, Oulujoki makaa edessäni ja takanani. Viikonloppuaamuisin luukut ovat kiinni ja virta seis. Joki on kivimuureilla pysäytetty, jotta se keräisi voimia toteuttaakseen tehtäväänsä yhtenä valtakunnan virtalähteenä. Ihmisen palveluksessa joki on luonnoton, luonto on ulosmitattu megawatteina. Kipaisen kaatamassa kakkoskupin kahvia. Ilma ei voisi olla kirkkaampi. Aurinko pyrkii sisään joka paikasta. Minulta on usein kysytty jokeen liittyen kolme kysymystä: 1. oletko kalastanut, 2. oletko veneillyt, 3. oletko uinut.
Kahdeksan vuotta olen palvellut ja rakentanut tätä Oulujokeen kauniiksi niemeksi työntyvää luonnollista kirkkoani, mutta en ole vielä kalastanut, en ole veneillyt, enkä uinut. Seuraavaksi on syntynyt kysyvä katse, joka kohdentuu vuoroin minuun vuoroin jokeen. Olen nähnyt hämmennyksen vieraani olemuksessa, mutten ole jäänyt odottamaan jatkokysymystä, ennen kuin olen vastannut: "minä etsin sitä yhä."
Tänä keväänä olen luullakseni oivaltanut jotain merkittävää minuun itseeni ja jokeen liittyvää. Katsellessani jokeen ja joen päälle, saatan jollain tavalla kokea katselevani itseäni peilistä. Näen ehdotetun elämäni kimaltelevan valossa, mutta vailla luontevaa virtaa. Näen nuo ihmiset, jotka kysyvät minulta, millä eri tavoilla hyödynnän vettä? Näen heidän tietämättömyyden tuskansa, jonka he tahtoisivat jakaa kanssani. Näen joen enemmän kuin veden, näen tuskan enemmän kuin ihmisen.
Kuinka kaukana itsestämme me olemmekaan? Kuinka ehdollistettua onkaan onnemme? Kuinka tietoisia voimme olla mistään elävästä? Raamatussakin sanotaan, "lisääntykää ja täyttäkää maa", eikä täyttäkää taivas. Eikö se suurin piirtein tarkoita, että mellastakaa vapaasti ja eläkää ymmärtämättä. Niin minä sen käsitän, että ihminen on itsetuhoinen laji. Virran luonto on vapaudessa, ja niin olisi ihmisen myös. Vapautemme on vain määritelty aika monimutkaiseksi vyyhdiksi, jonka arvoa mitataan eri valuutoissa ympäri maailmaa jokaisena päivänä.
Oulujoki on aikamme kuva. Katsokaa sitä ja tutkikaa sen vaiheita. Joskus kenties huomaat virrassa oman itsesi sellaisena kuin sinut omasta toimestasi on muokattu ja määritelty.
23.4.2011
20.4.2011
Vanhan kärpäsen viime hetket
Nämä Kantturan aamut ovat hiljaisuudessaan herkkiä. Joki kerää vasta värejään, kun minä olen jo kiinni ajatuksissani. Lattialla kituu kärpänen. Teen siitä pieneen tarinaani tähden, koska suurempaa ei ole saatavilla. Huomaan, ettei kärpäsellä ole paljoa aikaa. Tässä aamussa minä ja kuoleva kärpänen.
Suurinta saamattomuutta on seurata, kuinka kärpäset kuolevat vanhuuteen. Kärpänen ei saisi kuolla ennen kuin se syödään tai muutoin tapetaan. Niinhän sen kuuluisi olla. Kärpänen ei kuole vanhuuteen muualla kuin hiljaisessa huoneessa. Ainakaan kärpäsvanhus ei tee numeroa kuolemastaan muualla kuin todella hiljaisessa huoneessa.
Iäkkään kärpäsen hidasta menehtymistä on surullista seurata, vaikka kuoleva kärpänen herättää minussa enemmän itsesääliä kuin myötätuntoa. Vaisto sanoo, että olisi ehdittävä tappaa kärpänen ennen kuin se kuolee. Mieletöntä! Koen itseni jotenkin kuluneeksi.
Eikö mikään kipinöi mielessä? Eikö vähäisintäkään sisäistä poltetta, eikö pientäkään painetta suoriutua eteenpäin. Ei, koska nyt on vain on-vain. Kerään paloja palapeliini.
Depressio. Alakulo ja vetämättömyys. Huonokelpoinen hetki epätodellisessa ja hektisessä maailmassa.
Päässäni velloo liikaa negatiivisia ajatuksia. Liian paljon epäilyjä pinnalla, liikaa voimattomuutta vallalla. Epäonnistumisia ja epäonnistumisen pelkoa. Suoriutumisen syyt ovat selvät ja kiistämättömät. Suoriutumattomuuden seuraukset sen sijaan, ne ovat aina arvaamattomat.
Kierähdys kohti kelvottomuutta on kuin kuolevan kärpäsen katsomiskokemus. Pieni, mutta käsittämätön kokemus. Päättymätön nukkavieruinen nauhoite.
On ollut kovaa, totta kai. Selittäminen on aina syyn vierittämistä ja pahan olon ujuttamista ympäristöön. Kukaan ei voisi elää selittämättä. Selittämättä jättäminen on antautumista alakuloon. Ei selityksiä, ei kohtaamista, vanha kärpänen saa kuolla rauhassa. Se on kovaa ja kiertelemättä totta!
Se olen minä. Minä itse, joka huusin oikeutta tarkoittaen kohtuutta, tarkoittaen itseäni! Minulla on tarve elää totuudessani. Mutta todellisuus kampittaa totuuteni yksi toisensa jälkeen. Niin minä koen. Ja niin minä selitän saamattomuuttani.
En ole nimi. Olen yksi. Olen yksi. Olen tärisevin käsin piirretty yksi. En tahdo olla nimi.
Riittäisi, jos tulisi toimeen. Murhe tulee kärpäsestä minuun. Toimeentulo on alati pettävällä pohjalla. Päivätyöt ovat elämää kyttäävä tuloloukku. Tuonpuoleisuus, jolla on hintansa. Ajatuskin satuttaa. Mutta myös pakottaa. Paine kasvaa.
Kuka täällä on, kuka puhuu ja tuntee. Kuka se on, koska minä olen kylmä. Kuka lopulta? Paleltaa ja tekee mieli kahvia. Puhunko jollekin?
- En se minä ollut!
- Et ollut sinä? Kuka se sitten oli? Ahaa, kuka tahansa, mutta kuka on kuka, jota kaikesta syytetään?
- En se minä ollut! Ei, ei.
- Sekö tässä onkin tärkeintä, että se et ollut sinä? Entä sitten?
Painostava tunne. Olla ihan hiljaa ja osoittaa sormella kuolevaa kärpästä. Olla tekemättä sille pahaa tietäen, että se kuolee ennen pitkää kumminkin.
Nyt kaipaan kumppania. Kuoleva kärpänen ei jaksa kaverikseni. Mutta kuka tulisi kanssani katsomaan kuinka kärpäsiä kuolee vanhuuteen. Millainen kaveri sellainen olisi, tai minä? Huokaisen ja menen keittämään kahvia. Muistelemaan mennyttä.
Se elämä eksyi umpikujiin ja jäi sinne. Lähdin pois elämästä etsimään itseäni. Pois. Lähdin pois. Löysin hiljaisuuden ja pimeyden, epävarmuuteni ja pelkoni. Minä itse ja elämä ovat jossain sama asia. Jatkan etsimistä.
Mitä on tuntea, mutta olla näkemättä. Tai tuntea, mutta olla kuulematta. Tuntea, mutta olla aistimatta mitään. Voin tuntea, mutta tuntea vain olemisen kokemusta. Vapaus on vain vaihe ajattomuuden tuntemuksessa.
Niin on mennyt. Nyt olen täällä ja poissa. Olen kenties saavuttanut keskusteluyhteyden hiljaisuuden kanssa. Olen kenties tavannut pimeässä pelkoni. Poissaoloa on tuntea olemisen kokemuksia itsessä.
Millaista olisi elää pienemmin ja vähemmän? Elää vain sen, mikä riittäisi. Riittävä elämäntehtävä on kuolla vanhuuteen. Muutoin elämäntehtävä ei ikinä selviä. Salaisuus säilyy seuraavaan elämään ja sitä seuraavaan. Mitä merkitystä on elämällä, jonka merkitystä ei koskaan tiedosta?
Kahvi jäähtyy kuppiini. Katson joelle. Kärpänen ei enää liiku lattialla. Äskettäin, koska se kuoli vanhuuteen, sille selvisi, miksi piti elää.
Joki on saamassa päivän värinsä. Tänään ne näyttävät olevan siniharmaan sävyjä. Taivas tietää, mitä värejä se huomenna heijastaa.
Suurinta saamattomuutta on seurata, kuinka kärpäset kuolevat vanhuuteen. Kärpänen ei saisi kuolla ennen kuin se syödään tai muutoin tapetaan. Niinhän sen kuuluisi olla. Kärpänen ei kuole vanhuuteen muualla kuin hiljaisessa huoneessa. Ainakaan kärpäsvanhus ei tee numeroa kuolemastaan muualla kuin todella hiljaisessa huoneessa.
Iäkkään kärpäsen hidasta menehtymistä on surullista seurata, vaikka kuoleva kärpänen herättää minussa enemmän itsesääliä kuin myötätuntoa. Vaisto sanoo, että olisi ehdittävä tappaa kärpänen ennen kuin se kuolee. Mieletöntä! Koen itseni jotenkin kuluneeksi.
Eikö mikään kipinöi mielessä? Eikö vähäisintäkään sisäistä poltetta, eikö pientäkään painetta suoriutua eteenpäin. Ei, koska nyt on vain on-vain. Kerään paloja palapeliini.
Depressio. Alakulo ja vetämättömyys. Huonokelpoinen hetki epätodellisessa ja hektisessä maailmassa.
Päässäni velloo liikaa negatiivisia ajatuksia. Liian paljon epäilyjä pinnalla, liikaa voimattomuutta vallalla. Epäonnistumisia ja epäonnistumisen pelkoa. Suoriutumisen syyt ovat selvät ja kiistämättömät. Suoriutumattomuuden seuraukset sen sijaan, ne ovat aina arvaamattomat.
Kierähdys kohti kelvottomuutta on kuin kuolevan kärpäsen katsomiskokemus. Pieni, mutta käsittämätön kokemus. Päättymätön nukkavieruinen nauhoite.
On ollut kovaa, totta kai. Selittäminen on aina syyn vierittämistä ja pahan olon ujuttamista ympäristöön. Kukaan ei voisi elää selittämättä. Selittämättä jättäminen on antautumista alakuloon. Ei selityksiä, ei kohtaamista, vanha kärpänen saa kuolla rauhassa. Se on kovaa ja kiertelemättä totta!
Se olen minä. Minä itse, joka huusin oikeutta tarkoittaen kohtuutta, tarkoittaen itseäni! Minulla on tarve elää totuudessani. Mutta todellisuus kampittaa totuuteni yksi toisensa jälkeen. Niin minä koen. Ja niin minä selitän saamattomuuttani.
En ole nimi. Olen yksi. Olen yksi. Olen tärisevin käsin piirretty yksi. En tahdo olla nimi.
Riittäisi, jos tulisi toimeen. Murhe tulee kärpäsestä minuun. Toimeentulo on alati pettävällä pohjalla. Päivätyöt ovat elämää kyttäävä tuloloukku. Tuonpuoleisuus, jolla on hintansa. Ajatuskin satuttaa. Mutta myös pakottaa. Paine kasvaa.
Kuka täällä on, kuka puhuu ja tuntee. Kuka se on, koska minä olen kylmä. Kuka lopulta? Paleltaa ja tekee mieli kahvia. Puhunko jollekin?
- En se minä ollut!
- Et ollut sinä? Kuka se sitten oli? Ahaa, kuka tahansa, mutta kuka on kuka, jota kaikesta syytetään?
- En se minä ollut! Ei, ei.
- Sekö tässä onkin tärkeintä, että se et ollut sinä? Entä sitten?
Painostava tunne. Olla ihan hiljaa ja osoittaa sormella kuolevaa kärpästä. Olla tekemättä sille pahaa tietäen, että se kuolee ennen pitkää kumminkin.
Nyt kaipaan kumppania. Kuoleva kärpänen ei jaksa kaverikseni. Mutta kuka tulisi kanssani katsomaan kuinka kärpäsiä kuolee vanhuuteen. Millainen kaveri sellainen olisi, tai minä? Huokaisen ja menen keittämään kahvia. Muistelemaan mennyttä.
Se elämä eksyi umpikujiin ja jäi sinne. Lähdin pois elämästä etsimään itseäni. Pois. Lähdin pois. Löysin hiljaisuuden ja pimeyden, epävarmuuteni ja pelkoni. Minä itse ja elämä ovat jossain sama asia. Jatkan etsimistä.
Mitä on tuntea, mutta olla näkemättä. Tai tuntea, mutta olla kuulematta. Tuntea, mutta olla aistimatta mitään. Voin tuntea, mutta tuntea vain olemisen kokemusta. Vapaus on vain vaihe ajattomuuden tuntemuksessa.
Niin on mennyt. Nyt olen täällä ja poissa. Olen kenties saavuttanut keskusteluyhteyden hiljaisuuden kanssa. Olen kenties tavannut pimeässä pelkoni. Poissaoloa on tuntea olemisen kokemuksia itsessä.
Millaista olisi elää pienemmin ja vähemmän? Elää vain sen, mikä riittäisi. Riittävä elämäntehtävä on kuolla vanhuuteen. Muutoin elämäntehtävä ei ikinä selviä. Salaisuus säilyy seuraavaan elämään ja sitä seuraavaan. Mitä merkitystä on elämällä, jonka merkitystä ei koskaan tiedosta?
Kahvi jäähtyy kuppiini. Katson joelle. Kärpänen ei enää liiku lattialla. Äskettäin, koska se kuoli vanhuuteen, sille selvisi, miksi piti elää.
Joki on saamassa päivän värinsä. Tänään ne näyttävät olevan siniharmaan sävyjä. Taivas tietää, mitä värejä se huomenna heijastaa.
16.4.2011
Katsaus lähimenneisyyteen
Kauan sitten päätin tulla poliitikoksi. Kauan sitten on kolmekymmentä vuotta. Lukiossa jouduin luopumaan päätöksestäni.
Viime kesänä päätin uudelleen. Päätin palata kohtaamaan ammoiset aikomukseni. Olin onnistunut palaamaan takaisin oman alkuperäisyyteni pariin, olin onnistunut tapaamaan uudelleen itseni. Päätin siis jälleen tulla poliitikoksi, ja samalla päätin kohdata elämääni rajoittaneet kipupisteet. Päätin voittaa itseni.
Nyt on lauantai ja huomenna on sunnuntai. Se sunnuntai. Istun tilapäistoimistossani miettien alkaisinko pikku hiljaa purkamaan näitä kulisseja. Näytelmä tältä osin on suurin piirtein loppukyyneleitä vaille valmis.
Olen nyt ollut kansanedustajaehdokkaana ja selviytynyt pitkästä juoksusta perille ilman vakavia vaurioita. Olen ollut matkalla. Matkan aikana pääni on vailunut vanhoista ajatuksista ja tilalle ovat tulleet värikylläisemmät mielenmaisemat.
Kokemusten TOP 10 voisi olla paikallaan. Kadulla kulkee ihmisiä auringonpaisteessa ja kivipölyä puhaltavassa tuulessa. Kulkijoiden keuhkot ovat kovilla. Joku saa pölystä oireita, joku taudin ja ehkäpä joku kuoleekin tänään saamansa ilmaiskun seurauksena. Niin ainakin sanottiin radiossa katujen kivipölyn seurauksista. Joo, se TOP 10 -tapahtumalistaus.
1. ´Kelvollisuus kaiken ikää´ oli kampanjani kantava teema. Se oli laaja ja kattava aihe, jonka ympärillä riitti kuultavaa ja juteltavaa. Teema oli ilman muuta oikea ja itseni näköinen.
2. Vaalipäällikkökin oli, pestiraha maksettiin ja sinne meni. Epäonnistuminen jäi vaivaamaan mieltä ja kasvatti omaa organisointivastuutani. Selvisin jota kuinkin ja nyt saatan jo todeta, että kaikella on oleva tarkoituksensa.
3. Ydintiimi oli ensin toisenlainen, alkujaan kymmenestä jäsenestä vain kolme kulki koko matkan mukana. Uudelleen syntynyt joukkue oli mahtava sekä kooltaan että aikaansaannoksiltaan. Nöyrän kiitoksen ja ison kunnianosoituksen arvoinen suoritus!
4. Budjetti ei pitänyt, eikä edes jäsentynyt missään vaiheessa. Etenin fiilisten ja tarpeiden mukaan. Loppusumma ylittänee kolmekymmentätuhatta. Toimettomuus ei jää harmittamaan, koska kaikki oli pelissä.
5. Kohtaamiset olivat kaikkein merkittävin vaalituki. Millään rahalla ei olisi voinut ostaa kertyneitä kohtaamiskokemuksia.
6. Perussuomalaiset puhuttivat ja kummastuttivat. Ihmeellinen musta pilvi varjostaa Isänmaamme taivasta. Peloista, turhautumisista, kivuista, katkeruudesta ja kateudesta se on kummunnut.
7. Toimisto Kirkkokadulla oli onnistunut tukikohta katutasossa. Vastaanotto ja kokoustila mahdollistivat kymmeniä ja kymmeniä ainutkertaisia kontakteja erilaisten ihmisten kanssa ja moninaisten teemojen parissa.
8. Yksinäisyys kummastutti ja myös vaivasi ajoittain. Yhteistyötä eri ehdokkaiden kanssa olisi voinut tehdä enemmän.
9. Hopeinen Elefantti, uskollinen maastoautoni,ehti hajota kahdesti kampanjan aikana. Siinä mielessä eniten näkyvyyttä kertyikin Wetterin huollossa työskenteleville automekaanikoille.
10. Facebook oli aktiivisessa käytössä. Onko se ollut hyvä vai huono media, jää nähtäväksi ja äänestäjien arvioitavaksi.
Nämä nyt nopeasti. Täytyy rientää vielä vähän.
Kiittäen,
Heikki
Viime kesänä päätin uudelleen. Päätin palata kohtaamaan ammoiset aikomukseni. Olin onnistunut palaamaan takaisin oman alkuperäisyyteni pariin, olin onnistunut tapaamaan uudelleen itseni. Päätin siis jälleen tulla poliitikoksi, ja samalla päätin kohdata elämääni rajoittaneet kipupisteet. Päätin voittaa itseni.
Nyt on lauantai ja huomenna on sunnuntai. Se sunnuntai. Istun tilapäistoimistossani miettien alkaisinko pikku hiljaa purkamaan näitä kulisseja. Näytelmä tältä osin on suurin piirtein loppukyyneleitä vaille valmis.
Olen nyt ollut kansanedustajaehdokkaana ja selviytynyt pitkästä juoksusta perille ilman vakavia vaurioita. Olen ollut matkalla. Matkan aikana pääni on vailunut vanhoista ajatuksista ja tilalle ovat tulleet värikylläisemmät mielenmaisemat.
Kokemusten TOP 10 voisi olla paikallaan. Kadulla kulkee ihmisiä auringonpaisteessa ja kivipölyä puhaltavassa tuulessa. Kulkijoiden keuhkot ovat kovilla. Joku saa pölystä oireita, joku taudin ja ehkäpä joku kuoleekin tänään saamansa ilmaiskun seurauksena. Niin ainakin sanottiin radiossa katujen kivipölyn seurauksista. Joo, se TOP 10 -tapahtumalistaus.
1. ´Kelvollisuus kaiken ikää´ oli kampanjani kantava teema. Se oli laaja ja kattava aihe, jonka ympärillä riitti kuultavaa ja juteltavaa. Teema oli ilman muuta oikea ja itseni näköinen.
2. Vaalipäällikkökin oli, pestiraha maksettiin ja sinne meni. Epäonnistuminen jäi vaivaamaan mieltä ja kasvatti omaa organisointivastuutani. Selvisin jota kuinkin ja nyt saatan jo todeta, että kaikella on oleva tarkoituksensa.
3. Ydintiimi oli ensin toisenlainen, alkujaan kymmenestä jäsenestä vain kolme kulki koko matkan mukana. Uudelleen syntynyt joukkue oli mahtava sekä kooltaan että aikaansaannoksiltaan. Nöyrän kiitoksen ja ison kunnianosoituksen arvoinen suoritus!
4. Budjetti ei pitänyt, eikä edes jäsentynyt missään vaiheessa. Etenin fiilisten ja tarpeiden mukaan. Loppusumma ylittänee kolmekymmentätuhatta. Toimettomuus ei jää harmittamaan, koska kaikki oli pelissä.
5. Kohtaamiset olivat kaikkein merkittävin vaalituki. Millään rahalla ei olisi voinut ostaa kertyneitä kohtaamiskokemuksia.
6. Perussuomalaiset puhuttivat ja kummastuttivat. Ihmeellinen musta pilvi varjostaa Isänmaamme taivasta. Peloista, turhautumisista, kivuista, katkeruudesta ja kateudesta se on kummunnut.
7. Toimisto Kirkkokadulla oli onnistunut tukikohta katutasossa. Vastaanotto ja kokoustila mahdollistivat kymmeniä ja kymmeniä ainutkertaisia kontakteja erilaisten ihmisten kanssa ja moninaisten teemojen parissa.
8. Yksinäisyys kummastutti ja myös vaivasi ajoittain. Yhteistyötä eri ehdokkaiden kanssa olisi voinut tehdä enemmän.
9. Hopeinen Elefantti, uskollinen maastoautoni,ehti hajota kahdesti kampanjan aikana. Siinä mielessä eniten näkyvyyttä kertyikin Wetterin huollossa työskenteleville automekaanikoille.
10. Facebook oli aktiivisessa käytössä. Onko se ollut hyvä vai huono media, jää nähtäväksi ja äänestäjien arvioitavaksi.
Nämä nyt nopeasti. Täytyy rientää vielä vähän.
Kiittäen,
Heikki
9.4.2011
Ison virran äärellä
Harmaa taivas, mustanharmaa joki. Kaverini kyhäsi nuotion lumen alta paljastuneiden kivien lomaan rannalle kantamistani puista. Olemme kaimoja ja ystäviä. Eristelevyn päällä tarkenee istua ilman pelkoa kusitaudeista tai muista alapään kiusoista.
- Väsyttääkö, hän kysyi saatuaan kuivat koivupuut liekkeihin. Mustia savukiehkuroita kirmasi taivasta päin.
- Ei se liene väsy, joka on päällimmäisenä. Enemmänkin epävarmuus ja hermostuneisuus. Huominen on arvaamattomampi kuin pitkiin aikoihin.
- Niin. Ison työn olet tehnyt tavoittelemasi tehtävän eteen.
Asettelin kahvipannun tukevasti kivien väliin kuumenemaan. Yritin saada kiinni ajatuksistani siinä hetkessä. Vaivasi tunne pintakiitoisuudesta; siitä, että piti aina yrittää keksiä oikeita sanoja puheiseen ja varmuutta ääneen. Joki valui hiljaa edessämme. Hiljaa, mutta valtavalla voimalla.
- Tämä työ ei ole juuri mitään. Ei oikeastaan vielä yhtään mitään. Olen mitä olen, ja taistelen vapaan olemiseni puolesta. Vaalikampanja on vain vähäinen välietappi matkallani. Ei käytännössä mitään mullistavaa merkitystä. Oman viattomuuteni säilyttäminen kaiken kouhotuksen keskellä on minulle paljon suurempi haaste kuin aggressiivinen ja tavoitteellinen kampanjointi. Epävarmuutta ja hermostuneisuutta syntyy siitä, kun en ymmärrä kaikkea, en edes itsessäni. Olen puhunut posket punaisina ymmärtämisen tärkeydestä tässä maailmanajassa, mutten voi olla lainkaan vakuuttunut, ymmärränkö itsekään. Ymmärränkö edes sitä, mitä kaikkea en ymmärrä. Joskus se tuskastuttaa, joskus suututtaa ja joskus masentaa. Tekisi mieli huutaa vastauksia mieltä vaivaaviin kysymyksiin siitä, miksi kaikki hulluus on hyväksyttävä!
- Puhalla veljeni, puhalla rauhassa. Ymmärryksen edellytys on ihmisen alkuperäisyydessä. Kaikki vieras vaikeuttaa ymmärrystä ja aiheuttaa myllerrystä mielessä. Olet nyt keskellä myrskyä, etkä saata nähdä rantoja. On parempi unohtaa kova maa ja keskittyä selviämään myrskystä. Ymmärrys on kiinni hetkessä enemmän kuin ajassa. Aika on määriteltävissä ja asettaa haasteita, mutta hetki ei, koska se on määrittelemätön. Olemme kasvaneet vieraan vallan alaisuuteen, olemme ulkoistaneet oman ja alkuperäisen itsemme. Vieras valta on ajan haasteissa kiinni oleva mielen ulkoinen ohjausmekanismi ja kulloinkin vallalla oleva tilapäinen totuus. Alkuperäisyys puolestaan on vapautta olla se, mikä olet. Vierasperäisyyttä on yrittää olla, mitä kulloinkin oletetaan olevan.
- Ymmärryksen edellytys, aivan totta. Olla se, mikä on lapsena ollut. Eli pystyäkseen ymmärtääkseen olisi palattava takaisin minuuteen, eikö niin? Mutta missä se on ja miten sinne pääsee? Et usko kuinka kipeästi viime aikoina olen kaivannut tätä joen virtaa ja elävää tulta, näitä tilaisuuksia.
Kaima lisäsi pari klapia nuotioon varoen horjuttamasta kahvipannua. Liikkeet ovat verkkaiset. Käsitin hänen vanhenneen ja samalla pohdin omaakin olemustani. Poikavuosistamme on jo aikaa. Tunnen harmaantuvani hiljaa, mutta vääjäämättä. Hän sanoi,
- Katso tuota jokea. Katso niin kauan, kunnes huomaat veden elävän. Matka minuuteesi kestää yhtä kauan. Ehkei tämä elämä siihen riitä.
Katsoin virtaa edessämme ja näin mustan vesimassan liikkuvan länttä kohti. Pinnalle pistävien rantakivien ympärillä kävi verkkainen pyörre ja keskempänä jokea syvä virta muotoili pintaan kuvioita kuin pitkiä puunsyitä. Vastarannan jyrkässä pohjoisrinteessä oli kauttaaltaan lumipeitto, vaikka rinne tällä puolella oli ollut lumeton jo pari viikkoa. Virtaa kelpasi katsella. Näky rauhoitti mielenkuohuja ja helpotti olemista.
Tällaisia pohdiskelevia keskusteluja tapasimme käydä ystäväni kanssa, milloin vain oli sopiva hetki, tarpeeksi aikaa ja rauhaa ympärillä. Nyt oli kaikkea, eikä mitään. Päästin ajatukseni karkaamaan ja sanoin,
- Vedestä saa tuotettua elämää ja energiaa, mutta onko vedessä itsessään elämää tai energiaa? Jos katsoo veden pinnan päälle, eikä anna katseen kohdentua veteen tai vastarannalle, saattaa joskus nähdä ikään kuin pieniä kipinöiviä spiraaleja, jotka kohoavat vedestä pyörien myötäpäivään eri kokoisina ja keskenään eri tahdissa. Onko se energiaa, vai mitä se on? Jos se on energiaa, voidaanko sitä määritellä mitenkään? Onkohan kukaan koskaan tutkinut ilmiötä?
Kahvivesi kiehui. Nostin pannun ulommaksi ja lisäsin siihen silmämääräisesti katsottuna sopivan verran pööniä. Jätin kahvin ässehtimään. Kaimani näytti jotenkin poissa olevalta katselessaan vastarannalle. Harkitsevan hiljaisuuden jälkeen hän totesi,
- Havaintosi on tosi. Vedestä nousee energiaa, joka sopivissa olosuhteissa ja oikein katsottuna näkyy kipinäkierteinä. Se on energiaa, mistä voisimme päätellä, että vedessä on energiaa. Missä on energiaa, siellä on yleensä elämääkin. En ole kuullut tai lukenut mitään tutkimuksia aiheesta, mutta siitä huolimatta luulisin sellaisia tutkimuksia olevan. Jos vedessä kerran on energiaa ja elämää, mikä sen merkitys voisi olla? Onhan ihminenkin suurimmaksi osaksi vettä. Onko ihmisen energisyys suorassa suhteessa ihmisen kykyyn hyödyntää veden energiaa itsessään?
- Veden merkitys ikiaikaisissa uskomuksissa, seremonioissa ja rituaaleissa on ollut joko ihmisen puhdistautuminen tai liittäminen jonkun uskomuksen yhteyteen. Hindut kylpevät Gangesissa, joka on heille pyhä joki symboloiden yhteyttä johonkin korkeampaan voimaan. He myös sirottavat vainajiensa tuhkat jokeen. Kristityt kastavat jäsenensä pyhässä kasteessa. Mielenkiintoinen vesikertomus on kerrottavissa myös Oulusta. 1700-luvulla nykyisen Rauhalan vieressä oli kauneus- ja terveyslähde, jonka veden uskottiin olevan parantavaa. Lähdettä vartioitiin ja lähteellä vierailussa noudatettiin tarkkoja säännöksiä. Myöhemmin lähde peitettiin maalla, kun oli käynyt ilmi, että lähteen vesi on peräisin maanalaisesta purosta, joka kulkee nykyisen Intiön hautausmaan läpi. Silloinkin alue oli jo vastaavassa käytössä. Mikä merkitys lähteen terveysvaikutukseen onkaan ollut nimenomaan sillä, että veteen on päässyt liukenemaan ihmisen kehosta peräisin olevia organismeja.
- Aika huikea tarina. Vedestä tiedetään jo hirvittävän paljon, mutta tiedostetaanko siitä sittenkään vielä kaikkea? Seuraavaksi voitaisiin leikkiä ajatuksella, jos vedessä kerran on energiaa ja elämää, onko siinä myös muistia?
Oli pakko naurahtaa lyhyesti, vaikka tosiasiassa mieltäni oli alkanut kiihottaa veden mahdollisesti hyvinkin ihmeellinen olemus. Voisiko vesi ravita ja vahvistaa matkaani.
Joimme kahvit sopivan rauhan vallitessa. Virta valui ohitsemme, enkä ymmärtänyt siitä toistaiseksi mitään.
- Väsyttääkö, hän kysyi saatuaan kuivat koivupuut liekkeihin. Mustia savukiehkuroita kirmasi taivasta päin.
- Ei se liene väsy, joka on päällimmäisenä. Enemmänkin epävarmuus ja hermostuneisuus. Huominen on arvaamattomampi kuin pitkiin aikoihin.
- Niin. Ison työn olet tehnyt tavoittelemasi tehtävän eteen.
Asettelin kahvipannun tukevasti kivien väliin kuumenemaan. Yritin saada kiinni ajatuksistani siinä hetkessä. Vaivasi tunne pintakiitoisuudesta; siitä, että piti aina yrittää keksiä oikeita sanoja puheiseen ja varmuutta ääneen. Joki valui hiljaa edessämme. Hiljaa, mutta valtavalla voimalla.
- Tämä työ ei ole juuri mitään. Ei oikeastaan vielä yhtään mitään. Olen mitä olen, ja taistelen vapaan olemiseni puolesta. Vaalikampanja on vain vähäinen välietappi matkallani. Ei käytännössä mitään mullistavaa merkitystä. Oman viattomuuteni säilyttäminen kaiken kouhotuksen keskellä on minulle paljon suurempi haaste kuin aggressiivinen ja tavoitteellinen kampanjointi. Epävarmuutta ja hermostuneisuutta syntyy siitä, kun en ymmärrä kaikkea, en edes itsessäni. Olen puhunut posket punaisina ymmärtämisen tärkeydestä tässä maailmanajassa, mutten voi olla lainkaan vakuuttunut, ymmärränkö itsekään. Ymmärränkö edes sitä, mitä kaikkea en ymmärrä. Joskus se tuskastuttaa, joskus suututtaa ja joskus masentaa. Tekisi mieli huutaa vastauksia mieltä vaivaaviin kysymyksiin siitä, miksi kaikki hulluus on hyväksyttävä!
- Puhalla veljeni, puhalla rauhassa. Ymmärryksen edellytys on ihmisen alkuperäisyydessä. Kaikki vieras vaikeuttaa ymmärrystä ja aiheuttaa myllerrystä mielessä. Olet nyt keskellä myrskyä, etkä saata nähdä rantoja. On parempi unohtaa kova maa ja keskittyä selviämään myrskystä. Ymmärrys on kiinni hetkessä enemmän kuin ajassa. Aika on määriteltävissä ja asettaa haasteita, mutta hetki ei, koska se on määrittelemätön. Olemme kasvaneet vieraan vallan alaisuuteen, olemme ulkoistaneet oman ja alkuperäisen itsemme. Vieras valta on ajan haasteissa kiinni oleva mielen ulkoinen ohjausmekanismi ja kulloinkin vallalla oleva tilapäinen totuus. Alkuperäisyys puolestaan on vapautta olla se, mikä olet. Vierasperäisyyttä on yrittää olla, mitä kulloinkin oletetaan olevan.
- Ymmärryksen edellytys, aivan totta. Olla se, mikä on lapsena ollut. Eli pystyäkseen ymmärtääkseen olisi palattava takaisin minuuteen, eikö niin? Mutta missä se on ja miten sinne pääsee? Et usko kuinka kipeästi viime aikoina olen kaivannut tätä joen virtaa ja elävää tulta, näitä tilaisuuksia.
Kaima lisäsi pari klapia nuotioon varoen horjuttamasta kahvipannua. Liikkeet ovat verkkaiset. Käsitin hänen vanhenneen ja samalla pohdin omaakin olemustani. Poikavuosistamme on jo aikaa. Tunnen harmaantuvani hiljaa, mutta vääjäämättä. Hän sanoi,
- Katso tuota jokea. Katso niin kauan, kunnes huomaat veden elävän. Matka minuuteesi kestää yhtä kauan. Ehkei tämä elämä siihen riitä.
Katsoin virtaa edessämme ja näin mustan vesimassan liikkuvan länttä kohti. Pinnalle pistävien rantakivien ympärillä kävi verkkainen pyörre ja keskempänä jokea syvä virta muotoili pintaan kuvioita kuin pitkiä puunsyitä. Vastarannan jyrkässä pohjoisrinteessä oli kauttaaltaan lumipeitto, vaikka rinne tällä puolella oli ollut lumeton jo pari viikkoa. Virtaa kelpasi katsella. Näky rauhoitti mielenkuohuja ja helpotti olemista.
Tällaisia pohdiskelevia keskusteluja tapasimme käydä ystäväni kanssa, milloin vain oli sopiva hetki, tarpeeksi aikaa ja rauhaa ympärillä. Nyt oli kaikkea, eikä mitään. Päästin ajatukseni karkaamaan ja sanoin,
- Vedestä saa tuotettua elämää ja energiaa, mutta onko vedessä itsessään elämää tai energiaa? Jos katsoo veden pinnan päälle, eikä anna katseen kohdentua veteen tai vastarannalle, saattaa joskus nähdä ikään kuin pieniä kipinöiviä spiraaleja, jotka kohoavat vedestä pyörien myötäpäivään eri kokoisina ja keskenään eri tahdissa. Onko se energiaa, vai mitä se on? Jos se on energiaa, voidaanko sitä määritellä mitenkään? Onkohan kukaan koskaan tutkinut ilmiötä?
Kahvivesi kiehui. Nostin pannun ulommaksi ja lisäsin siihen silmämääräisesti katsottuna sopivan verran pööniä. Jätin kahvin ässehtimään. Kaimani näytti jotenkin poissa olevalta katselessaan vastarannalle. Harkitsevan hiljaisuuden jälkeen hän totesi,
- Havaintosi on tosi. Vedestä nousee energiaa, joka sopivissa olosuhteissa ja oikein katsottuna näkyy kipinäkierteinä. Se on energiaa, mistä voisimme päätellä, että vedessä on energiaa. Missä on energiaa, siellä on yleensä elämääkin. En ole kuullut tai lukenut mitään tutkimuksia aiheesta, mutta siitä huolimatta luulisin sellaisia tutkimuksia olevan. Jos vedessä kerran on energiaa ja elämää, mikä sen merkitys voisi olla? Onhan ihminenkin suurimmaksi osaksi vettä. Onko ihmisen energisyys suorassa suhteessa ihmisen kykyyn hyödyntää veden energiaa itsessään?
- Veden merkitys ikiaikaisissa uskomuksissa, seremonioissa ja rituaaleissa on ollut joko ihmisen puhdistautuminen tai liittäminen jonkun uskomuksen yhteyteen. Hindut kylpevät Gangesissa, joka on heille pyhä joki symboloiden yhteyttä johonkin korkeampaan voimaan. He myös sirottavat vainajiensa tuhkat jokeen. Kristityt kastavat jäsenensä pyhässä kasteessa. Mielenkiintoinen vesikertomus on kerrottavissa myös Oulusta. 1700-luvulla nykyisen Rauhalan vieressä oli kauneus- ja terveyslähde, jonka veden uskottiin olevan parantavaa. Lähdettä vartioitiin ja lähteellä vierailussa noudatettiin tarkkoja säännöksiä. Myöhemmin lähde peitettiin maalla, kun oli käynyt ilmi, että lähteen vesi on peräisin maanalaisesta purosta, joka kulkee nykyisen Intiön hautausmaan läpi. Silloinkin alue oli jo vastaavassa käytössä. Mikä merkitys lähteen terveysvaikutukseen onkaan ollut nimenomaan sillä, että veteen on päässyt liukenemaan ihmisen kehosta peräisin olevia organismeja.
- Aika huikea tarina. Vedestä tiedetään jo hirvittävän paljon, mutta tiedostetaanko siitä sittenkään vielä kaikkea? Seuraavaksi voitaisiin leikkiä ajatuksella, jos vedessä kerran on energiaa ja elämää, onko siinä myös muistia?
Oli pakko naurahtaa lyhyesti, vaikka tosiasiassa mieltäni oli alkanut kiihottaa veden mahdollisesti hyvinkin ihmeellinen olemus. Voisiko vesi ravita ja vahvistaa matkaani.
Joimme kahvit sopivan rauhan vallitessa. Virta valui ohitsemme, enkä ymmärtänyt siitä toistaiseksi mitään.
7.4.2011
Tane 2
Ennen yhdeksää ja selvästä päästä. Sanoi käyneensä äänestämässä postitalolla.
Pyysin istumaan ja tarjosin kahvia. Kuuntelin juttua elävästä kuvasta, jossa päähenkilöllä ei ole aina mennyt kuin John Travoltalla.
Kaksikymmentä kunnian vuotta merillä ja poikki. Liverpool oli paha paikka. Sinne jäi liike ja luovuus. Iso osa elämästä kolahti rikki laivan runkoon ja jalat sanoi seis.
Tuoli otti kelvottomaksi kolahtaneen miehen kolmeksi vuodeksi. Sarjan seuraavassa jaksossa tulikin jo muuta päiväohjelmaa.
Niin se kulkee sillä tiellä, ja yöt Kenttätiellä.
Oli pitkään hiljaista. Annoin hieman happea paperilla. Hiljaista.
Kahvi mustana. Sokeripala suli miehen suussa. Oli edelleen hiljaista. Tane nousi ja poistui. Minä ja hiljaisuus jäimme.
Pyysin istumaan ja tarjosin kahvia. Kuuntelin juttua elävästä kuvasta, jossa päähenkilöllä ei ole aina mennyt kuin John Travoltalla.
Kaksikymmentä kunnian vuotta merillä ja poikki. Liverpool oli paha paikka. Sinne jäi liike ja luovuus. Iso osa elämästä kolahti rikki laivan runkoon ja jalat sanoi seis.
Tuoli otti kelvottomaksi kolahtaneen miehen kolmeksi vuodeksi. Sarjan seuraavassa jaksossa tulikin jo muuta päiväohjelmaa.
Niin se kulkee sillä tiellä, ja yöt Kenttätiellä.
Oli pitkään hiljaista. Annoin hieman happea paperilla. Hiljaista.
Kahvi mustana. Sokeripala suli miehen suussa. Oli edelleen hiljaista. Tane nousi ja poistui. Minä ja hiljaisuus jäimme.
5.4.2011
Suomi suoritustilassa - teemaillan puheenvuoro
´Suomi suoritustilassa´, teemaillan avauspuheenvuoro 5.4.2011
Tervetuloa, tuumailtaan; teemailtaan! Illan isona aiheenamme on nykyinen hyvinvointisuomi paremmin voivana kansakuntana.
Muutosten tuulet puhaltavat keväässä. Kansalliset kipupisteet ovat nostaneet esiin uudenlaisia aatteita ja ajatuksia, joista osa hyvinkin ennakkoluulottomia, jopa vastuuttomia. Kipupisteitä on omassa kansantaloudessamme ja laajemminkin eurovaluutan vakaudessa. Myös inhimillisiä kipupisteitä liittyen suomalaisten jaksamisen, turhautumisen ja syrjäytymisen aiheuttamiin moniin vakaviin seurauksiin on aistittavissa.
Tänä iltana emme erityisesti tahdo syyttää mitään tai haastaa ketään. Tahdomme sitä vastoin etsiä rakentavassa hengessä mahdollisia osaratkaisuja kipupisteitten poistamiseksi. Jokainen kaipaa rakkautta ja kelvollisuuden kokemuksia. Valitettavaa on, jos välittäminen on ulkoistettu viranomaisten tehtäväksi.
Suomalainen luonne on suorastaan jukuripäisesti oikeudenmukaisuuteen uskova. Mikäli oikeudenmukaisuutta ei nähdä tapahtuvaksi, olemme tarpeen ja tilaisuuden tullen valmiita suuriinkin uhrauksiin. Tästä kertoo mm. perussuomalaisten selkosanaisuuteen perustuva sanoma ja sen myötä kovasti kasvanut kannatus. Ihmiset ovat väsyneet olemaan ymmärtämättä heitä koskevia asioita.
Kipupisteiden käsitteleminen edellyttää kipupisteiden kohtaamista, aivan samoin kuin itsensä löytäminen edellyttää itsensä kohtaamista. Mörkö on niin kauan pelottava, kunnes se kohdataan ja kuullaan, mitä sillä on meille kerrottavaa.
Suomi vanhenee ja väsyy. Takana on pitkä suorittamiskeskeinen ajanjakso. Hyvinvointiamme on mitattu erilaisilla määreillä ja onnellisuuttamme on vertailtu milloin missäkin kansainvälisessä tutkimuksessa. Tutkimusten tulokset ovat osin ristiriitaisia keskenään. Olemme tutkitusti onnellisia, tavallaan, mutta koemmeko oman onnemme määräytyvän hyvinvointiamme kuvaavista tunnusluvuista, tai euroista, tasa-arvoisuudesta, länsimaisesta demokratiasta ja lainsäädännöstä. Tutkimusten mukaan niin kuuluisi olla. Olemme tutkimusten mukaan onnellisia.
Kuitenkin olemme keskellä mittavia kansallisia haasteita, jopa ongelmia. Nuorisotyöttömyys on paha asia, nuorison kokema kelvottomuus sitäkin pahempi. Eri syistä johtuva syrjäytyminen on paha asia, moninaiset seuraukset vielä pahempi. Kaikkein kamalin tilanne on sellaisten lasten kohdalla, jotka joutuvat taistelemaan lapsenoikeuksiensa puolesta. Vanhempien laiminlyömät lapset kasvavat jatkuvassa turvattomuuden ja kelvottomuuden ilmapiirissä. Suorittava suomalainen sukupolvi, me kaikki täällä, olemme vakavan paikan edessä.
Työelämässä mukana olevat tuntevat ja tietävät puurtamisen paineen omassa olemisessaan. Valitettavasti työpaine heijastuu myös lähipiiriin. Aiemmin työ merkitsi turvaa koko perheelle, nykyisin työn merkitys on toinen. Työ ei ole itsestään selvä turva; työ on monesti väkinäistä suorittamista ja päivästä toiseen selviämistä. Työssä jaksamisen ongelmat kumpuavat juuri tällaisesta turvattomuuden tunteesta.
Suomen ikääntyvästä väestöstä kantaa vastuun yhä pienempi työssäkäyvien joukko. Huoltosuhde heikkenee seuraavien vuosien aikana jopa dramaattisesti. Voidaankin kysyä monimielisesti, onko Suomella varaa vanhuksiin? Onko meillä varaa tuottaa senioriväestölle heidän kaipaamaa inhimillistä hoivaa ja ihmisarvoista vanhenemista, jos kaikki voimavaramme kohdistuvat omankin uupumuksemme kanssa pärjäämiseen. Toisaalta onko meillä varaa olla kantamatta vastuuta vanhuksistamme? Onko meillä varaa ulkoistaa vanhuspalvelut laitoksiin ja konseptoituihin kotihoitopalveluihin. Onko meillä varaa välinpitämättömyyteen? Loppujen lopuksi se on keskeisin kysymys.
Yhteiskunnallisten kipupisteiden poistamisessa on kyse valtakunnallisesta päätöksenteosta. Sormia napsauttamalla mitään pysyvää ei tapahdu. Tarvitaan järeämpiä toimia ohjaamaan kansakuntamme kehitystä ihmislähtöisempään suuntaan.
Yksioikoinen ja periaatteellinen asetelma vasemmiston peräänkuuluttaman julkisen laitoshoidon ja oikeiston korostaman yksityisen hoivapalvelun välillä on lopetettava. Asenteellisuuteen meillä ei tosiaankaan ole varaa.
Yksi ihmislähtöinen ratkaisu on löydettävissä kumppanuusmalleista, uudenlaisesta, ja enemmän yleishyödyllisestä yrittäjyydestä sekä pienyrittäjien yhteenliittymistä, osuuskuntayrittäjyydestä. Eläkkeelle jäävä ihminen ei muutu yhdessä yössä kelvottomaksi, vaan niin halutessaan voisi senioriyrittäjänä osallistua oman yhteisönsä hyväksi koituvaan työhön.
Senioriyrittäjä tekee omien kykyjensä ja toiveittensa mukaista hyötytyötä sen minkä katsoo tarpeelliseksi, nauttii ansaitsemaansa eläkettä, mutta yrittämisestä kertyvät lisäansiot kasvattavat hänen ansiotuloa ja niin ollen myös veroprogressiota. Oleellista ei liene niinkään työssä rikastuminen, vaan osallisuus ja hyödyksi oleminen. Kuitenkaan senioriyrittäjän peruseläke-etuuksiin ei järjestelyllä saa kajota. Myös senioriyrittäjyyden tulee olla kannattavaa.
Nuorten kokemaan kelvottomuuteen yhtenä ratkaisuna on nähtävä kisällimallin laajennettu käyttö, sekä intressilähtöinen työllistäminen, jossa työntekijälle tarjotaan todellinen mahdollisuus kykyjensä näyttämiseen ja työsuhteen vakinaistumiseen.
Näistä asioista on nyt tarkoitus keskustella yhdessä. Mukana ovat vaimoni Lilli Pesämaa, joka opetustyössään kohtaa lasten ja nuorten kokemuksia kovasta maailmasta. Juha Siitonen on erikoistunut työelämän haasteisiin ja työssä jaksamiseen. Heikki Sassi puolestaan toimii yksityisen sektorin sosiaali- ja terveyspalveluja vanhusväestölle tuottavassa yrityksessä ja on osaava henkilö selvittämään meille tuon kasvavan yhteiskunnallisen osa-alueen epäkohtaisuuksia.
Tervetuloa! Pyydän, olkaa hyvät ja osallistukaa! Tehdään sisältöä ohjelmaan, maanläheiseen manifestiin, joka vielä joskus toteutuu ja muuttaa maatamme paremmaksi paikaksi olla.
Tervetuloa, tuumailtaan; teemailtaan! Illan isona aiheenamme on nykyinen hyvinvointisuomi paremmin voivana kansakuntana.
Muutosten tuulet puhaltavat keväässä. Kansalliset kipupisteet ovat nostaneet esiin uudenlaisia aatteita ja ajatuksia, joista osa hyvinkin ennakkoluulottomia, jopa vastuuttomia. Kipupisteitä on omassa kansantaloudessamme ja laajemminkin eurovaluutan vakaudessa. Myös inhimillisiä kipupisteitä liittyen suomalaisten jaksamisen, turhautumisen ja syrjäytymisen aiheuttamiin moniin vakaviin seurauksiin on aistittavissa.
Tänä iltana emme erityisesti tahdo syyttää mitään tai haastaa ketään. Tahdomme sitä vastoin etsiä rakentavassa hengessä mahdollisia osaratkaisuja kipupisteitten poistamiseksi. Jokainen kaipaa rakkautta ja kelvollisuuden kokemuksia. Valitettavaa on, jos välittäminen on ulkoistettu viranomaisten tehtäväksi.
Suomalainen luonne on suorastaan jukuripäisesti oikeudenmukaisuuteen uskova. Mikäli oikeudenmukaisuutta ei nähdä tapahtuvaksi, olemme tarpeen ja tilaisuuden tullen valmiita suuriinkin uhrauksiin. Tästä kertoo mm. perussuomalaisten selkosanaisuuteen perustuva sanoma ja sen myötä kovasti kasvanut kannatus. Ihmiset ovat väsyneet olemaan ymmärtämättä heitä koskevia asioita.
Kipupisteiden käsitteleminen edellyttää kipupisteiden kohtaamista, aivan samoin kuin itsensä löytäminen edellyttää itsensä kohtaamista. Mörkö on niin kauan pelottava, kunnes se kohdataan ja kuullaan, mitä sillä on meille kerrottavaa.
Suomi vanhenee ja väsyy. Takana on pitkä suorittamiskeskeinen ajanjakso. Hyvinvointiamme on mitattu erilaisilla määreillä ja onnellisuuttamme on vertailtu milloin missäkin kansainvälisessä tutkimuksessa. Tutkimusten tulokset ovat osin ristiriitaisia keskenään. Olemme tutkitusti onnellisia, tavallaan, mutta koemmeko oman onnemme määräytyvän hyvinvointiamme kuvaavista tunnusluvuista, tai euroista, tasa-arvoisuudesta, länsimaisesta demokratiasta ja lainsäädännöstä. Tutkimusten mukaan niin kuuluisi olla. Olemme tutkimusten mukaan onnellisia.
Kuitenkin olemme keskellä mittavia kansallisia haasteita, jopa ongelmia. Nuorisotyöttömyys on paha asia, nuorison kokema kelvottomuus sitäkin pahempi. Eri syistä johtuva syrjäytyminen on paha asia, moninaiset seuraukset vielä pahempi. Kaikkein kamalin tilanne on sellaisten lasten kohdalla, jotka joutuvat taistelemaan lapsenoikeuksiensa puolesta. Vanhempien laiminlyömät lapset kasvavat jatkuvassa turvattomuuden ja kelvottomuuden ilmapiirissä. Suorittava suomalainen sukupolvi, me kaikki täällä, olemme vakavan paikan edessä.
Työelämässä mukana olevat tuntevat ja tietävät puurtamisen paineen omassa olemisessaan. Valitettavasti työpaine heijastuu myös lähipiiriin. Aiemmin työ merkitsi turvaa koko perheelle, nykyisin työn merkitys on toinen. Työ ei ole itsestään selvä turva; työ on monesti väkinäistä suorittamista ja päivästä toiseen selviämistä. Työssä jaksamisen ongelmat kumpuavat juuri tällaisesta turvattomuuden tunteesta.
Suomen ikääntyvästä väestöstä kantaa vastuun yhä pienempi työssäkäyvien joukko. Huoltosuhde heikkenee seuraavien vuosien aikana jopa dramaattisesti. Voidaankin kysyä monimielisesti, onko Suomella varaa vanhuksiin? Onko meillä varaa tuottaa senioriväestölle heidän kaipaamaa inhimillistä hoivaa ja ihmisarvoista vanhenemista, jos kaikki voimavaramme kohdistuvat omankin uupumuksemme kanssa pärjäämiseen. Toisaalta onko meillä varaa olla kantamatta vastuuta vanhuksistamme? Onko meillä varaa ulkoistaa vanhuspalvelut laitoksiin ja konseptoituihin kotihoitopalveluihin. Onko meillä varaa välinpitämättömyyteen? Loppujen lopuksi se on keskeisin kysymys.
Yhteiskunnallisten kipupisteiden poistamisessa on kyse valtakunnallisesta päätöksenteosta. Sormia napsauttamalla mitään pysyvää ei tapahdu. Tarvitaan järeämpiä toimia ohjaamaan kansakuntamme kehitystä ihmislähtöisempään suuntaan.
Yksioikoinen ja periaatteellinen asetelma vasemmiston peräänkuuluttaman julkisen laitoshoidon ja oikeiston korostaman yksityisen hoivapalvelun välillä on lopetettava. Asenteellisuuteen meillä ei tosiaankaan ole varaa.
Yksi ihmislähtöinen ratkaisu on löydettävissä kumppanuusmalleista, uudenlaisesta, ja enemmän yleishyödyllisestä yrittäjyydestä sekä pienyrittäjien yhteenliittymistä, osuuskuntayrittäjyydestä. Eläkkeelle jäävä ihminen ei muutu yhdessä yössä kelvottomaksi, vaan niin halutessaan voisi senioriyrittäjänä osallistua oman yhteisönsä hyväksi koituvaan työhön.
Senioriyrittäjä tekee omien kykyjensä ja toiveittensa mukaista hyötytyötä sen minkä katsoo tarpeelliseksi, nauttii ansaitsemaansa eläkettä, mutta yrittämisestä kertyvät lisäansiot kasvattavat hänen ansiotuloa ja niin ollen myös veroprogressiota. Oleellista ei liene niinkään työssä rikastuminen, vaan osallisuus ja hyödyksi oleminen. Kuitenkaan senioriyrittäjän peruseläke-etuuksiin ei järjestelyllä saa kajota. Myös senioriyrittäjyyden tulee olla kannattavaa.
Nuorten kokemaan kelvottomuuteen yhtenä ratkaisuna on nähtävä kisällimallin laajennettu käyttö, sekä intressilähtöinen työllistäminen, jossa työntekijälle tarjotaan todellinen mahdollisuus kykyjensä näyttämiseen ja työsuhteen vakinaistumiseen.
Näistä asioista on nyt tarkoitus keskustella yhdessä. Mukana ovat vaimoni Lilli Pesämaa, joka opetustyössään kohtaa lasten ja nuorten kokemuksia kovasta maailmasta. Juha Siitonen on erikoistunut työelämän haasteisiin ja työssä jaksamiseen. Heikki Sassi puolestaan toimii yksityisen sektorin sosiaali- ja terveyspalveluja vanhusväestölle tuottavassa yrityksessä ja on osaava henkilö selvittämään meille tuon kasvavan yhteiskunnallisen osa-alueen epäkohtaisuuksia.
Tervetuloa! Pyydän, olkaa hyvät ja osallistukaa! Tehdään sisältöä ohjelmaan, maanläheiseen manifestiin, joka vielä joskus toteutuu ja muuttaa maatamme paremmaksi paikaksi olla.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
