Pakina vaalikentiltä, eli lyhyt fiktiivinen kuvaus siitä, kuinka kaukana politiikko voikaan olla 'kansalaisesta'. Sanoisin, totta toinen puoli.
Äänestäjän kanssa juttusilla
Tapasin tuon tyhjänpäiväisen tuntuisen miekkosen marketin parkkipaikalla. Kättelin ukon kokeneesti, mutta uskottavan pikaisesti ja ojensin hänelle nelivärikuvalla koristellun esitteeni, jossa kerron mukavasti hieman itsestäni, poliittisista ohjelmistani, tehtävistäni, tavoitteistani ja tietysti sopivissa määrin aika mittavista ansioistani.
Samalla kun kaveri jotenkin hölmistyneenä pyöritteli mainostoimiston ideoimaa ja erittäin laadukasta printtimediaa käsissään, kerroin hänelle peittelemättömän avoimesti, ikäänkuin vaatimattomana itsestäänselvyytenä, olevani yhteisten asioittemme päättäjä ja teoistaan tunnettu poliitikko. Kysyinkin heti perään toverillisesti, mitäpä mieltä hän, tavallinen kauppakassia kantava arjensankarikansalainen, onkaan meistä maan asioita hoitavista poliitikoista.
Oletettavasti aihe olikin hänelle läheinen, joskaan ei ehkä se kaikkein mieluisin. Keskityin luomaan mieheen empaattisen ja osaaottavan katseen, jota sävytin mairean mahtipontisella hymylläni. Tyyppi kuitenkin, aivan kuin minua kiusatakseen, väisti katsettani. Niinpä nostin käteni sivuilta ylös rinnalleni ja liitin ne korostetun rauhallisesti somaa yksituumaisuuttamme symboloiden yhteen. Mietin yhden ohikiitävän hetken, olisiko minun samalla riisuttava tiukasti tyköistuvat nahkahansikkaani, mutta annoin niiden olla ja lämmittää koleudesta kärsiviä käsiäni. Tällä rahvaanomaisen lähiökaupan parkkipaikalla olisi viivyttävä vielä varttitunti. Oli kosteaa ja tuulista.
Vilkuilin ympärilleni esitenippu käsieni silmässä kuin virsikirja. Miehen lisäksi paikalla näkyi vain vaalipäällikköni, joka harmikseni nojaili turhankin passiivisen oloisena taitavasti teipatun bussimme ovenkarmiin.
Huokaisin huomaamattomasti. Tämä vaalityö on aika helvetin typerää ja niin perusteelisen pitkästyttävää. Kalenterissani oli sentään iltapäivälle yksi toimikuntakokous ja illaksi teatteri. Annoin siis miehen rauhassa pohtia vastaustaan, enkä paljastanut olemuksellani, mitä todellisuudessa koko tilanteesta tuumailin. Sitten yhtäkkiä ukolta pääsikin pikkuinen köhäinen yskähdys, jonka hän kohdensi paljaaseen nyrkkiinsä, siihen samaan kouraan, jolla hän oli minut tervehtinyt. Olipa sittenkin siunaus ja onni, että pidin hanskani ja suojauduin kansan parissa vaanivilta katalilta tartuntataudeilta!
Vastaus oli pontevan perusteellinen, jokseenkin vilpitön ja harkittu. Ihailin miehessä hänen yllättävän selvää artikulointiaan, mutten siitä huolimatta loppujen lopuksi oikein sisäistänyt, mitä hän tahtoi minulle kertoa. Miehen viljelemistä lukuisista, ja kieltämättä paikoin nasevistakin, kuvauksista saatoin päätellä hänen hartaasti harjoitelleen vuodatustaan. Näin hän minulle siinä sanoi,
- No niin. Siis poliitikot. Tässä tarkoittamani tyyppiesimerkki edustaa keskivertoisuutta. Poikkeuksia puoleen ja toiseen on, mutta vain vähän. Poliitikko on ihmisenä epämiellyttävän niljakas ja irvokkaine pyrkimyksineen täydellisesti läpinäkyvä. Hän on joko mies tai nainen. Sukupuolella, kuten iällä, uskonnollisella vakaumuksella, kokeneisuudella tai puoluejäsenyydelläkään, ei ole mitään merkitystä määrittelyssäni. No niin. Poliitikko on häikäilemätön oman edun tavoittelija, pahimman sortin pyrkyri, tekopyhä maailmanparantaja, arvottomuuksien oppimestari, itserakas vastuunpakoilija, ylimielinen ja valheita kaihtamaton peluri, kyltymätön roolien, julkisuuden ja statussymbolien ahnehtija, herkkähipiäinen ja oman arvonsa tunteva maineenmetsästäjä.
Mies veti kiivaasti vingahtaen henkeä ja jatkoi ennen kuin ehdin tyrmistykseltäni saada sanaa suustani, - No niin. Siis lyhyesti sanottuna tällainen on ihan vaan tavallinen suomalainen keskivertopoliitikko tässä välinpitämättömyyden ja mielenköyhyyden turruttamassa 4H-virtuaaliajassa.
- Noh, noh, vastasin diplomaattisen maltillisesti, enemmän äänestäjän turhautumisesta kuin perehtyneisyydestä kertovan tilityksen päätyttyä. - Mikäs se semmoinen 4H mahtaa olla? Eikös se ole sellainen nuorten agraali-ihmisten yhteenliittymä? Naurahdin kepeästi tahtoakseni osoittaa, etten ottanut hänen kitkeränoloista vastaustaan lainkaan itseeni kohdistuneena. Siinä mielessä olisin edukseni erottuvaa marginaalia.
- Sitäkin, mutta ei nyt. Se on muistisääntö. Heti netistä. Helposti hiirellä. Halvalla ruutuun. Huoletta hypnoosiin. 4H ja instant-mielihyvää lääkkeeksi reaalimaailman totuuksia vastaan. Todella tehokasta. Ja tavallista. Mutta nyt, parahin poliitikko, jos sallitte, minä jatkaisin matkaani.
Kansalainen ojensi esitteeni takaisin ja työntyi ohitseni kohti harmaata Hyundaita. Olin jokseenkin pöllämystynyt. Samassa kuitenkin äkkäsin iäkkään naisen, joka keikkui kasseineen ulos kaupan automaattiovista. Ampaisin käsi ojossa mummon luokse ja työnsin sutjakasti esitteeni hänen täyteen ahdettuun kangaskassiinsa. Toivotin hyvät päivänjatkot ja kehotin kassiin sujauttamaani esitettä osoittaen häntä käyttämään ääntään, sitten kun se aika koittaisi. Siihen se mummeli jäi seisomaan perääni tuijottaen, kun jo kelloani vilkaisten lähdin harppomaan bussille. Yritin palauttaa mieleeni, mitä se hyundaimies sanoikaan, mutta en vieläkään tavoittanut juonta hänen impulsiivisessa palautteessaan ja jollain tapaa täysin järjenvastaisessa näkemyksessään. Sujahdin sisään ja pyysin vaalipäällikköä käynnistämään moottorin ja poimimaan naamani kuvalla koristetun A-mainoksen kyytiin. Seuraavaan paikkaan saavuttaisiin hiukan etuajassa.
Heikki Pesämaa, kerran yksin yössä.
25.10.2010
16.10.2010
Pakina aitoudesta tai sen puutteesta
Pakina aitoudesta tai sen puutteesta (kirjoitettu pieni pilke silmäkulmassa Inspis-messuilla 16.10.10)
Aitoa päivää ystävät,
…nyt kun tämän epämuodollisen palveluksen viralliset tervehdykset on puhuttu ja vallalla olevia totuuksia jo hieman toitotettu, on messussamme koittanut oman ja täysin epävirallisen tervehdykseni vuoro!
Tervetuloa tänne stressivapaalle vyöhykkeelle ja vilpittömyyden linnakkeeseen! Minä olen Heikki Pesämaa ja vaanin ohikulkijoita tuossa lavan kulmalla Kanttura –kylttien katveessa.
Ihmisessä on epäilys, onko tämä totta, petetäänkö minua, houkutellaanko sellaiseen, mikä perustuu valheeseen tai väärinkäsityksiin. Se on hyvä, siis se että ihminen on epäileväinen.
Epäilys on aitoa, sillä ken ismien julistuksiin uskoo, hän niiden on vanki. Epäileminen on kaikista inhimillisyytemme alkuperäisistä ominaisuuksista parhaiten pitänyt pintansa. Kaikki muut vaistomme ovat jossain vaiheessa ja jollain tapaa alistettu kollektiivisuuden palvelukseen. Epäilyssä on siis takaisin rakkauteen palaamisen mahdollisuutemme.
Mutta, mutta. Onko ihmisessä kykyä ja tahtoa tunnistaa ja torjua petosta, vai ottaako hän vastaan ja hyväksyykö mitä tahansa, vaikka selviä valheitakin, vain torjuakseen hetkellisesti toista ja vahvempaa tunnetilaansa, pettymystä. Pettymystä omaan itseensä! Älkää paljastako minua, älkääkä herättäkö minua, älkää riistäkö minulta oikeutta päivittäiseen mielihyvään!!
Ihminen ilman epäilyksen vaistoa on helppo uhri totuusteollisuudelle.
Pettymysten paikkaamisesta seuraa kierre, jossa tulkinnallisia totuuksia pompsahtelee mitä kummallisimpien totuuksien perään. Tässä arvottomassa ajassamme totuudentavoittelu on hyvä ja huimaa vauhtia kasvava bisnes, mutta vain niin kauan kun pettymys saa hallita ihmisiä, jotka metsästävät enempi mielihyvää kuin mielenrauhaa. Heitä, jotka lukeutuvat totuusteollisuuden uskollisiin asiakkaisiin.
Ihmisten pettymykset ovat niin ollen ehto bisnekselle, mutta sitä vastoin pettymyksien omaehtoinen kohtaaminen ei. Siksi pettymyksiä ruokitaan, pettymisen kynnystä madalletaan ja syntyneeseen tarpeeseen kehitetään mitä ihmeellisimpiä ratkaisuja. Pettymykseen tuotetaan uusi totuus, samoin toimii symbioosissa maailmanlaajuiset pikaruokaketjut ja laihdutustuoteteollisuus, molemmat kättelevät ja kiittävät toisiansa muhkeasta tuloksestaan.
Totuudella ei saisi leikitellä, totuus ei saisi olla trendiriippuvaista. Totuuden tulee olla pyhää. Se on kiistämättä ominta, henkilökohtaisinta ja aidointa, mitä ihmismielessä on. Aitous on todellinen ja vakavasti otettava uhka miljardibisnekselle, muttei aitoutta voida sivuuttaakaan, ettei petoksellisuus paljastuisi. Uhkan poistamiseksi onkin kehitetty uudenlainen totuustrendi, tekoaitous.
Tekoaitous. Ristiriitaisinta, absurdeinta ja kaiken kaikkiaan kamalinta mitä kuvitella saattaa! Tekoaitous! Luoja varjele! Miten vaan, mutta tilausta tuotetaan jo täyttä päätä. Kohta on tarjolla kurssi tai menetelmä, jolla aitous palautetaan jokapäiväiseksi voimavarannoksi, ja taas on ihmisellä tilaisuus ostaa onnea ja autuutta, menestyvämpää, laadukkaampaa ja kokonaisvaltaisesti parempaa elämää.
Vinhasti pyörivässä 7/24 -myllyssä jauhautuvalla ihmisellä ei ole aikaa, ymmärrystä tai tarvetta pysähtyä. Ei synny tilaa totuudelle. Kaipuu totuuden ääreen saattaa kuitenkin vaivata öisin ja yksinäisyydessä. Kaipuu tuntuu levottomuutena ja rauhattomuutena, myös epävarmuutena ja epäilyinä.
Totuutta tavoitellaan ja poimitaan ilman sen ihmeempää harkintaa sieltä, mistä sitä luontevimmin on saatavavilla. 1 Heti. 2 Helposti. 3 Halvalla. 4 Huoletta. Saadaan hankittua 4H-todellisuus. – Virtuaalimaailma on tehokkain tapa hankkia riittäviä totuusannoksia riittävän usein. 4H -Instant-totuus ei vaan kauaa tyydytä. Tarvitaan lisää! Koukku painuu lihaan ja väkänen tarttuu kudoksiin. Kiinni on ja pysyy!
Levottomuus on ihmiselle viesti, joka kertoo muutostarpeesta, joka alkaa etsiä kanavia varsinaiseen muutokseen. Ihminen on levoton, kunnes oppii kohtaamaan omimman totuutensa, itsensä. Prosessi kestää vuosia.
Rakastakaa lähimmäistä, siis itseänne. Kaikki muu hyvyys käy mahdolliseksi vasta sen jälkeen. Sitä ennen mikään totuus ei ole aito. Tekoaito totuus ei tartu, eikä pysy.
Se, kuka on tasapainossa itsensä kanssa, ei koe tarvetta tyydyttää itseään trenditotuuksilla, eikä tunne tarvetta paeta todellisuutta. Aitous on ihmisessä, aivan kuten turhamaisuus ja ahneuskin, mutta aitous on turrutettuna keinototuuskerrosten alle.
Mitä minä voin sanoa? Olenhan vasta läpikäymässä omaa muutosprosessiani, joka on nyt kestänyt neljätoista vuotta. Levottomuus on tuona aikana ehtinyt vaihtua huoleksi, kuumottavaksi tarpeeksi tehdä itse jotain, joka rohkaisisi ihmistä oman totuudenetsintäprosessinsa käynnistämisessä.
Lähtökohtaisesti suosittelen: olkaa itsekkäämpiä, ottakaa enemmän aikaa itsellenne aina kun voitte, vaikka öisin. Kävelkää, pyöräilkää, istukaa, maatkaa, ihan sama. Miettikää, miksi olette levottomia, mikä esimerkiksi saa ihmisen hankkimaan sellaisia tavaroita, minkä kautta itse asiassa pyritään ostamaan hyvää tunnetta materian sijasta. Tunnetta ei voi ostaa. Tunneostos on pettymys.
Pettymys ajaa parhaimmassa tapauksessa ihmistä liikkeelle ja kohtaamaan itseään. Vuosikausia kestänyt itsepetos saa tilaisuuden tulla ilmi, pakottaen ihmistä rehellisesti ja kiihkottomasti tarkastelemaan elettyä elämäänsä. Se on hyvä, koska muutoksella on aina myös positiivinen mahdollisuus.
Tulevaisuus. Mahdollisuus on havahtua, muuttua ja hyväksyä oma ainutkertainen totuutensa ilman, että sitä täytyisi viikoittain vertailla totuustrendeihin tai kavereiden julistamiin totuuksiin. Totuus on yksi, ihminen itse. Me kaikki. Jokainen täällä olija on jatkuvasti yhden ja ainoan totuutensa tykönä. Siis tervetuloa, ja tervemenoa kohtaamaan!
Hiljaisuus ja levottomuus ovat lupaava kombinaatio. Anna tilaa sille, mikä sisälläsi kolkuttaa. Tämä mainio Inspis-messutapahtuma saattaa osaltaan tarjota houkuttavia totuuksia, muttei kuitenkaan pysty paljastamaan niitä sinulle. Täällä ainoastaan stimuloidaan sinua koskettelemaan itseäsi sisältä, ja rohkaistaan tunnustelemaan totuutesi avaimia.
Levottomia öitä ja epäilyttäviä unia!
Aitoa päivää ystävät,
…nyt kun tämän epämuodollisen palveluksen viralliset tervehdykset on puhuttu ja vallalla olevia totuuksia jo hieman toitotettu, on messussamme koittanut oman ja täysin epävirallisen tervehdykseni vuoro!
Tervetuloa tänne stressivapaalle vyöhykkeelle ja vilpittömyyden linnakkeeseen! Minä olen Heikki Pesämaa ja vaanin ohikulkijoita tuossa lavan kulmalla Kanttura –kylttien katveessa.
Ihmisessä on epäilys, onko tämä totta, petetäänkö minua, houkutellaanko sellaiseen, mikä perustuu valheeseen tai väärinkäsityksiin. Se on hyvä, siis se että ihminen on epäileväinen.
Epäilys on aitoa, sillä ken ismien julistuksiin uskoo, hän niiden on vanki. Epäileminen on kaikista inhimillisyytemme alkuperäisistä ominaisuuksista parhaiten pitänyt pintansa. Kaikki muut vaistomme ovat jossain vaiheessa ja jollain tapaa alistettu kollektiivisuuden palvelukseen. Epäilyssä on siis takaisin rakkauteen palaamisen mahdollisuutemme.
Mutta, mutta. Onko ihmisessä kykyä ja tahtoa tunnistaa ja torjua petosta, vai ottaako hän vastaan ja hyväksyykö mitä tahansa, vaikka selviä valheitakin, vain torjuakseen hetkellisesti toista ja vahvempaa tunnetilaansa, pettymystä. Pettymystä omaan itseensä! Älkää paljastako minua, älkääkä herättäkö minua, älkää riistäkö minulta oikeutta päivittäiseen mielihyvään!!
Ihminen ilman epäilyksen vaistoa on helppo uhri totuusteollisuudelle.
Pettymysten paikkaamisesta seuraa kierre, jossa tulkinnallisia totuuksia pompsahtelee mitä kummallisimpien totuuksien perään. Tässä arvottomassa ajassamme totuudentavoittelu on hyvä ja huimaa vauhtia kasvava bisnes, mutta vain niin kauan kun pettymys saa hallita ihmisiä, jotka metsästävät enempi mielihyvää kuin mielenrauhaa. Heitä, jotka lukeutuvat totuusteollisuuden uskollisiin asiakkaisiin.
Ihmisten pettymykset ovat niin ollen ehto bisnekselle, mutta sitä vastoin pettymyksien omaehtoinen kohtaaminen ei. Siksi pettymyksiä ruokitaan, pettymisen kynnystä madalletaan ja syntyneeseen tarpeeseen kehitetään mitä ihmeellisimpiä ratkaisuja. Pettymykseen tuotetaan uusi totuus, samoin toimii symbioosissa maailmanlaajuiset pikaruokaketjut ja laihdutustuoteteollisuus, molemmat kättelevät ja kiittävät toisiansa muhkeasta tuloksestaan.
Totuudella ei saisi leikitellä, totuus ei saisi olla trendiriippuvaista. Totuuden tulee olla pyhää. Se on kiistämättä ominta, henkilökohtaisinta ja aidointa, mitä ihmismielessä on. Aitous on todellinen ja vakavasti otettava uhka miljardibisnekselle, muttei aitoutta voida sivuuttaakaan, ettei petoksellisuus paljastuisi. Uhkan poistamiseksi onkin kehitetty uudenlainen totuustrendi, tekoaitous.
Tekoaitous. Ristiriitaisinta, absurdeinta ja kaiken kaikkiaan kamalinta mitä kuvitella saattaa! Tekoaitous! Luoja varjele! Miten vaan, mutta tilausta tuotetaan jo täyttä päätä. Kohta on tarjolla kurssi tai menetelmä, jolla aitous palautetaan jokapäiväiseksi voimavarannoksi, ja taas on ihmisellä tilaisuus ostaa onnea ja autuutta, menestyvämpää, laadukkaampaa ja kokonaisvaltaisesti parempaa elämää.
Vinhasti pyörivässä 7/24 -myllyssä jauhautuvalla ihmisellä ei ole aikaa, ymmärrystä tai tarvetta pysähtyä. Ei synny tilaa totuudelle. Kaipuu totuuden ääreen saattaa kuitenkin vaivata öisin ja yksinäisyydessä. Kaipuu tuntuu levottomuutena ja rauhattomuutena, myös epävarmuutena ja epäilyinä.
Totuutta tavoitellaan ja poimitaan ilman sen ihmeempää harkintaa sieltä, mistä sitä luontevimmin on saatavavilla. 1 Heti. 2 Helposti. 3 Halvalla. 4 Huoletta. Saadaan hankittua 4H-todellisuus. – Virtuaalimaailma on tehokkain tapa hankkia riittäviä totuusannoksia riittävän usein. 4H -Instant-totuus ei vaan kauaa tyydytä. Tarvitaan lisää! Koukku painuu lihaan ja väkänen tarttuu kudoksiin. Kiinni on ja pysyy!
Levottomuus on ihmiselle viesti, joka kertoo muutostarpeesta, joka alkaa etsiä kanavia varsinaiseen muutokseen. Ihminen on levoton, kunnes oppii kohtaamaan omimman totuutensa, itsensä. Prosessi kestää vuosia.
Rakastakaa lähimmäistä, siis itseänne. Kaikki muu hyvyys käy mahdolliseksi vasta sen jälkeen. Sitä ennen mikään totuus ei ole aito. Tekoaito totuus ei tartu, eikä pysy.
Se, kuka on tasapainossa itsensä kanssa, ei koe tarvetta tyydyttää itseään trenditotuuksilla, eikä tunne tarvetta paeta todellisuutta. Aitous on ihmisessä, aivan kuten turhamaisuus ja ahneuskin, mutta aitous on turrutettuna keinototuuskerrosten alle.
Mitä minä voin sanoa? Olenhan vasta läpikäymässä omaa muutosprosessiani, joka on nyt kestänyt neljätoista vuotta. Levottomuus on tuona aikana ehtinyt vaihtua huoleksi, kuumottavaksi tarpeeksi tehdä itse jotain, joka rohkaisisi ihmistä oman totuudenetsintäprosessinsa käynnistämisessä.
Lähtökohtaisesti suosittelen: olkaa itsekkäämpiä, ottakaa enemmän aikaa itsellenne aina kun voitte, vaikka öisin. Kävelkää, pyöräilkää, istukaa, maatkaa, ihan sama. Miettikää, miksi olette levottomia, mikä esimerkiksi saa ihmisen hankkimaan sellaisia tavaroita, minkä kautta itse asiassa pyritään ostamaan hyvää tunnetta materian sijasta. Tunnetta ei voi ostaa. Tunneostos on pettymys.
Pettymys ajaa parhaimmassa tapauksessa ihmistä liikkeelle ja kohtaamaan itseään. Vuosikausia kestänyt itsepetos saa tilaisuuden tulla ilmi, pakottaen ihmistä rehellisesti ja kiihkottomasti tarkastelemaan elettyä elämäänsä. Se on hyvä, koska muutoksella on aina myös positiivinen mahdollisuus.
Tulevaisuus. Mahdollisuus on havahtua, muuttua ja hyväksyä oma ainutkertainen totuutensa ilman, että sitä täytyisi viikoittain vertailla totuustrendeihin tai kavereiden julistamiin totuuksiin. Totuus on yksi, ihminen itse. Me kaikki. Jokainen täällä olija on jatkuvasti yhden ja ainoan totuutensa tykönä. Siis tervetuloa, ja tervemenoa kohtaamaan!
Hiljaisuus ja levottomuus ovat lupaava kombinaatio. Anna tilaa sille, mikä sisälläsi kolkuttaa. Tämä mainio Inspis-messutapahtuma saattaa osaltaan tarjota houkuttavia totuuksia, muttei kuitenkaan pysty paljastamaan niitä sinulle. Täällä ainoastaan stimuloidaan sinua koskettelemaan itseäsi sisältä, ja rohkaistaan tunnustelemaan totuutesi avaimia.
Levottomia öitä ja epäilyttäviä unia!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
