Muuan sananen Muhoksesta, olen pahoillani Mimmi,
sillä minua masentaa. Olin näet käymässä torstai-illan monikuntaliitostilaisuudessa Muhoksella. Ei tullut yllätyksiä, ei mitään uutta auringon alla, Muhos pysyy pilvessä. Ymmärrän ja en ymmärrä, ehkä eniten ihmettelen sitä vahvaa varautuneisuutta ja negatiivisuutta, mikä salissa vallitsi. Nuoret muhoslaiset loistivat poissaolollaan, sen sijaan vanhemmat miehet istuivat salissa runsaasti yliedustettuina. Heidän rivit olivat tiiviit ja kantansa yhteinen. Se oli selvä ja jyrkkä, eli ehdoton ei; Muhoksen asemalta ei uuteen Ouluun vievään junaan hypätä mukaan. Muhos yksin on parempi kuin pussillinen muita yhteensä. Lähes kahden miljoonan vuosittainen ylijäämä kuulemma takaa kunnalle turvaisan tulevaisuuden. Olkoon, tuumasin tykönäni ja tympäännyin.
Olen käynyt melkoisen monessa vastaavanlaisessa tilaisuudessa eri kunnissa ja aistinut niissä rakentavan tervettä asennetta, toki myös tiukkaa kritiikkiä ja kärkeviä kyseenalaistuksia, muttei lainkaan Muhoksen kaltaista varautuneisuutta ja omituista ylimielisyyttä selvitystä kohtaan. Epäilen, etteivät kaikki salissa olleet käyneet ihan täysillä. Teki mieli sanoa ensin pahasti ja sitten hyvästi, painaa lakki syvälle päähän ja poistua paikalta. Tuntui pahalta, turhauduin ja ajattelin ilkeästi, että parasta, mitä Muhos voisi tälle seutukunnalle tarjota, olisi kaukaa kiertävä ohitustie ilman ainoatakaan kyläkeskuksen kohdan liittymää.
Muhos on jotenkin jämähtänyt 70-luvulle, jyrkästi kahtiajakautuneeseen maailmaan, jossa kuvitteelliset uhkakuvat ovat alati läsnä. Toisaalta kaikki retrohan on nyt trendikästä, miten siis sopisi Muhoksen uudeksi markkinointisanomaksi: ”Muhos, Mimmin kuppikunta, punakan pontevaa ja kateudenvihreää retroa reaaliajassa”. Taas nurinaa, anteeksi ylilyöntini, mutta kamala on tulos, kun kaiho ja kaunaisuus lyödään yhteen. Niin tuntuu käyneen Muhoksella. Ammoiset ajat lie olleet niin verrattomat, kun Neuvostoliittoa, että myös Kekkosta sai samaan aikaan pelätä ja ihailla.
Oi aikoja, oi tapoja! Ja sitten on vielä tämä EU, voi sekin perkele! Huh! Antaa tämän aiheen kuitenkin olla enempiä ärräpäitä päästämättä, sainpahan sentään sanoa, vai mitä Matti? Ajat ovat näet aina yhtä surkeat kuin ovat aikansa ihmisetkin, näin sanoi jo 300-luvulla kirkkoisä Augustinus.
Mutta siis Muhos, kuten aiemmin Oulujokiyhtiö, Koskiseutu ja Hankkijakin, pärjää tulevaisuudessa yksin, en sitä epäile. Enemmän sen sijaan kannan huolta, miten pärjäävät muhoslaiset pakkokimpassa Kempeleen kanssa. Mutta mitäpä siitä, ajattelen kyynisesti, eihän kuntalaisilta mitään kysytä, kun ei ole ennenkään kysytty. Kuntavaaleihin on kosolti aikaa, ja entä sitten! Käydään ajallaan sama ja samojen tuttujen abc-raatilaisten masinoima vaalikampanja, eli kukkomaisten kunnanisien käskytyskierros, joka takaa uudeksi valtuustokaudeksi rikkomattoman kuntarauhan ja mahtailevan Muhoksen harvainvaltaisen itsenäisyyden. Voi Luoja! Suunnitelmatalous, suunnitelmasysteemi. Kunnassa kaikki kunnossa, hyvin suunniteltu on puoleksi tehty!
Pisteli niin vihaksi kaikki se potaska, mitä nuo harmaapäiset stalindiggarit ja abc-miehet, sylki suista sinkoillen, julistivat muka totisina totuuksina. Eikä se ollut niin kovinkaan kaukana, ettenkö olisi mennyt möläyttämään, että tämä Muhoshan se vasta kumma kunta on, kun pajut kasvavat läpi vuoden ja horsmat kukkivat koko kesän, kas kun täällä puhutaan niin paljon sitä ihtiään, että siitä satsista luontokin villiintyy viheriöimään, niin lämmin käy henkäys talvisäässä. Onneksi sitä en sentään sanonut, mutta päätin sittenkin kirjoittaa tämän tuntojeni tilityksen omalla nimelläni, purkaa pahaa mieltäni ja siunailla harvainvallan hulluutta.
Muhos on minulle ennen muuta yksi upean Oulujoen varren kunniakkaista kunnista, siksi se on niin rakas, ja ansaitsisi uusia tuulia tervehdyttämään ahdistavaa ilmapiiriä. Tässä siihen olisi ollut kymmenen pisteen mahdollisuus. Seuraavan junan saapumiseen menee vähintään viisi vuotta. Siinä junassa ei muuten ole enää istumapaikkoja.
Heikki
28.2.2010
5.2.2010
Yritetään yksin ja yhdessä, oululaiset
Vallankäyttö on vaarallinen laji. Varsinkin virkavallankäyttö. Tällaisina taloudellisesti haasteellisina aikoina virkavastuunalaisen virkamiehen olisi onnistuttava tasapainoilemaan tuettavien ja toivottomien kansalaisaloitteiden välillä. Toki helpointa on pitäytyä viileällä tylylinjalla ja kautta linjan tyrmätä kaikki aloitteet alkuunsa. Valitettavan moni päällikkö onkin valinnut tällaisen käyttäytymismallin turvatulla virkamatkallaan kohti eläkettä. Helpoin tie ei nyt kuitenkaan johda perille, sillä ynseä yksioikoisuus on paitsi kansalaisia halventavaa myös ahdistuneen asenneilmapiirin elvyttämisen kannalta kohtalokasta. Anteeksiantamatonta suorastaan, sillä näinä aikoina kansankotimme monien mahdollisuuksien ikkunat odottavat avoimina päästämään tunkkaisiin ja pimeisiin huoneisiimme raikkaiden ideoiden tuulta, sekä ilon ja energian toiveikasta valoa. Kaivatun selviytymissanoman saapumista estävät enää asenteelliset verhokerrokset. Huoneemme huutaa talon kellarikerrokseen pakotettuja hulluja esiin repimään raskaat verhot alas!
”Kuulkaa kaikki! Tulkaa ja tuntekaa raikkaiden tuulten terveiset! Ihmiset uskokaa ja katsokaa, tuolla on kirkas taivas!”
”Ihmeellistä! Onko tämä kaikki ollut koko ajan verhojen takana? Voi hyvänen aika! Miksei me olla ymmärretty?!”
”Hengittäkää, ihmiset, kansalaiset, kuntalaiset! Hengittäkää ja antakaa päivän paistaa sydämiinne!”
Umpimielinen ja omanarvontuntoinen hallintokulttuuri hankaa pinnan luovan yrittämisen hulluudesta sekä syövyttää särmät pohjoissuomalaisesta sielukkuudesta. Kun kaikki uudet yritykset taotaan massanmukaiseen mattamuottiin, ei siitä koskaan voi nousta menestykseen kantavia kokeiluja. Varsinkin haastavan matkailutuotteemme kehittämisessä asennevapaasta hulluudesta olisi kiistatta suurta hyötyä. Hulluus on nähtävä jopa kehityksen ehtona. Jos hulluutta olisi eteläisessä Euroopassa liikaakin, meillä ei koskaan.
Silloin, kun luomme uutta ja ehkäpä tapalähtöisesti arveluttavaakin, tekisi meistä jokaiselle hyvää tuntea selkärangassaan häveliäisyyden peikon kylmiä pyyhkäisyjä. Hyvä siitä tulee, jos jo aikoessa hirvittää! Luoja varjelkoon meitä virkavaltaiselta viileydeltä! Ongelmanamme kun ovat jäiset asenteemme ja kelvottomuutemme olettamat. Ei enää! Kaikki joukolla jäätä särkemään! Kukaan ei saa pelätä, kenenkään ei tarvitse pelätä, sillä kaikki kelpaa mukaan yrittämään!
Siskot ja veljet! Tämä tarina jatkuu jokaisena päivänä! Mars matkaan!
”Kuulkaa kaikki! Tulkaa ja tuntekaa raikkaiden tuulten terveiset! Ihmiset uskokaa ja katsokaa, tuolla on kirkas taivas!”
”Ihmeellistä! Onko tämä kaikki ollut koko ajan verhojen takana? Voi hyvänen aika! Miksei me olla ymmärretty?!”
”Hengittäkää, ihmiset, kansalaiset, kuntalaiset! Hengittäkää ja antakaa päivän paistaa sydämiinne!”
Umpimielinen ja omanarvontuntoinen hallintokulttuuri hankaa pinnan luovan yrittämisen hulluudesta sekä syövyttää särmät pohjoissuomalaisesta sielukkuudesta. Kun kaikki uudet yritykset taotaan massanmukaiseen mattamuottiin, ei siitä koskaan voi nousta menestykseen kantavia kokeiluja. Varsinkin haastavan matkailutuotteemme kehittämisessä asennevapaasta hulluudesta olisi kiistatta suurta hyötyä. Hulluus on nähtävä jopa kehityksen ehtona. Jos hulluutta olisi eteläisessä Euroopassa liikaakin, meillä ei koskaan.
Silloin, kun luomme uutta ja ehkäpä tapalähtöisesti arveluttavaakin, tekisi meistä jokaiselle hyvää tuntea selkärangassaan häveliäisyyden peikon kylmiä pyyhkäisyjä. Hyvä siitä tulee, jos jo aikoessa hirvittää! Luoja varjelkoon meitä virkavaltaiselta viileydeltä! Ongelmanamme kun ovat jäiset asenteemme ja kelvottomuutemme olettamat. Ei enää! Kaikki joukolla jäätä särkemään! Kukaan ei saa pelätä, kenenkään ei tarvitse pelätä, sillä kaikki kelpaa mukaan yrittämään!
Siskot ja veljet! Tämä tarina jatkuu jokaisena päivänä! Mars matkaan!
4.2.2010
Kuplien puhjettua puhalletaan uusia
Ah!
Ouluun on perustettu uusi elinkeinoliikelaitos ja sille on valittu johtajaksi Ala-Mursulan Juha. Hyvä.
Jo tässä vaiheessa huolettaa, minkälaisten hallintomankelimyllyjen läpi Juhaa tullaankaan seuraavien kuukausien aikana kiskomaan. Helpolla hän ei tule pääsemään, se on selvää. Mutta vasta myöhemmin selviää, selviääkö Juha ulos omana erinomaisena itsenään, vai menettääkö hän systeemikoneiston käsittelyssä identiteettinsä. Siihen vahinkoon ei Oululla olisi varaa. Harhaiselle merimatkallemme emme kaipaisi uuttaa kaiteen yli kuseksijaa.
Tapanani on ollut tämän taantumavaiheen aikana tutustua suurin piirtein yhteen teoriaan päivässä. Erilaisia teorioita tuotetaan seutukunnissa, hallintokunnissa, linjauksissa, strategioissa, hankkeissa, projekteissa, työryhmissä, neuvottelukunnissa, johtokunnissa, toimikunnissa, valtuustoaloitteissa, kansalaisfoorumeissa, yhdistyksissä, järjestöissä ja missä kaikissa!
Tänäänkin tutustuin yhteen. Teoria käsitteli seutukuntamme (lähinnä oman kaupunkimme) matkailumahdollisuuksia arvioiden ja pyrkien edistämään niitä. Tulin jo kolmannen kalvon kohdalla huonolle tuulelle. Suivaannutti ja synkistytti! Jospa kerrankin joku näistä puhdaskauluksisista tai vaikka poninhäntäisistä mestariteoreetikoista väläyttäisi heti oman totuudenjulistuksensa ensimmäisessä kalvossa kaupungin suurimmaksi ongelmaksi ihmiset, olisin kiinnostunut ja jaksaisin varmasti multimediasaarnan loppuun saakka ilman satiirisia ajatuksia.
Jos ongelma myönnettäisiin, se löytyisi ihmisistä; joskin myös mahdollisuus ongelman poistamiseksi on ihmisissä, sillä vain ihmiset keskenään voivat voittaa omat haasteensa. Siinä yksin olisi minuutissa esitetty viisaus ja puolentoista tunnin palaverin loppuaika voitaisiin käyttää keskusteluun aiheesta: mitä meidän ihmisten tulisi tehdä, ihmiset? Töitäkö jo vai tilataanko vielä lisää teoreettisia tuotoksia?
Teorioita tuotetaan pitämään päälliköiden ja päättäjien mölyt mahoissa sekä ajatukset toisaalla totuuksista. Jokainen tuotettu teoria maksaa veronmaksajille vähintään tuhansia, jopa kymmeniä tuhansia. Silti todellista ongelmaa vältellään, kuin kissa kuumaa puuroa, koska totuuden kohtaaminen koskisi teoriantilaajia itseään.
"Saattaisihan olla, että sitä joutuisi totisiin töihin ja tekemään epäinhimillisesti jopa jatkettua päivää. Sellaiseen ei kuitenkaan ole pakottavaa tarvetta, eihän ole? Huh! Jospa jo huominen teoria toisi armon tullessaan."
Väkisinkin mieleen tulevat mainion Asterix-sarjakuvan moraalittomat ja turmeltuneet roomalaiset toogamiehet omissa orgioissaan.
Kaupunginjohtaja Pennaselle tahdon tässäkin yhteydessä antaa vilpittömän synninpäästön. Uskon ja tiedän, että hän ihan oikeasti ja ihan tosissaan tahtoo johtamalleen kaupungille parasta ja tekee sen eteen niska limassa ja kelloon katsomatta töitä.
Myös minä tulen jatkamaan taistelua omien uskomuksieni puolesta kasvottomia hallinto-organisaatioita ja niiden suojissa paistattelevia päälliköitä vastaan. Uskon oululaisiin ihmisiin, yrittäjyyteen ja hyvään tahtoon. Sen sijaan luulen, etteivät massiiviset hallintokuntamme päälliköineen osaa tai uskalla uskoa ihmisiin, eikä yrittäjyyteen, eikä heidän masinoimalla koneistolla ole hyvää tahtoa. Uskon tämän luulemukseni olevan lähellä totuutta. Liian paksuksi paisunut organisaatio työllistää itse itsensä, ympäripyöreät sisäiset powerpoint-palaverit riittävät täyttämään kalentereiden sivut. Kaikilla on kiire, siis kaikki hyvin??
Mutta hei! Näkyy sentään valoakin! Usvan takana horisontissa siintää saari! Varmoja havaintoja voidaan jo tehdä:
1. Ala-Mursulan Juha on aito ihminen, hyvä ihminen. Pistän häneen uskoni kaupungin elinkeinojen kehittäjänä. Myös liikelaitoksen johtokunnan puheenjohtajalla on ymmärtääkseni aivan vilpitön tarkoitus edistää kotiseutumme elinkeinotoimintaa.
2. Sahansaareen, Ainolan puiston ja Rauhalan väliin, on suurella todennäköisyydellä syntymässä uudenlainen yhteisöllisyyden ja yrittäjyyden ympärille rakennettava keskus. Energinen markkinapaikka ja eteenpäin rohkaiseva asennelataamo. Keskuksesta tulee kaupunkimme matkailun vetonaula, siitä tulee suosittu vierailukohde ja vilkas kauppapaikka.
3. Kaupunkinuotion ympärille on tulossa väkeä rauhanpiippuineen, poliittista yhteistuumaisuutta ja vastuullisuutta on löytymässä. Kurvisen Esko on tehnyt ja tekee menestyksekästä sillarakennustyötä. Vaikeutuvat ajat tiivistävät eri aatesuuntien rivejä kohtaamaan toisiaan yhteistyön nimissä.
4. Monikuntaliitosprosessi on ollut hyvä harjoitus. Se on tuonut meitä lähemmäksi ympäristökuntia ja synnyttänyt osapuolten välillä jo nyt kipeästi kaivattua kumppanuuden henkeä. Syntyipä uusi kunta sitten tai ei, on pelkkä yrityskin ollut erinomaisen yhdistävä.
Fiilingit ovat hyvät!
Joku on kysellyt omia kuulumisiani, kun en niistä ole juuri kirjoitellut. Paljon on asioita menossa meillä kotonakin. Koti on kaupattu eteenpäin ja uutta sijaa sankalle sakillemme suunnitellaan kovin aktiivisesti. Tulevana kesänä rakennetaan Kantturaan kokousrakennus ja iso sauna sekä avataan kesäkahvila+kauppa kaikkien ohikulkevien maisemanystävien vierailtavaksi. Näin meistä tulee oulujokisia matkailuyrittäjiä (onneksi sentään vaimolla on vielä muutakin työtä ja kissa metsästää).
Näillä eväillä! Arki on tullut tutummaksi. Tytöt ovat koulussa ja iltatähtönen köllöttelee päiväuniaan ulkona,
Ja minä, mitäpä minä, menen suihkuun ennen kuin ryhdyn ruoanlaittoon. Vielä kuukausi sitten suoritusjärjestys olisi ollut päinvastainen.
Heikki
Ouluun on perustettu uusi elinkeinoliikelaitos ja sille on valittu johtajaksi Ala-Mursulan Juha. Hyvä.
Jo tässä vaiheessa huolettaa, minkälaisten hallintomankelimyllyjen läpi Juhaa tullaankaan seuraavien kuukausien aikana kiskomaan. Helpolla hän ei tule pääsemään, se on selvää. Mutta vasta myöhemmin selviää, selviääkö Juha ulos omana erinomaisena itsenään, vai menettääkö hän systeemikoneiston käsittelyssä identiteettinsä. Siihen vahinkoon ei Oululla olisi varaa. Harhaiselle merimatkallemme emme kaipaisi uuttaa kaiteen yli kuseksijaa.
Tapanani on ollut tämän taantumavaiheen aikana tutustua suurin piirtein yhteen teoriaan päivässä. Erilaisia teorioita tuotetaan seutukunnissa, hallintokunnissa, linjauksissa, strategioissa, hankkeissa, projekteissa, työryhmissä, neuvottelukunnissa, johtokunnissa, toimikunnissa, valtuustoaloitteissa, kansalaisfoorumeissa, yhdistyksissä, järjestöissä ja missä kaikissa!
Tänäänkin tutustuin yhteen. Teoria käsitteli seutukuntamme (lähinnä oman kaupunkimme) matkailumahdollisuuksia arvioiden ja pyrkien edistämään niitä. Tulin jo kolmannen kalvon kohdalla huonolle tuulelle. Suivaannutti ja synkistytti! Jospa kerrankin joku näistä puhdaskauluksisista tai vaikka poninhäntäisistä mestariteoreetikoista väläyttäisi heti oman totuudenjulistuksensa ensimmäisessä kalvossa kaupungin suurimmaksi ongelmaksi ihmiset, olisin kiinnostunut ja jaksaisin varmasti multimediasaarnan loppuun saakka ilman satiirisia ajatuksia.
Jos ongelma myönnettäisiin, se löytyisi ihmisistä; joskin myös mahdollisuus ongelman poistamiseksi on ihmisissä, sillä vain ihmiset keskenään voivat voittaa omat haasteensa. Siinä yksin olisi minuutissa esitetty viisaus ja puolentoista tunnin palaverin loppuaika voitaisiin käyttää keskusteluun aiheesta: mitä meidän ihmisten tulisi tehdä, ihmiset? Töitäkö jo vai tilataanko vielä lisää teoreettisia tuotoksia?
Teorioita tuotetaan pitämään päälliköiden ja päättäjien mölyt mahoissa sekä ajatukset toisaalla totuuksista. Jokainen tuotettu teoria maksaa veronmaksajille vähintään tuhansia, jopa kymmeniä tuhansia. Silti todellista ongelmaa vältellään, kuin kissa kuumaa puuroa, koska totuuden kohtaaminen koskisi teoriantilaajia itseään.
"Saattaisihan olla, että sitä joutuisi totisiin töihin ja tekemään epäinhimillisesti jopa jatkettua päivää. Sellaiseen ei kuitenkaan ole pakottavaa tarvetta, eihän ole? Huh! Jospa jo huominen teoria toisi armon tullessaan."
Väkisinkin mieleen tulevat mainion Asterix-sarjakuvan moraalittomat ja turmeltuneet roomalaiset toogamiehet omissa orgioissaan.
Kaupunginjohtaja Pennaselle tahdon tässäkin yhteydessä antaa vilpittömän synninpäästön. Uskon ja tiedän, että hän ihan oikeasti ja ihan tosissaan tahtoo johtamalleen kaupungille parasta ja tekee sen eteen niska limassa ja kelloon katsomatta töitä.
Myös minä tulen jatkamaan taistelua omien uskomuksieni puolesta kasvottomia hallinto-organisaatioita ja niiden suojissa paistattelevia päälliköitä vastaan. Uskon oululaisiin ihmisiin, yrittäjyyteen ja hyvään tahtoon. Sen sijaan luulen, etteivät massiiviset hallintokuntamme päälliköineen osaa tai uskalla uskoa ihmisiin, eikä yrittäjyyteen, eikä heidän masinoimalla koneistolla ole hyvää tahtoa. Uskon tämän luulemukseni olevan lähellä totuutta. Liian paksuksi paisunut organisaatio työllistää itse itsensä, ympäripyöreät sisäiset powerpoint-palaverit riittävät täyttämään kalentereiden sivut. Kaikilla on kiire, siis kaikki hyvin??
Mutta hei! Näkyy sentään valoakin! Usvan takana horisontissa siintää saari! Varmoja havaintoja voidaan jo tehdä:
1. Ala-Mursulan Juha on aito ihminen, hyvä ihminen. Pistän häneen uskoni kaupungin elinkeinojen kehittäjänä. Myös liikelaitoksen johtokunnan puheenjohtajalla on ymmärtääkseni aivan vilpitön tarkoitus edistää kotiseutumme elinkeinotoimintaa.
2. Sahansaareen, Ainolan puiston ja Rauhalan väliin, on suurella todennäköisyydellä syntymässä uudenlainen yhteisöllisyyden ja yrittäjyyden ympärille rakennettava keskus. Energinen markkinapaikka ja eteenpäin rohkaiseva asennelataamo. Keskuksesta tulee kaupunkimme matkailun vetonaula, siitä tulee suosittu vierailukohde ja vilkas kauppapaikka.
3. Kaupunkinuotion ympärille on tulossa väkeä rauhanpiippuineen, poliittista yhteistuumaisuutta ja vastuullisuutta on löytymässä. Kurvisen Esko on tehnyt ja tekee menestyksekästä sillarakennustyötä. Vaikeutuvat ajat tiivistävät eri aatesuuntien rivejä kohtaamaan toisiaan yhteistyön nimissä.
4. Monikuntaliitosprosessi on ollut hyvä harjoitus. Se on tuonut meitä lähemmäksi ympäristökuntia ja synnyttänyt osapuolten välillä jo nyt kipeästi kaivattua kumppanuuden henkeä. Syntyipä uusi kunta sitten tai ei, on pelkkä yrityskin ollut erinomaisen yhdistävä.
Fiilingit ovat hyvät!
Joku on kysellyt omia kuulumisiani, kun en niistä ole juuri kirjoitellut. Paljon on asioita menossa meillä kotonakin. Koti on kaupattu eteenpäin ja uutta sijaa sankalle sakillemme suunnitellaan kovin aktiivisesti. Tulevana kesänä rakennetaan Kantturaan kokousrakennus ja iso sauna sekä avataan kesäkahvila+kauppa kaikkien ohikulkevien maisemanystävien vierailtavaksi. Näin meistä tulee oulujokisia matkailuyrittäjiä (onneksi sentään vaimolla on vielä muutakin työtä ja kissa metsästää).
Näillä eväillä! Arki on tullut tutummaksi. Tytöt ovat koulussa ja iltatähtönen köllöttelee päiväuniaan ulkona,
Ja minä, mitäpä minä, menen suihkuun ennen kuin ryhdyn ruoanlaittoon. Vielä kuukausi sitten suoritusjärjestys olisi ollut päinvastainen.
Heikki
1.2.2010
Asennetta ja ennakkoluulottomuutta!
Vetelehtijät vs. ahnehtijat
– kansakunnan kaksi asenteellista ääripäätä, joista kumpainenkaan ei tule muuntautumatta säilymään lähitulevaisuuden kehityksessä
Suuren mittaluokan havahtuminen on käsillä. Lupaavia merkkejä on ollut nähtävissä jo 90-luvulta saakka. Kiihtyvän väestönkasvun, ilmaston lämpenemisen, ympäristöongelmien tiedostamisen sekä maailmanlaajuisen taloustaantuman johdosta on materia viimeinkin menettämässä perinteistä kaikkivoipaa merkitystään sosiaalisena statuksentekijänä. Vauraus on käsitteenä saamassa kokonaan uutta ja kestävämpää sisältöä.
Ahnehtimisen tilalle ovat kasvamassa uudet yhteiskunnallisesti inhimilliset ja ekologiset arvot. Ihmisten asenteet myös vetelehtimistä kohtaan kokevat muutoksen, koska tasavertaista vastuunkantoa odotetaan kautta linjan. Tyhjäntoimittajiltakin aletaan edellyttää yhteiskunnallista hyötypanosta. Kyse on kohtuullisuuden ja oikeudenmukaisuuden välisestä muutoksesta sekä joutilaita tyhjäntoimittajia että stressaantuneita ylityöllistettyjä (myös ylityöteliäitä) kohtaan. Sopimusehtojen pyhyys ja työstä saatavan palkka-ansion koskemattomuus on uskallettava kyseenalaistaa. Erilaisten tukien ja korvausten maksamista vastaan on voitava saada hyötyä. Kansalaisuuden tulee edellyttää kokoikäistä kansalaispalvelusta, jossa jokaisella kansalaisella tulee olla oma kykyjen mukaan mitoitettu tehtävänsä. Itsestäänselvyyksien aika on ohitse. Kansallisen eheytymisen aika on koittamassa! Hyvä!
Julkisen sektorin ylläpitämien palveluiden järjestämisverkostoa on laajennettava. Jättimäiseksi möhkäleeksi kasvaneen verkoston on avauduttava ja tarjottava uusia palvelutuotteita kuntalaisille asiakkaille sekä uusia mahdollisuuksia yrittäjille.
Kysymys on kontribuution (=mitä annat) ja kohtuuden (=sitä ansaitset) tasapainottuvasta suhteesta. Jokaisen tulisi voida elää ihmisarvoista elämää, mihin luonnollisesti kuuluvat tekeminen ja osallistuminen - kansalaisvastuu alkaa ihmisestä itsestään. Asenteelliset ääripäät tulevat lähentymään keskitietä, kohdataan liiallisten ponnistelujen aiheuttamat ongelmat, mutta samalla kohdataan myös liiallisen joutilaisuuden haitat. Ymmärretään, että keskitielle pääsemiseksi on toisen hieman luovuttava ja toisen kiristettävä.
Julkisen sektorin on pohdittava ja toteutettava uusia, niin yksityisen kuin kolmannen sektorin tarjoamia vaihtoehtoja omien palvelutehtäviensä hoitamiseen
a) kasvavien tarpeiden tuomien kasvu- ja kehityshaasteiden kautta (rappiopeikko)
b) yksilön omien vastuiden ja yhteiskunnallisten velvollisuuksien laadun tuottamisen kautta (tasapainoinen kansalaisuus)
c) kansantaloudellisuuden kautta (porkkanamaa)
Vettä kannetaan kaivoon hirvittäviä määriä, mutta mikä on tulos, kun kaivolle tulijoita on päivä päivältä enemmän? Lähde ehtyy, kaivo kuivuu yhä nopeammin ja heikoimmat vedenhakijat lapsikatraineen jäävät joko kokonaan ilman tai saavat astiaansa vain mudat pohjalta.
Kehitettävien vaihtoehtojen on oltava kestävämpiä jokaisen osapuolen silmin tarkasteltuna. Vastuunkantokykyä ja -tahtoa on voitava odottaa myös yksilöltä itseltään. Yhteiskunnan roolina ei voi olla itsestään selvä armopankkina oleminen ilman vastavuoroisesti edellytettyä kohtuullista oikeudenmukaisuutta. Jokaisen kansalaisen kuuluu antaa oma hyötypanoksensa yhteiskunnalle, joka koostuu kansalaisista ja elinympäristöstä.
Uusia tekemisen muotoja tarvitaan, vastuunkantotahtoa on kasvatettava yhteiskunnan ylläpitämien holhousvastuiden epäoikeudenmukaisia ehtoja tarkastelemalla. Tekemisen terapeuttinen merkitys on tunnustettava ja kannustettava jokaista osallistumaan hyötytyöhön omien kykyjensä ja mahdollisuuksiensa mukaan. Tärkeintä ei ole kontrolloida suoritusten määreitä, milloin ja kuinka paljon - vaan keskittyä tekemään työstä tärkeää (kannattavuuden uudelleen määrittely) ensisijaisesti tekijälle itselleen. Hyötytyö kannattaa, se on inhimillistä arvopalvelusta yhteisölle ja yhteiskunnalle.
Muutoksesta
Yksioikoinen panos–tuotos –käsite on asenteellisesti muutettava muotoon satsaus – seuraus. Julkisen sektorin tekemien mittavien satsausten vaikutuksia on tarkasteltava pitkällä tähtäimellä – mitä kestävää tulosta satsauksella a) tavoitellaan, b) saavutetaan ja c) ylläpidetään. Tärkeää ei kuitenkaan ole, mitä nimeä tai termiä toiminnasta käytetään; paljon tärkeämpää on, mitä toiminta sisältää, miten se ymmärretään ja mihin tekoihin (tuloksiin) se kannustaa. Esimerkiksi hyvä aloite kotityön tarjoamisesta tyrmättiin keksimällä käyttää siitä halventavaa ”piikatyö”–termiä. Samoin kävi Ahon työreformille, joka oli periaatteessa hyvä, mutta ei kelvannut AY-väelle, koska oli "väärin sammutettu". Tämän puppugeneraattoriuhan vuoksi on viisasta paneutua ensin asian sisältöön, sitten vasta siitä käytettäviin nimikkeisiin.
Työstä puhuminen ei saa olla kenenkään yksinoikeus. Asenteellinen työnmääritysmonopoli on purettava. Kaikki työ on tärkeää, kaikki tekeminen on terapeuttista. Työtilaisuuksia on lisättävä, työmarkkinoiden yleistävää ohjaavuutta on rajoitettava, yrittäjyyden edellytyksiä on parannettava ja ihmisiä on kannustettava itsevastuuseen.
Jos suomalainen työ tarvitsee asennetta, tarvitsee pohjoissuomalainen työ sitäkin enemmän! Enemmän asennevapautta, enemmän ennakkoluulottomuutta, enemmän tekemisen tilaisuuksia ja enemmän yhteistä tahtoa!
Tekemisiin!
Heikki
– kansakunnan kaksi asenteellista ääripäätä, joista kumpainenkaan ei tule muuntautumatta säilymään lähitulevaisuuden kehityksessä
Suuren mittaluokan havahtuminen on käsillä. Lupaavia merkkejä on ollut nähtävissä jo 90-luvulta saakka. Kiihtyvän väestönkasvun, ilmaston lämpenemisen, ympäristöongelmien tiedostamisen sekä maailmanlaajuisen taloustaantuman johdosta on materia viimeinkin menettämässä perinteistä kaikkivoipaa merkitystään sosiaalisena statuksentekijänä. Vauraus on käsitteenä saamassa kokonaan uutta ja kestävämpää sisältöä.
Ahnehtimisen tilalle ovat kasvamassa uudet yhteiskunnallisesti inhimilliset ja ekologiset arvot. Ihmisten asenteet myös vetelehtimistä kohtaan kokevat muutoksen, koska tasavertaista vastuunkantoa odotetaan kautta linjan. Tyhjäntoimittajiltakin aletaan edellyttää yhteiskunnallista hyötypanosta. Kyse on kohtuullisuuden ja oikeudenmukaisuuden välisestä muutoksesta sekä joutilaita tyhjäntoimittajia että stressaantuneita ylityöllistettyjä (myös ylityöteliäitä) kohtaan. Sopimusehtojen pyhyys ja työstä saatavan palkka-ansion koskemattomuus on uskallettava kyseenalaistaa. Erilaisten tukien ja korvausten maksamista vastaan on voitava saada hyötyä. Kansalaisuuden tulee edellyttää kokoikäistä kansalaispalvelusta, jossa jokaisella kansalaisella tulee olla oma kykyjen mukaan mitoitettu tehtävänsä. Itsestäänselvyyksien aika on ohitse. Kansallisen eheytymisen aika on koittamassa! Hyvä!
Julkisen sektorin ylläpitämien palveluiden järjestämisverkostoa on laajennettava. Jättimäiseksi möhkäleeksi kasvaneen verkoston on avauduttava ja tarjottava uusia palvelutuotteita kuntalaisille asiakkaille sekä uusia mahdollisuuksia yrittäjille.
Kysymys on kontribuution (=mitä annat) ja kohtuuden (=sitä ansaitset) tasapainottuvasta suhteesta. Jokaisen tulisi voida elää ihmisarvoista elämää, mihin luonnollisesti kuuluvat tekeminen ja osallistuminen - kansalaisvastuu alkaa ihmisestä itsestään. Asenteelliset ääripäät tulevat lähentymään keskitietä, kohdataan liiallisten ponnistelujen aiheuttamat ongelmat, mutta samalla kohdataan myös liiallisen joutilaisuuden haitat. Ymmärretään, että keskitielle pääsemiseksi on toisen hieman luovuttava ja toisen kiristettävä.
Julkisen sektorin on pohdittava ja toteutettava uusia, niin yksityisen kuin kolmannen sektorin tarjoamia vaihtoehtoja omien palvelutehtäviensä hoitamiseen
a) kasvavien tarpeiden tuomien kasvu- ja kehityshaasteiden kautta (rappiopeikko)
b) yksilön omien vastuiden ja yhteiskunnallisten velvollisuuksien laadun tuottamisen kautta (tasapainoinen kansalaisuus)
c) kansantaloudellisuuden kautta (porkkanamaa)
Vettä kannetaan kaivoon hirvittäviä määriä, mutta mikä on tulos, kun kaivolle tulijoita on päivä päivältä enemmän? Lähde ehtyy, kaivo kuivuu yhä nopeammin ja heikoimmat vedenhakijat lapsikatraineen jäävät joko kokonaan ilman tai saavat astiaansa vain mudat pohjalta.
Kehitettävien vaihtoehtojen on oltava kestävämpiä jokaisen osapuolen silmin tarkasteltuna. Vastuunkantokykyä ja -tahtoa on voitava odottaa myös yksilöltä itseltään. Yhteiskunnan roolina ei voi olla itsestään selvä armopankkina oleminen ilman vastavuoroisesti edellytettyä kohtuullista oikeudenmukaisuutta. Jokaisen kansalaisen kuuluu antaa oma hyötypanoksensa yhteiskunnalle, joka koostuu kansalaisista ja elinympäristöstä.
Uusia tekemisen muotoja tarvitaan, vastuunkantotahtoa on kasvatettava yhteiskunnan ylläpitämien holhousvastuiden epäoikeudenmukaisia ehtoja tarkastelemalla. Tekemisen terapeuttinen merkitys on tunnustettava ja kannustettava jokaista osallistumaan hyötytyöhön omien kykyjensä ja mahdollisuuksiensa mukaan. Tärkeintä ei ole kontrolloida suoritusten määreitä, milloin ja kuinka paljon - vaan keskittyä tekemään työstä tärkeää (kannattavuuden uudelleen määrittely) ensisijaisesti tekijälle itselleen. Hyötytyö kannattaa, se on inhimillistä arvopalvelusta yhteisölle ja yhteiskunnalle.
Muutoksesta
Yksioikoinen panos–tuotos –käsite on asenteellisesti muutettava muotoon satsaus – seuraus. Julkisen sektorin tekemien mittavien satsausten vaikutuksia on tarkasteltava pitkällä tähtäimellä – mitä kestävää tulosta satsauksella a) tavoitellaan, b) saavutetaan ja c) ylläpidetään. Tärkeää ei kuitenkaan ole, mitä nimeä tai termiä toiminnasta käytetään; paljon tärkeämpää on, mitä toiminta sisältää, miten se ymmärretään ja mihin tekoihin (tuloksiin) se kannustaa. Esimerkiksi hyvä aloite kotityön tarjoamisesta tyrmättiin keksimällä käyttää siitä halventavaa ”piikatyö”–termiä. Samoin kävi Ahon työreformille, joka oli periaatteessa hyvä, mutta ei kelvannut AY-väelle, koska oli "väärin sammutettu". Tämän puppugeneraattoriuhan vuoksi on viisasta paneutua ensin asian sisältöön, sitten vasta siitä käytettäviin nimikkeisiin.
Työstä puhuminen ei saa olla kenenkään yksinoikeus. Asenteellinen työnmääritysmonopoli on purettava. Kaikki työ on tärkeää, kaikki tekeminen on terapeuttista. Työtilaisuuksia on lisättävä, työmarkkinoiden yleistävää ohjaavuutta on rajoitettava, yrittäjyyden edellytyksiä on parannettava ja ihmisiä on kannustettava itsevastuuseen.
Jos suomalainen työ tarvitsee asennetta, tarvitsee pohjoissuomalainen työ sitäkin enemmän! Enemmän asennevapautta, enemmän ennakkoluulottomuutta, enemmän tekemisen tilaisuuksia ja enemmän yhteistä tahtoa!
Tekemisiin!
Heikki
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
