Asennetta ja ennakkoluulottomuutta!

Vetelehtijät vs. ahnehtijat

– kansakunnan kaksi asenteellista ääripäätä, joista kumpainenkaan ei tule muuntautumatta säilymään lähitulevaisuuden kehityksessä


Suuren mittaluokan havahtuminen on käsillä. Lupaavia merkkejä on ollut nähtävissä jo 90-luvulta saakka. Kiihtyvän väestönkasvun, ilmaston lämpenemisen, ympäristöongelmien tiedostamisen sekä maailmanlaajuisen taloustaantuman johdosta on materia viimeinkin menettämässä perinteistä kaikkivoipaa merkitystään sosiaalisena statuksentekijänä. Vauraus on käsitteenä saamassa kokonaan uutta ja kestävämpää sisältöä.

Ahnehtimisen tilalle ovat kasvamassa uudet yhteiskunnallisesti inhimilliset ja ekologiset arvot. Ihmisten asenteet myös vetelehtimistä kohtaan kokevat muutoksen, koska tasavertaista vastuunkantoa odotetaan kautta linjan. Tyhjäntoimittajiltakin aletaan edellyttää yhteiskunnallista hyötypanosta. Kyse on kohtuullisuuden ja oikeudenmukaisuuden välisestä muutoksesta sekä joutilaita tyhjäntoimittajia että stressaantuneita ylityöllistettyjä (myös ylityöteliäitä) kohtaan. Sopimusehtojen pyhyys ja työstä saatavan palkka-ansion koskemattomuus on uskallettava kyseenalaistaa. Erilaisten tukien ja korvausten maksamista vastaan on voitava saada hyötyä. Kansalaisuuden tulee edellyttää kokoikäistä kansalaispalvelusta, jossa jokaisella kansalaisella tulee olla oma kykyjen mukaan mitoitettu tehtävänsä. Itsestäänselvyyksien aika on ohitse. Kansallisen eheytymisen aika on koittamassa! Hyvä!

Julkisen sektorin ylläpitämien palveluiden järjestämisverkostoa on laajennettava. Jättimäiseksi möhkäleeksi kasvaneen verkoston on avauduttava ja tarjottava uusia palvelutuotteita kuntalaisille asiakkaille sekä uusia mahdollisuuksia yrittäjille.

Kysymys on kontribuution (=mitä annat) ja kohtuuden (=sitä ansaitset) tasapainottuvasta suhteesta. Jokaisen tulisi voida elää ihmisarvoista elämää, mihin luonnollisesti kuuluvat tekeminen ja osallistuminen - kansalaisvastuu alkaa ihmisestä itsestään. Asenteelliset ääripäät tulevat lähentymään keskitietä, kohdataan liiallisten ponnistelujen aiheuttamat ongelmat, mutta samalla kohdataan myös liiallisen joutilaisuuden haitat. Ymmärretään, että keskitielle pääsemiseksi on toisen hieman luovuttava ja toisen kiristettävä.

Julkisen sektorin on pohdittava ja toteutettava uusia, niin yksityisen kuin kolmannen sektorin tarjoamia vaihtoehtoja omien palvelutehtäviensä hoitamiseen
a) kasvavien tarpeiden tuomien kasvu- ja kehityshaasteiden kautta (rappiopeikko)
b) yksilön omien vastuiden ja yhteiskunnallisten velvollisuuksien laadun tuottamisen kautta (tasapainoinen kansalaisuus)
c) kansantaloudellisuuden kautta (porkkanamaa)

Vettä kannetaan kaivoon hirvittäviä määriä, mutta mikä on tulos, kun kaivolle tulijoita on päivä päivältä enemmän? Lähde ehtyy, kaivo kuivuu yhä nopeammin ja heikoimmat vedenhakijat lapsikatraineen jäävät joko kokonaan ilman tai saavat astiaansa vain mudat pohjalta.

Kehitettävien vaihtoehtojen on oltava kestävämpiä jokaisen osapuolen silmin tarkasteltuna. Vastuunkantokykyä ja -tahtoa on voitava odottaa myös yksilöltä itseltään. Yhteiskunnan roolina ei voi olla itsestään selvä armopankkina oleminen ilman vastavuoroisesti edellytettyä kohtuullista oikeudenmukaisuutta. Jokaisen kansalaisen kuuluu antaa oma hyötypanoksensa yhteiskunnalle, joka koostuu kansalaisista ja elinympäristöstä.

Uusia tekemisen muotoja tarvitaan, vastuunkantotahtoa on kasvatettava yhteiskunnan ylläpitämien holhousvastuiden epäoikeudenmukaisia ehtoja tarkastelemalla. Tekemisen terapeuttinen merkitys on tunnustettava ja kannustettava jokaista osallistumaan hyötytyöhön omien kykyjensä ja mahdollisuuksiensa mukaan. Tärkeintä ei ole kontrolloida suoritusten määreitä, milloin ja kuinka paljon - vaan keskittyä tekemään työstä tärkeää (kannattavuuden uudelleen määrittely) ensisijaisesti tekijälle itselleen. Hyötytyö kannattaa, se on inhimillistä arvopalvelusta yhteisölle ja yhteiskunnalle.

Muutoksesta

Yksioikoinen panos–tuotos –käsite on asenteellisesti muutettava muotoon satsaus – seuraus. Julkisen sektorin tekemien mittavien satsausten vaikutuksia on tarkasteltava pitkällä tähtäimellä – mitä kestävää tulosta satsauksella a) tavoitellaan, b) saavutetaan ja c) ylläpidetään. Tärkeää ei kuitenkaan ole, mitä nimeä tai termiä toiminnasta käytetään; paljon tärkeämpää on, mitä toiminta sisältää, miten se ymmärretään ja mihin tekoihin (tuloksiin) se kannustaa. Esimerkiksi hyvä aloite kotityön tarjoamisesta tyrmättiin keksimällä käyttää siitä halventavaa ”piikatyö”–termiä. Samoin kävi Ahon työreformille, joka oli periaatteessa hyvä, mutta ei kelvannut AY-väelle, koska oli "väärin sammutettu". Tämän puppugeneraattoriuhan vuoksi on viisasta paneutua ensin asian sisältöön, sitten vasta siitä käytettäviin nimikkeisiin.

Työstä puhuminen ei saa olla kenenkään yksinoikeus. Asenteellinen työnmääritysmonopoli on purettava. Kaikki työ on tärkeää, kaikki tekeminen on terapeuttista. Työtilaisuuksia on lisättävä, työmarkkinoiden yleistävää ohjaavuutta on rajoitettava, yrittäjyyden edellytyksiä on parannettava ja ihmisiä on kannustettava itsevastuuseen.
Jos suomalainen työ tarvitsee asennetta, tarvitsee pohjoissuomalainen työ sitäkin enemmän! Enemmän asennevapautta, enemmän ennakkoluulottomuutta, enemmän tekemisen tilaisuuksia ja enemmän yhteistä tahtoa!

Tekemisiin!
Heikki