Työn iloa

Vuoden vaikeimmat ajat ovat jälleen käsillä. Heinäkuun loppu ja elokuun alku. Mitään ei tapahdu, kukaan ei ole tavattavissa ja mikään ei etene. Suomi lepää. Minulle nämä päivät ovat poikkeuksetta olleet vaikeita. Ei tahdo aika kulua, mutta toisaalta ei oikein mitään jaksaisi tehdäkään. On siis vain oltava ja odotettava ihmisiä takaisin töihin.
Näin ollen illat kaivan ojia ja aamut kirjoitan runoja. Kirjoitan elämän turhuudesta ja ihmisten ahneudesta. Eilen aloitin poikkeuksellisesti kaksi uutta kirjaa, Stieg Larssonin Lisbeth Salander -trilogian kolmannen ja viimeisen osan sekä Reijo Mäen Lännen Miehen. Varsinkin Larsson kuuluu eittämättä kirjailijasuosikkeihini Henning Mankelin ja Mika Waltarin tavoin. Reijo Mäki on näiden mestareiden rinnalla vielä kuin hampaaton saha, mutta Varekset täytyy tuntea kuten Remeksetkin.

hp-pp

Takaisin jokisuiston kaupunkiin

Nöyrää huomenta,

Miltä tuntuu olla taas takaisin kivisessä kaupungissa?
Huomaan tunnustelevani tuntemuksiani, tapailen olemustani ja yritän asennoitua työelämään. Mutta Suomi on seis heinäkuun puolessa välissä. Saan olla itsekseni.
Viime lauantaina oli lopultakin se Kantturan kesäjuhla, jota valmisteltiin ja hermoiltiin pari viikkoa. Vettä satoi, eikä pakkaskelitkään olleet kovin kaukana. On tunnustettava, että mieli valui melkoiseen masennukseen saatuani vielä myöhään perjantai-iltana sääennusteen lauantaille: aamusta alkaen jatkuvaa sadetta myöhään iltapäivään, jonka jälkeen saapuu ukkosrintama ja sen mukana rajumpia sadekuuroja, sademäärä paikoittain reippaasti yli 10 mm. Ristin käteni ja pyysin apua ilmojen haltijoilta. Mitään muutakaan ei enää ollut tehtävissä.

Aamulla heräsin kuuden jälkeen ja varustauduin soppareissulle Ouluun. Astuessani ulos havaitsin yöllä sataneen rajusti, mutta sade oli aamun varhaisina tunteina ehtinyt jo tauota. Ajelin ajatuksissani merimaita kohti, kuuntelin soittimestani Waltarin Mikael Hakimin vaiheita ja ihmettelin kaulaani kurkotellen taivaalle Utajärven kohdalla paljastuneita sinisiä aukkoja harmaiden pilvien seassa. Sen vuoksi soitin jälleen Ilmatieteenlaitoksen päivystävälle meteorologille hintaan 3,95 euroa... minuutti. Tuore ennustus lauantaille kertoi nyt, ettei sadetta lainkaan olisi luvassa, vaan mieluummin koko päivän ajan olisikin poutaa. Vasta illalla saattaisi olla ilmeinen mahdollisuus sadekuuroihin. Päätin puhelun ennen ensimmäisen minuutin täyttymistä ja huokaisten kiitin mielessäni kaikkia niitä jumalisia voimia, jotka olivat juhlapäivän ajaksi pakottaneet sadepilvet pois taivaalta. Samalla kummastelin ennusteiden epätäsmällisyyttä. Tuntui jokseenkin kummalta, miten keliennuste voikaan muuttua näin päinvastaiseksi vain yhden yön aikana.

Juhla sujui mukavasti, ohjelma oli laadukasta ja ihmisiä kertyi paikalle kivasti. Mieltäni lämmitti myös kirkas auringonpaiste ja ihmisten aito innostus jokiasiaa kohtaan. Tilaisuuden jälkeen takki tuntui tyhjältä, kuten aina ennenkin. Siivosimme paikat ja pakkasimme moninaiset lainavermeet peräkärryihin vietäväksi takaisin Ouluun. Sunnuntai-iltapäivästä Lilli sekä Lakovaaran ja meidän likat lähtivät ajelemaan Madekoskelle. Minä jäin koirien ja kissojen kanssa Kantturaan.
Iltapäivän aikana luin muutakaan viitsimättä edellispäivänä saamani kirjan vaalalaisista sotaveteraaneista ja paikallisista ihmiskohtaloista sotien melskeissä. Tunteella ja arvokkuudella toimitetun teoksen parissa oli hyvä olla hiljaa. Luettuani kirjan menin Säräisniemen sankarihaudoille. Siellä olivat monien kirjassa kerrottujen tarinoiden henkilöt raaputettuina nimiksi ja elinajoiksi muistolaattoihin, monen kohdalla oli lisäksi se paikka, missä elämä erkaantui lopullisesti. Päätin tuonnempana kirjoittaa tuntemuksiani ylös ja tein joitain merkintöjä muistikirjaan.

Nyt on tiistaiaamu. Tutut työtoverit saapuvat pikkuhiljaa työpisteisiinsä. Kukin suorittaa vuosien saatossa omimiaan tuttuja rutiineja. Minäkin nousen ja haen kupillisen kahvia.

Hp - Pp

Hektistä Kesäjuhlan valmistelua!

Heinäkuu on jo hyvää vauhtia menossa. Keli on ollut kolea, mutta sateinen, eikä satunnaisten rannoillapiipahtajien ole tarvinnut suojautua auringonpaisteelta. Meillä ei ole tosin ehditty paljoa paistatella, sillä järjestyksessään kolmas Kantturan Kesäpäivä -tapahtuma painaa päälle. Käteni ovat olleet ristissä jo viikon verran iltaisin ennen nukkumaanmenoa, Luojalle lähetetyissä toiveissa olisi lämpöinen ja sateeton lauantaipäivä. Mutta kovin vaan näyttää ennustusten valossa siltä, että ilma säilyy sateisena viikonlopunkin. Sellaistahan se kesä on, minkäs teet.

Ei tässä nytkään ennätä enemmin jutustelemaan, väkinäiset kaupunkiasiat on tältä erää hoidettu. Nyt on aika palata Kantturaan.

Jos vain pääset, niin tervetuloa lauantaina Kantturan Kesäpäivään kuulemaan Kaisu Mikkolaa ja seuraamaan kesäteatteriesitystä! Siellä nähdään!

Hp - Pp.