Suomi suoritustilassa - teemaillan puheenvuoro

´Suomi suoritustilassa´, teemaillan avauspuheenvuoro 5.4.2011


Tervetuloa, tuumailtaan; teemailtaan! Illan isona aiheenamme on nykyinen hyvinvointisuomi paremmin voivana kansakuntana.

Muutosten tuulet puhaltavat keväässä. Kansalliset kipupisteet ovat nostaneet esiin uudenlaisia aatteita ja ajatuksia, joista osa hyvinkin ennakkoluulottomia, jopa vastuuttomia. Kipupisteitä on omassa kansantaloudessamme ja laajemminkin eurovaluutan vakaudessa. Myös inhimillisiä kipupisteitä liittyen suomalaisten jaksamisen, turhautumisen ja syrjäytymisen aiheuttamiin moniin vakaviin seurauksiin on aistittavissa.

Tänä iltana emme erityisesti tahdo syyttää mitään tai haastaa ketään. Tahdomme sitä vastoin etsiä rakentavassa hengessä mahdollisia osaratkaisuja kipupisteitten poistamiseksi. Jokainen kaipaa rakkautta ja kelvollisuuden kokemuksia. Valitettavaa on, jos välittäminen on ulkoistettu viranomaisten tehtäväksi.

Suomalainen luonne on suorastaan jukuripäisesti oikeudenmukaisuuteen uskova. Mikäli oikeudenmukaisuutta ei nähdä tapahtuvaksi, olemme tarpeen ja tilaisuuden tullen valmiita suuriinkin uhrauksiin. Tästä kertoo mm. perussuomalaisten selkosanaisuuteen perustuva sanoma ja sen myötä kovasti kasvanut kannatus. Ihmiset ovat väsyneet olemaan ymmärtämättä heitä koskevia asioita.

Kipupisteiden käsitteleminen edellyttää kipupisteiden kohtaamista, aivan samoin kuin itsensä löytäminen edellyttää itsensä kohtaamista. Mörkö on niin kauan pelottava, kunnes se kohdataan ja kuullaan, mitä sillä on meille kerrottavaa.

Suomi vanhenee ja väsyy. Takana on pitkä suorittamiskeskeinen ajanjakso. Hyvinvointiamme on mitattu erilaisilla määreillä ja onnellisuuttamme on vertailtu milloin missäkin kansainvälisessä tutkimuksessa. Tutkimusten tulokset ovat osin ristiriitaisia keskenään. Olemme tutkitusti onnellisia, tavallaan, mutta koemmeko oman onnemme määräytyvän hyvinvointiamme kuvaavista tunnusluvuista, tai euroista, tasa-arvoisuudesta, länsimaisesta demokratiasta ja lainsäädännöstä. Tutkimusten mukaan niin kuuluisi olla. Olemme tutkimusten mukaan onnellisia.

Kuitenkin olemme keskellä mittavia kansallisia haasteita, jopa ongelmia. Nuorisotyöttömyys on paha asia, nuorison kokema kelvottomuus sitäkin pahempi. Eri syistä johtuva syrjäytyminen on paha asia, moninaiset seuraukset vielä pahempi. Kaikkein kamalin tilanne on sellaisten lasten kohdalla, jotka joutuvat taistelemaan lapsenoikeuksiensa puolesta. Vanhempien laiminlyömät lapset kasvavat jatkuvassa turvattomuuden ja kelvottomuuden ilmapiirissä. Suorittava suomalainen sukupolvi, me kaikki täällä, olemme vakavan paikan edessä.

Työelämässä mukana olevat tuntevat ja tietävät puurtamisen paineen omassa olemisessaan. Valitettavasti työpaine heijastuu myös lähipiiriin. Aiemmin työ merkitsi turvaa koko perheelle, nykyisin työn merkitys on toinen. Työ ei ole itsestään selvä turva; työ on monesti väkinäistä suorittamista ja päivästä toiseen selviämistä. Työssä jaksamisen ongelmat kumpuavat juuri tällaisesta turvattomuuden tunteesta.

Suomen ikääntyvästä väestöstä kantaa vastuun yhä pienempi työssäkäyvien joukko. Huoltosuhde heikkenee seuraavien vuosien aikana jopa dramaattisesti. Voidaankin kysyä monimielisesti, onko Suomella varaa vanhuksiin? Onko meillä varaa tuottaa senioriväestölle heidän kaipaamaa inhimillistä hoivaa ja ihmisarvoista vanhenemista, jos kaikki voimavaramme kohdistuvat omankin uupumuksemme kanssa pärjäämiseen. Toisaalta onko meillä varaa olla kantamatta vastuuta vanhuksistamme? Onko meillä varaa ulkoistaa vanhuspalvelut laitoksiin ja konseptoituihin kotihoitopalveluihin. Onko meillä varaa välinpitämättömyyteen? Loppujen lopuksi se on keskeisin kysymys.

Yhteiskunnallisten kipupisteiden poistamisessa on kyse valtakunnallisesta päätöksenteosta. Sormia napsauttamalla mitään pysyvää ei tapahdu. Tarvitaan järeämpiä toimia ohjaamaan kansakuntamme kehitystä ihmislähtöisempään suuntaan.

Yksioikoinen ja periaatteellinen asetelma vasemmiston peräänkuuluttaman julkisen laitoshoidon ja oikeiston korostaman yksityisen hoivapalvelun välillä on lopetettava. Asenteellisuuteen meillä ei tosiaankaan ole varaa.

Yksi ihmislähtöinen ratkaisu on löydettävissä kumppanuusmalleista, uudenlaisesta, ja enemmän yleishyödyllisestä yrittäjyydestä sekä pienyrittäjien yhteenliittymistä, osuuskuntayrittäjyydestä. Eläkkeelle jäävä ihminen ei muutu yhdessä yössä kelvottomaksi, vaan niin halutessaan voisi senioriyrittäjänä osallistua oman yhteisönsä hyväksi koituvaan työhön.

Senioriyrittäjä tekee omien kykyjensä ja toiveittensa mukaista hyötytyötä sen minkä katsoo tarpeelliseksi, nauttii ansaitsemaansa eläkettä, mutta yrittämisestä kertyvät lisäansiot kasvattavat hänen ansiotuloa ja niin ollen myös veroprogressiota. Oleellista ei liene niinkään työssä rikastuminen, vaan osallisuus ja hyödyksi oleminen. Kuitenkaan senioriyrittäjän peruseläke-etuuksiin ei järjestelyllä saa kajota. Myös senioriyrittäjyyden tulee olla kannattavaa.

Nuorten kokemaan kelvottomuuteen yhtenä ratkaisuna on nähtävä kisällimallin laajennettu käyttö, sekä intressilähtöinen työllistäminen, jossa työntekijälle tarjotaan todellinen mahdollisuus kykyjensä näyttämiseen ja työsuhteen vakinaistumiseen.

Näistä asioista on nyt tarkoitus keskustella yhdessä. Mukana ovat vaimoni Lilli Pesämaa, joka opetustyössään kohtaa lasten ja nuorten kokemuksia kovasta maailmasta. Juha Siitonen on erikoistunut työelämän haasteisiin ja työssä jaksamiseen. Heikki Sassi puolestaan toimii yksityisen sektorin sosiaali- ja terveyspalveluja vanhusväestölle tuottavassa yrityksessä ja on osaava henkilö selvittämään meille tuon kasvavan yhteiskunnallisen osa-alueen epäkohtaisuuksia.

Tervetuloa! Pyydän, olkaa hyvät ja osallistukaa! Tehdään sisältöä ohjelmaan, maanläheiseen manifestiin, joka vielä joskus toteutuu ja muuttaa maatamme paremmaksi paikaksi olla.