Oulujoki

Tuskaista työmaata Turkansaaressa

Olen jo jonkin aikaa yrittänyt organisoida vapaaehtoista porukkaa Turkansaaren risukoiden raivaamistoimintaan.

Upea saari, ikivanha kalevalainen kauppapaikka, on hyvää vauhtia risukoitumassa umpeen ja on jo nykyiselläänkin kokonaan kätkössä joellakulkijoiden katseilta. Myöskään saaren sisältä käsin ei saata oivaltaa olevansa saaressa, sillä niin paksu on pajuisten ja kuusisten puiden peitto, ettei rantoja näy. Aikojen alussa Turkansaari tunnettiin merkittävänä itää ja länttä yhdistävänä markkinapaikkana, jossa Venäjältä tulleet laukkuryssät ja merentuomat ruotsalaiset porvarit tapasivat toisiaan. Silloin satoja vuosia sitten saari lieneekin ollut lähes kokonaan puista paljas kenttä. Sellaiseen kokonaisvaltaiseen paljauteen ei nyt kuitenkaan olisi tarvetta, mutta jos kerran vanhoja rakennuksiakin entisöidään ihmisten katseltaviksi, niin miksei osaa itse saarestakin voitaisi entisöidä maiseman puolesta. Niinpä, miksipä ei? Maisemaa ei ole museoitu - pitäisikö se tehdä?

Ymmärrän, että museosaarta ylläpitävä kaupungin hallintokunta, kuten maamme museot yleensäkin, on köyhä ja kurja. Varattomuus on valitettavaa, mutta totta. Tästä syystä järjestimme viime vuoden joulukuussa Oulujoen Rotaryklubin toimesta aika mittavan varainkeruukampanjan, jonka yhtenä ylevänä tarkoituksena oli kerätä varoja Turkansaaren rantojen risukoiden raivaamiseen. Museon omat määrärahat kun riittävät nippanappa palkkoihin ja pakollisiin menoihin.

Aloitteeni sai innostuneen vastaanoton ja keräsi nopeasti kannatusta - mukaan talkoisiin lupautuivat oulujokisten Rotareiden lisäksi kotiseutuhenkinen Oulujoki-seura, Ympäristökeskus, OSAO:n Muhoksen yksikön metsurikoulun oppilaat, ja myös Oulun kaupunki. Myöskin oulujokiset Lionsit ja Oulujoen Reitti ovat ilmoittaneet olevansa hyvässä työssä jollain lailla mukana. Vaikuttaakin, että Turkansaaren arvomaiseman hoitaminen on koko seutukunnan kansanaktiiveja yhdistävä asia! Niin on hyvä!

Mutta eipä onnea ilman soraääniä... Viime viikolla, juuri ennen keväisen juhlan aikaa, soitti minulle vihainen viranomainen ja antoi Turkansaaren risuraivaushankkeesta punahehkuisen palautteen, joka totaalisesti mollasi juhlamieleni. Sain ihmeekseni kuulla, että tuolla vihapäisellä viranomaisella olisi oma saari, aivan kuten minullakin on oma yritykseni. Eikä hän suuresti tykännyt toimistani, kuten en kuulemma minäkään tykkäisi, jos joku kokonaan ulkopuolinen tulisi suunnittelemaan muutoksia omistamaani yritykseen. Enpä juuri saanut suunvuoroa, vaikka olisin halunnut pistää väliin oikaisuni siitä, ettei hän suinkaan omistanut Turkansaarta, kuten en minäkään kokonaan omistanut yritystäni. Kuuntelin sen sijaan hänen vuodatusta aikani ja aloin hiljaa härän lailla puhista ja kuopia maata kavioillani, tunsin vereni lämpenevän ja lähtevän kohta kohisten liikkeelle. Siinä vaiheessa, vastapuolen vetäessä henkeä, sain tilaisuuteni, enkä jättänyt sitä käyttämättä. Yritin myyntimiehen lailla aluksi sovitella riitaisaksi kehityvää asiaa sanomalla, ettei mitään olisi vielä lukkoonlyötynä, ei rooleja, ei toimia, eikä aikoja. Mutta kurimukseni ei siihen katkennut, huuto vastasi heti henkeä saatuaan ja vain paheni entisestään. Jouduin taas odottelemaan uutta hengenvetoa, ja kiukkuni kasvoi. Vuoroni koitti jälleen, kun ilma vastapuolen keuhkoista loppui. Pääsin purkamaan tympääntyneisyyttäni ja myös pettymystäni. Paatoksellisen puheenvuoroni pohjana oli koko ajan vankka tietämys oikeista aikeistani sekä kiistaton käsitys kansalaisvelvollisuudestani. Hieno ja hyödyllinen hanke ei saisi kaatua yhteen pikkupiruiseen viranomaiseen. Puhettani sävytti loukkaantuneisuuden kokemus ja hämmästys. Tuli sanottua suoraan ja sumeilematta, ehkä joskus niin on kaikista parasta. Näin sain viranomaisesta vihollisen.

Lupasin omalta osaltani pistää pensselit santaan ja rukkaset naulaan. Antaa kaikkien kukkien kukkia ja kesantomaiden kasvaa! Sinnehän se museoituisi koko komea paikka, ja ehkäpä se juuri onkin saaripäällikön toimen tarkoituksena. Ellei tekisi mitään, ei tulisi tehtyä niitä virkavirheitäkään. Kuten sanottua, minulle tuli paha mieli ja vallalle pääsi voimaton olo. Väärin sammutettu!

Pienen ihmisen on vaikea ymmärtää, miksei hyviä yleishyödyllisiä hankkeita voisi toteuttaa vapaaehtoistöinä. Miksi niin? Kokevatko viranhaltijat, tämän yhden saarenomistajan lailla, joutuvansa kansan silmissä tilille huonosti hoidetusta virasta, jos eivät itse ole joka asiassa aloitteentekijöinä. Ovatko viranomaisten varpaat tavallisten kansalaisten varpaita arempia hyppyosumille?

Kurjasta kokemuksestani huolimatta toivon sydämestäni ylevän Turkansaarihankkeen toteutuvan. Saari olisi tuotava ihmisten tietoisuuteen, kuten se on kautta aikain, ja ennen viranomaisomistusta ollut.

Kirjoittaa posket yhä edelleen kiukunpunaisina, ja lujasti asiaan uskoen,
Hp.