3.12.2009

Monikuntaliitos - untako vai yksi kuntako?

Joopa joo, sano.

Olipahan tänään aamulla elinkeino- ja työllisyysteemalla pieni palaveri kuntaliitosselvittäjä Arto Kosken johdolla. Hyvä ja asiallinen palaveri olikin. Mukana kaikkien osallisten edustajat, yhteensä meitä oli vanhan poliisilaitoksen III kerroksen kokoushuoneessa kaksitoista. Alkaa tuntua tekemisen meiningiltä. Ja se taas tuntuu mukavalta.

Sanonpahan, että vaikka kuinka suurta ja upeaa laivaa oltaisiin rakentamassa, on sitä suunniteltaessa aivan ensin pidettävä huoli siitä, että laiva yleensäkin kelluu. Sitten mietitään vasta elokuvasalien, kiipeilyseinien ja rahapelien sijoittamisia. Samanlainen prosessi meillä on nyt käynnissä useissa kuntaliitosselvitystä tarkastelevissa teemaryhmissä. On varmistettava, että laiva kelluu vesille laskettaessa.

Korostin alueellisen ja elinkeinovetoisen tasavertaisuuden huomioonottamista uutta Oulua, tai kuten Koski lausui "uuden Oulun verkostokaupunkia", kehitettäessä. Myös koin tärkeänä tarpeeksi kauaksi tulevaisuuteen katsomisen, mitä kykyä ainakin toistaiseksi rajoittavat muutamien päällikkötason virkamiesten ja joidenkin johtavien poliitikkojen nurkkapatrioottisen omaetuiset lähtökohdat. Tunnustin, että myös Oululla ja oululaisilla on monessakin asiassa peiliin katsomisen paikka. Nöyryys olisi nyt viisautta ja viisaus valttia. Löytyykö Oulusta asennetta, entä nöyryyttä? Jää nähtäväksi, kuinka tosissamme tätä uutta Oulua aherramme.

Homma siis etenee. Liekö minä olen mikään ennustamaan, mutta sanonpahan vaan, että liitos toteutuu jos tasavertaisuuspykälä onnistutaan laatimaan ja sen nähdään sopimusperusteisesti täytyvän. Mutta ennustanpa myös, ettei Muhos tule mukaan kimppaan. Se on ilmeistä, mutta ennen kaikkea surullista. Toivoisin Tervareitissä käytävän liitoskeskustelua puolesta ja vastaan, jotta iso asia ei pääsisi unohtumaan kuntalaisilta, joita varten näitä palavereja loppujen lopuksi pidetään. Lupaankin yhden juhlapäivän aikana tarjota muhoslaisille kahvit Oivan Arin Nesteellä, jos vain Muhos tulee mukaan unioniin. Tihisen Topille lupaan kermakakun ja sille Hahtosen nuohoojalle hamekankaan.

Tällaista toimintaa tänään aamupäivällä. Illalla on Madekosken koululla ensi kertaa alueen osayleiskaavaan liittyvä kuulemis- ja keskustelutilaisuus. Sinne menen.

Kellukoon laiva ja kauaksi kulkekoon!

Heikki