Oulujokinen elämysmatka pimeässä

Oulujokinen elämysmatka, ihminen yksin pimeässä
Kapeaksi kuristuvan Kantturanniemen kohdalla on Oulujoki ikisula virta, joka talvisin vyöryttää ehtymätöntä voimaansa uhmaavan mustansinisenä massana. Yläpuolinen Nuojuanlampi sen sijaan on leveä ja juoksultaan verkkaisempi. Se jäätyykin järven lailla. Pimeässä pakkasyössä joki puhuu, iso virta narisee ja vikisee vaivojaan, väliin se pamauttaa ympäri rantojen rinteitä kiertävän pitkän kipeän pierun, aivan kuin pontevaksi protestiksi meikäläiselle maailmanmenolle.
Heräsin kahvinkeittoon ja katsahdin ikkunasta parisenkymmentä astetta pakkasta. Piteli mukavasti ilmoja. Pakkanen tekee kaiken eläväisen nöyrän hiljaiseksi. Ensi yöksi olisi luvassa talvisen Oulujoen ihmeellinen yö. Vetelin villaiset ylleni ja ryhdyin lämmittämään leivinuunin muuria. Piha oli vaiti, vain piipusta kiertyvä savu viestitti elämää ympärilleen, ennen kuin kiemurat haihtuivat siniselle taivaalle. Kannoin varastosta rantaterassille tiikkisen lepotuolin. Asettelin istuimelle styroksinpalasen ja siihen päälle lampaannahkoja villoineen. Suojaksi sijalleni levitin vanhan vällyn. Työnsin karvalakkini takaraivolle, pyyhkäisin tyytyväisenä nokkaani ja palasin sisään hirsiseinien suojaan. Pirtissä vastasi lämpö. Laittauduin levolle lukemaan ja odottamaan. Otin iltapäivällä hartaan perusteelliset päiväunet lämpöä hohkavan uunimuurin syrjässä. Annoin itseni olla ajattelematta, askaroimatta.
Pimeä yö laskeutui pakkasen tuomana. Pukeuduin pehmeisiin kerroksiin. Ennen kuin astuin ulos toiseen ulottuvuuteen, koppasin porstuasta mukaani kesällä kyhätyn kaarnaveneen. Saappaani kärjet katosivat pimeään. Tunnustelin polkua eteenpäin rannalle, jossa joki kohisi kuulijaansa kutsuen. Hapuilin tuolini tykö ja vetäisin vällyn pois. Istahdin karvoille. Tuoli kitisi kylmyydestä, kun kumarruin laskemaan kaarnaveneen viereeni. Asettelin vällyn kaksinkerroin syliini. Huomasin puhelimeni jääneen pirttiin. Hyvä.
Hiljaisuus kietoi minut unohduksiin kaikesta olevaisesta. Pimeässä on luonnollista hyväksyä ajan rajallisuus. Aloin olla. Aistin jäisiä ääniä joesta, jota en voinut nähdä. Koskinen kohina väritti taustalle tasaisen äänipeiton. Aivan lähellä särkyi rantakivien kylkiin nuorta jäätä helisten herttaisesti kuin hauras lasi. Kohta karikon kivikko kohahti, se käski kuuntelemaan. Ja siinä samassa karille jysähtikin raskaan lautan leveärintainen osuma, seurasi kireä tärähdys lautan haljetessa osiin. Palaset kuiskivat kovaa kohtaloaan ja jäivät toisiaan hakien pyörimään akanvirtaan. Saatoin kuulla niiden kiehnauksen. Kukaties ne olisivat aamulla jälleen yhdessä. Sydämeni pompotti, tunsin eläväni. Nostin povitaskuni lämmöstä termospullon ja kallistin itselleni suuntäyden annoksen yhä suloisen kuumaa mehua. Mikä elämys! Poimin käsiini kaarnaveneen, toivomuslaivan, ja heilautin sen virtaan viemään ajatuksiani eteenpäin. Vaikka loiskahdus olikin hento, oli laivan lasti vahva. Yö laski lämpöään. Jäätyminen kiristyi kirskumaan kovemmaksi meteliksi. Virta vei ja pintavesiä paleli. Sitten kesken kaiken saavutti yön kylmä konsertti kunniakkaan täyttymyksensä. Säikähdin. Uhmakkaan kumea räjähdys, jota seurasi raskaasti valittava ujellus. Jääkannen repeämisen aiheuttama kumu tuntui joka puolella. Se tärisytti selkärankaani ja kutisti kasaan miehisyyteni nahkaverhotut punnukset. Pidätin hengitystäni. Mikä huimaava tunne pienuudesta, yksittäisen ihmisen mitättömyydestä luonnon valtavan voiman rinnalla. Rintani jyskytti kuin vastauksia vaatien: mitä ihmettä siellä tapahtuu?
Menikö tunti vai menikö viisi, en sitä tiedä tänäänkään. Idästä havaitsin kuitenkin nousevan oranssinpunaisen valonkajon, jonka tulkitsin menemisen merkiksi. Konkoilin kankein jaloin pystyyn ja tallustin takaisin pimeässä hahmottuvaan taloon. Lumi rahisi saappaitteni alla omaa sievää tuutulauluista sooloaan. En jaksanut pyyhkiä huurua silmälasieni linsseistä. Kaaduin petiini ja upottauduin uneen nopeammin kuin ehdin kissaa sanoa. Herätessäni uudelleen oli ulkona valoisaa. Päivällä joen äänet ovat erilaisia, kun ne ovat kokonaan nähtävissä. Kerrassaan ihmeellisiä aistimuksia Oulujoella. Mutta mikä olikaan se toivomus, jonka lastasin kaarnaveneeni kyytiin? Siitä kerron seuraavalla kerralla. Hyvää oulujokista Uutta Vuotta 2010!!