Kansanedustajaehdokas. - Miksi?

Elämme merkittäviä aikoja.

Maailma on murroksessa, maapallomme sydämessä on rytmihäiriöitä. Muiden muassa massiiviset ympäristökatastrofit, sademetsien tuhoaminen, Arabimaiden levottomuudet, Kiinan ekspansiot Afrikassa, kasvava terrorisminuhka, Wikileaks, finanssimarkkinoiden epäselvyydet ja yleinen talouden taantuma ovat pysäyttäneet päättäjiä eri foorumeilla pohtimaan, mitä on tapahtumassa ja mihin suuntaan ihmiskuntaa tahdotaan johtaa. Iso uhka on informaatiotulva. Tuhansien totuuksien joukosta olisi osattava valita ne oikeat ja pysyä niiden viitoittamalla kurssilla läpi myrskyjen ja myllerrysten.

Elämme merkittäviä aikoja. Hyvää huomenta Suomi!

Suomalaisuudelle on syntymässä maailmanlaajuista tilausta. Onkin siksi perusteltua stopata tuumaamaan, mitä suomalaisuus on. Suomalaisuuden suurin saavutus on ollut itsenäisen kansakunnan syntyminen 1917. Suomalaisuuden suurin menetys on ollut vapauden menetys vuosina 1944-1995. Suomalaisuus hakee yhä suuntaansa, vaikka sen isoimman uhkan katoamisesta tuleekin kuluneeksi jo kaksikymmentä vuotta. Suomalaisuus on selviämisoppi, joka mahdollistaa pienen kansamme säilymisen. Oppiamme ei tuhota ulkoapäin. Vakavin vaara uhkaa sisältä päin ja on suomenkielinen.

Sotien jälkeistä politiikkaamme ovat edustaneet toimet, joilla ikivanhaa kansallista identiteettiämme on loukattu ja häpäisty. Turhanpäiväinen nöyristeleminen, naapureiden kadehtiminen ja suurvaltojen mielisteleminen eivät ole palvelleet itsenäisyytemme alkuperäistä ideaa; kansallista vapautta ja kansalaisten keskinäistä oikeudenmukaisuutta. Suomalaisuus on selviämisoppi, jonka syvin olemus löytyy meistä itsestämme. Se on mielenvoimiemme puhtaus, vahvuus ja sinnikkyys.

Sodat koettelivat koko kansakuntaamme. Menetimme sotien seurauksena kymmeniätuhansia ihmishenkiä, arvokkaimman kymmenesosan maa-alueestamme, maksoimme mittavat sotakorvaukset ja jouduimme rauhansopimuksen jälkeenkin elämään ja sopeutumaan pelkoihimme. Sotien aika ja sotia seuranneet vaaranvuodet ovat kansallinen kipupisteemme. Trauma, josta selviämisen prosessi on yhä kesken. Onkin vielä yksi menetys, josta ei juuri puhuta; aiemmin ei ole saanut, eikä ole uskallettu. Nyt ei enää osata, kun ei taustoja tarpeeksi ymmärretä.

Suomalaisuuden arvopuhtauteen kasvoi ruosteiset reunat, jotka alkoivat kuristaa kilpemme kirkkautta. Uskomme vapauteen ja oikeudenmukaisuuteen hiipui. Ajattelumme pyrittiin ulkoistamaan järjestöille ja punapoliittisille liikkeille. Maailmankatsomuksemme joutui harhaisille poluille. Alkoi vahvan vastakkainasettelun aika. Taantumuksellisuutta kesti vuoteen 1995, jolloin EU-jäsenyyden ja jääkiekon MM-kullan tukemina saimme viimein tilaa vapaammalle näkemyksellisyydelle. Moni ryhtyi kysymään itseltään, kuka minä olen ja mitkä ovat taustani. Ne, jotka olisivat voineet vastata, vetelivät silloin jo viimeisiään. Kansallisen identiteettimme kipinää ei ollut kuitenkaan kokonaan poljettu sammuksiin.

Tällaisen ahdasmielisen taustan valossa ja lähitulevaisuutemme suuret haasteet ymmärtäen käsitämme myös, että Suomi-laivan peräsimeen on kutsuttava viisas ja vahva kapteeni. Mutta myös aluksen miehistön on oltava pystyvää. Heidän täytyy jaksaa väsymättä huolehtia laivamme merikelpoisuudesta ja laivahenkilöstön kunnosta.

Elämme merkittäviä aikoja. Minkälaiset ajat koittavat huhtikuun jälkeen, se jää nähtäväksi. Isänmaa kutsuu, kansa vastaa, valistuneimmat tulkoon valituiksi.

Heikki