Oulujoki Kansallisvirraksi - sepä vasta onkin sydämeni asia ja myös meidän yhteinen

Oulujoki – kalevalainen Kansallisvirta.



Olen kevätihminen, alkukevään lapsi. Kevät kirkastaa silmiemme sävyt ja hanki heijastaa taivaan sinen. Ihmiseen virtaa energiaa ja mieleen tulvii lämpöä. On uusien ajatusten pesimäaika; aika rakentaa nuotio ja istua sen ääreen viltin päälle ihmettelemään maailman menoa. Aika ajatella.

Muutos on kuin suomalainen vuodenkierto, alituinen ja alati etenevä. Joskus kelit suosivat, joskus kiusaavat, mutta aina koittaa huominen päivä. Ja aina se on yhtä arvaamaton. Jos elämä on muutosta, on elämänhallinta muutoksessa mukana pysymistä, ja elämässä menestyminen muutoksen johtamista. Kaikki muuttuu koko ajan, mutta ihminen itse ratkaisee, kehittyykö muutos parempaan vai huonompaan suuntaan. Minun muutokseni syyt, synnyt ja seuraukset ovat tapahtuneet viimeisten kahdeksan vuoden aikana Kantturassa.

Kantturahan on toki iso ja kömpelö lehmä, mutta vanhassa oulujokisessa sanastossa myös termi, jolla tarkoitetaan isoa lohta. Minun Kantturani ei ole lehmä, eikä lohi, vaan se on elämäni valittu paikka Oulujoen rannalla Vaalan kunnan alueella. Kanttura on sieluni sija ja kehoni kurmottaja. En voi sanoa, kumpi meistä etsi ja löysi toisensa. Aluksi oletin ostaneeni leppoisan lomapaikan, mutta nyt saattaisin enemmänkin oivaltaa Kantturan valinneen minut parturoimaan itsensä edustuskuntoon. Olin kai siihen hommaan saatavilla olleista se sopivin hullu.

Oulujoki on laajan vesistönsä muodossa koko Suomen kuva ja suomalaisuuden selviytymiskertomus. Oulujoki voisi hyvin olla Suomen kansallisvirta. Vapaa Oulujoki muistuttaa meitä ikiaikaisesta itä-länsi–suuntaisesta liikenteestä, tervasta, lohesta, kaupasta, vihanpidoista ja vireästä isänmaallisesta elämästä. Kalevalainen suomalaisuus on oulujokista perimätietoutta ja kansantarustoa. Kun Suomea on uhattu, on Oulujokeakin omimisaikeissa tavoiteltu. Kaikista kovista kokemuksistaan huolimatta itse joki ja rantojen suomalaiset säilyivät vapaina vaikeimpien aikojen ylitse.

Sotien jälkeen, ja vasta kun me itse niin tahdoimme, valjastettiin Oulujoki täyttämään kansakuntamme säilymisen kannalta kriittisen tärkeää tehtävää. Suomi oli selvinnyt sodista, mutta hinta oli murheellisen mittava. Oulujokikin uhrattiin selviytymisemme alttarille. Menetyksemme olivat käsittämättömän suuret ja rauhanehdot epäoikeudenmukaiset. Suomalaisten selviäminen sodista ja sodan seurauksista ei ole ollut itsestään selvää. Henkistä haavanhoitoa tehdään yhä.

Sodanaikaiset suomalaiset nuoret miehet ja naiset muodostivat sankarillisen selviytyjien sukupolven. Sodan jälkeen sankarillisuudelle ei enää jäänyt sijaa, kansakunnan ja kansalaisten oli sovittava uusiin, aatteellisesti ahtaampiin muotteihin. Koitti suurten ikäluokkien synnyttämän sopeutujien sukupolven vuoro. Kipuja on kymmenten vuosien saatossa kohdattu, mutta myös jätetty kohtaamatta. Oulujoki on yksi kohtaamaton kipupiste sodanjälkeisessä historiassamme.

Itse edustan 60-luvulla syntynyttä suunnattomien sukupolvea. Lapsuuteni aikaiset kuvat ovat mustavalkoisia, kuten oli koko nuoruuteni yhteiskuntakin. Vahvasti kahtiajakautunutta. Kansan keskuudessa oli vallalla kaksi vastakkaista oikeudenmukaisuutta, jotka taistelivat keskenään tunkion herruudesta. Oulujoen poikki rakennetut seitsemän betonimuuria symboloivat varsin hyvin silloista henkistä ilmapiiriä, ihmisten omaksumaa yksipuolisen pakotettua vaitonaisuutta. Valtioviisaudeksi sitä sanottiin. Vaihtoehtojen puuttuessa vapaus riistettiin kansallisromantiikan raunioita. Kuin vapaus virrasta, katosi ilo ihmisistä. Elämä ahdistettiin sopimuksiin ja säädöksiin.

Entä nyt, Oulujoki? Joko tämä suuntaansa hakevien suomalaisten sukupolvi osaisi nähdä virtasi viestit väreissä?

Kalevala on opas syntyperäiseen suomalaisuuteen ja ohjekirja itsetuntoiseen ajattelemiseen. Kalevala on mitä suurimmassa määrin oulujokinen tuotos. Kanttura puolestaan on kalevalaisuuden hengessä esiin paljastettu kulttuurinen kohtaamispaikka ihmisen itse itsensä kanssa. Kantturassa on ajateltava. Kanttura ei opeta ketään, eikä tuputa mitään, mutta tarjoaa aidon ja suotuisan tilaisuuden pysähtymiselle ja ajattelemiselle. Johtopäätökset ja vaikutukset ovat ihmisessä itsessään. Oulujoessa virtaa yhä sitä Kalevalassa kerrottua suomalaista kansallistietoutta, mikä alati haastavammaksi muuttuvassa maailmassa pitää ylevää moraaliamme koossa. Meidän velvollisuutemme on herättää Oulujoki henkiin ja hyödyksemme. Virran vapaus on kotiseutulähtöinen vaihtoehto, joka on meissä enemmän kuin muureissa.



Heikki Pesämaa

Torppari