20.1.2011

Minä juon nyt kahvia!

On niitä! Oi, kuinka onkaan!
Siis asioita päässä ja prosessissa!

Olen saanut juuri vastattua kahteen vaalikoneeseen, Kainuun Sanomien ja SAK:n. Anteeksi vaan, mutta olipa uni tulla kesken rastileikkien. Taistelin kuviot kohdilleen, painon enterit ja painuin Oliviaan hakemaan ison kupin kahvia.

Rientoa on riittänyt. Posti pilpattaa ja puhelin pirahtelee. Fiilikset ovat hyvät, en kiistä. Vaaliporukka alkaa muotoutua ja hyvien ihmisten roolit hahmottua. Olemme nyt ryhmittyneet tähän Kirkkokatu 33:n takamyymälään, mutta vielä yllätämme ihmisiä ja lisäämme entisestään kierroksia uudella näyteikkunamyymälän osastolla! Heikkiä ja heikoimpia hirvittää, mutta toisaalta nyt ei pakittamalla pärjää. Pellit auki ja elämässä eteenpäin.

Olenko ollut näppämistön kanssa passiivinen? En suinkaan! Tekstiä toki tulee tuotannosta, mutta kaikkia en ole muistanut/viitsinyt/ehtinyt tänne tallentaa. Mieliaiheitani, jotka tietysti myös toimivat vaaliteemoinani, ovat oikeudenmukaisuusasiat, suomenkielen ymmärtäminen, kyläpolitiikka, seniori- ja lähiyrittäjyys, hyvinvointia kannattava kasvu ja uusi Oulu.

Noiden varaan alamme tehdä julistustyötä. Totuutta tulee tykösi aalloilla, sähköllä, paperilla, kankailla ja kaiken maailman kommervenkeillä. Kivet käännetään ja silmiin katsotaan!

Tahdon sanoa: suomalaisen syliote on aito, luja ja lämmin, sen se pitää, minkä lupaa!

Enemmän tuonnempana! Kivaa on ollut, ruokaa on riittänyt ja terveenä on oltu!!

Peeäs. Sinä. Sinäkin? Sinä!
Voisitko ajatella tulevasi mukaan aitoihin juttuihin?

Sano minulle, kirjoita!

Heikki