Sattuipa päivänä muutamana silmiini soma tekstiralli. Kovin osuvia ja jopa ajankohtaisiakin olivat kuvaukset myös näille maille. Siksipä tuuminkin, miksi tätä yksin lukisin ja jättäisin lauseet lainaamatta, miksenpä toisi yleisemminkin tiedoksi tuimia toteamuksia. Kas, näin menivät mietteet.
”Syy aikoihin alakuloisiin on alakuloisten ihmisten, syy aikoihin hyviin on hyvien ihmisten. Sakiammin on alakuloa ajassamme, selvemmin huonoutta kuin hyvyyttä. Nämä huonot ajat, me huonot ihmiset; hyvät ajat, hyvät ihmiset. Seitsemän on säppiä selviytymisemme tiellä, seitsemän syytä siihen, etteivät ajatuksemme elä avaruudessa, vaan kituvat kellareiden kivenkoloissa. Surkea syntilistamme on synkkä, onhan siinä kateutta, kaunaisuutta, kostonhimoa ja katkeruutta, mutta onpahan myös kitsautta, köyhyyttä ja kosolti kuppikuntaisuutta. `En minä!!´, kiistämme kiivaasti itse kukin oman osuutemme epäkohtaisuuksiin; mutta ehkäpä tunnemme pistoksia paksujen nahkojemme alla, eritoten jos vähän lisäisimme perusteita toteamusten taakse. Onhan tunnustettava, että kaikista kateuksista kamalinta on sen luontoinen, mikä juontuu ilkeämielisyydestä ja ymmärtämättömyydestä. Kuvottavinta kaunaisuutta on puolestaan tuo, joka pursuaa pahansuopaisuudesta, ja kantaa yli sukupolvien. Kostonhimoista käsittämättömimmät ovat väärinkäsityksillä väritetty, kun taas katkeruuksista kammottavin on laiskuudessa ruokittu. Kitsauksista kitkerin; se käskee ottamaan oikealta, vaatimaan vasemmalta ja pitämään vallassa varpaidenkin kynsillä. Voi meitä! Mutta eipä tästäkään tili täyttynyt, sillä parjatusta köyhyydestämme kaikista kavalinta laatua on ahtaitten mieltemme köyhyys ja koomisinta kuppikuntaisuuttamme edustaa kunnan kukkaron testamenttaaminen isolta isältä pienelle pojalle.”
Jopa olikin kitkerästi käsketty kirjaimet kertomukseksi! Joutaa jo hengähdellä, huh, huh. Eikä tarvitse ihmisistä yhdenkään kaikkea yleistäen ymmärtää tai itseensä ottaa. Itsekin kavahdin noita lauseita lukiessani, mutta lopulta hellitin hymyni irralleen. Mikäpä minä olisinkaan noita näkemyksiä kiistämään, olenhan vuorollani itsekin yrittänyt tänne jäljen jälkipolville jättää. Mikä on hyvä ja mikä oikein, sen tulevat seuraavat ajat osoittamaan.
Monituiset kerrat sanotaan, että ´pitäisi, pitäisi´; liiaksi paljon on pelkkää teoriaa, harhaisia hankkeita ja kultaisia aikomuksia kuin konkreetteja ja elinkelpoisia toteutuksia. Aikomukset ovatkin ottaneet ylivallan ihmisistä ajassamme. Seminaareja pidetään, kokouksia ja palavereita sitäkin enemmän. Paitoja silitellään enemmän kuin hihoja kääritään. Kalenterista on kasvanut pyhä kirja, yhteiskunnallisen arvostuksemme osoittaja ja menestyksemme määrittäjä.
Huoleni määrä on mittava, pikkuinen pirulainen on päässyt paisumaan sapekkaaksi sarvipääksi. Syyt sarviini ovat ilmeiset: missä ovat aikaansaannokset, missä hyvä tahto ja yhteistyön mahti. Selityksiä; syitä ja seurauksia ei tarvitse kauaa kysellä, koska ne vuosittain kauniisti kansiin kirjoitetaan. Niin olleen ei riitäkään, että kertaalleen läpi lukisi edellisen lainaukseni, koska kahdesti se on kahlattava, ja kolmestikin, jos käy veropalkalla virassa tai istuskelee muutoin julkisesti vastuullisessa asemassa.
Elämme ihmeellisiä aikoja. Kaikki on mahdollista. Tuovatko ajat hyvää vai huonoa, se riippuu kyvystämme kohdata ja peitota epäkohtaisuudet itsessämme. Ymmärrystä ja yhteistyötä – se on yhteensä yrittämistä. Yrittäminen kasvaa ymmärryksen ja yhteistyön määrässä sekä luottamuksen hengessä.
