Yksi aamuöinen uni

Minulle kerrottiin, että Kantturassa olisi aarre. Kertoja oli kesäisiin vaatteisiin pukeutunut nuori mies, jolla oli ruskeat silmät ja pikkuisen kihara, tummana hulmuava tukka. Kasvoiltaan hän näytti hieman nuorelta Esko Salmiselta, mutta olemukseltaan selvästi jäntevämmältä. Esko Salminen hän ei kuitenkaan ollut. Hänen silmänsä vangitsivat jakamattoman huomioni, silmät leimusivat energistä voimaa ja palavaa intohimoa. Jäin kiihkoisasti odottamaan, mitä hänellä olisi kerrottavanaan aarteesta.




Malttamattomana kysyin häneltä kahteen kertaan, onko aarre maahan kaivettu. Ja kahdesti hän vastasi sointuisan korkealla äänellä,

- Maassa se on, mutta maahan sitä ei ole koskaan kaivettu.

Onko se sitten vedessä, jatkoin levottomana, ja hän puhui minulle ikään kuin ilkamoiden,

- Vedessä se on, mutta veteen sitä ei ole koskaan upotettu. Ja ilmassakin se on, kuten myös tulessa sekä kasveissa ja rannan kivissä.

- Se on siis kerättävä kaikkialta?

Outo mies koukisti käsivarsiaan eteensä ja katsoi kämmeniään korostetun arvoituksellisesti. Hänen puheensa oli nyt muuttunut kuiskaavaksi,

- Et sinä tätä aarretta käsissäsi kanna, vaikka sitä mukanasi kuljettaisit. Aarre yksin ei sinua rikkaaksi tee, vaan köyhäksi, koska sen etsiminen vie sinulta kaiken. Eikä se aarre sinua viisaaksi tee, vaan nöyräksi, sillä aarteen löydettyäsi käsität oman pienuutesi. Siitä ei kunniasi kasva, eikä arvosi ylene, koska aarretta et voi esitellä, etkä hyväksesi käyttää. Aarre on tyhjä, mutta se ei ole turha. Se on mittaamaton, mutta ymmärrettävissä ainoastaan hyvässä hengessä. Aarre on arvokas, vaikkei laskettavissa missään aineessa. Ei se ole säilöttynä tammipuiseen laatikkoon, eikä sitä ole suojattu raudalla vahvistettuun arkkuun. Ei se ole missään, vaan kaikkialla täällä. Se on maassa ja se on ja vedessä, samoin kuin ilmassa, tulessa, kasveissa ja kivissä. Joka paikassa se on, muttei koskaan nähtävissä, koskettavissa tai ryöstettävissä.

- Kannattaako sitä aarretta sitten lainkaan etsiä, jos se on noin merkityksetön ja määrittämätön, kysyin vielä.

- Totta kai kannattaa, etkä sinä toisaalta saata olla sitä etsimättä! Sinähän etsit sitä koko ajan, yötä päivää. Ja vasta kun lakkaat sitä etsimästä, tulet sen löytämään. Merkityksetön se ei lainkaan ole. Sinä itse annat sille sen arvon, mihin kykysi riittää ja tehtäväsi oikeuttaa. Jos aarretta julistamalla korostat, menettää se merkityksensä ja katoaa, jos taasen sitä julistamatta ymmärrät, kasvaa se suureksi sielussasi. Se aarre on kauan ollut, kauan koskematta, kauan käyttämättä. Etsi sinä se, etsi ja ota omaksesi!

- Kuinka minä sitä voisin etsiä, kun en tiedä, mitä tehdä, mistä etsiä?

- Katsomalla et sitä huomaa, koskemalla et sitä tunne ja kuuntelemalla et sitä havaitse. Itse olet avain. Lukko on luonto. Sovita itsesi luontoon niin lukko aukeaa ja löydät aarteesi.



Sellaisen unen ehdin katsella viime yönä, kunhan olin saanut valvotuksi ne pakolliset kaksi pikkuista tuntia.