Hallittu hengettömyys

Hallittu hengettömyys

Kyllähän minä hänet tunnen; enemmän kuin nainen tai mies hän haluaa olla yksi henkilö,

Ja tunnen monet samanhenkiset, samanmieliset ja samantahtoiset,

Kaikki nuo mitäänsanomattomat, teflonpintaiset ja väistötaitoiset pikkupäälliköt,

Samasta puusta he ovat poikineet, samasta kirjasta he ovat oppinsa ammentaneet,

Ja samaa sanomaa he puhuvat yhteisestä muististaan,

Ihminen ulkoistuu itsestään, muuttuu yhteiskunnalliseksi vakioksi, henkilömääreeksi,

Ennalta-arvattavaksi kansalaisyksiköksi,

Kas, sieltä he taas tulevat; asemoituvat arvoihinsa, pykälöityvät periaatteisiinsa ja levittäytyvät peittämään kaiken tilan,

He meidät alaluokittavat, he mietteistämme määräävät ja he juuri ehdollistavat tekemisemme,

He kahlitsevat intohimomme, käskevät kyykkyyn ja kumaraan,

Kunnes katoavat piiloihinsa vailla vastuita,

Vailla omantunnon tuskia, vailla huolta huomisista haasteista,

He ovat päähenkilöitä henkilökeskeisessä maailmassamme,

Ja meille jää ihmisinä olemisen ikeet ja kivut,

Miksemme jo yhdessä tunnustaisi – systeemi, hallinnon mielivalta, on vankistanut otetta paitsi Suomilaivan ruorista myös sen keittiöstä ja konehuoneesta,

Mitä siis epäröimme – niin julkinen sektori ja järjestöt, kuin hankkeet ja ohjelmat, ovat muuttaneet ihmisen ajattelevasta yksilöstä mitään sanomattomaksi ja mitään kysymättömäksi yksiköksi ja vallankäytön välineeksi,

Ihminen on henkilöitynyt mitattavaksi määreeksi ja markkinaobjektiksi,

Hän on vain yksi henkilö monien henkilöiden joukossa,

Mutta kyllä minä hänet tunnen, ja hänestä nyt kerron,

Sanon sen, mikä sanottava on,

Enkä häntä syytä, tuomitse tai hylkää,

Tahdoin pysäyttää ja kohdata hänet, en pelkästään tavata häntä,
Toivoin häneltä hetken verran huomiota, en ainoastaan aikaa,
Lopulta sain häneltä aamuisen vartin, juuri ennen työpäivän virallisia tunteja,

Ennen kaikkea tärkeää, keskeisempää,
Luulin häntä viisaaksi, en uskonut täysin tyhjäksi,

Mutta tyhjä hän oli isossa tilassaan,
Etäinen on tuo henkilö, vaikkei hän sitäkään saata nähdä,

Tai ei välitä,

Paljonkin olen kuullut hänen puhuvan, mutten muista mitään sanoneen,
Kovasti tiedän hänen myös kirjoittaneen, mutten tiedä mitään mieleenpainuvaa kertoneen,
Alati tajuan hänen esittävän, mutten ikinä huomaa mitään näyttävän,
Turhanpäiväinen hän siksi on, vaikkei sitä saatakaan tietää,

Tai ei välitä,

Puhuin hänelle, mutta hän siivilöi sanoistani keskeisimmän sisällön pois,

Selitin hänelle, mutta hän latisti lauseistani loistavimman lennokkuuden,
Piirsin hänelle, mutta hän tainnutti työstäni totisimman tarkoituksen.
Turmelija hän on taatusti, vaikkei sitä itse koskaan saata myöntää,

Tai ei välitä,

Tyhjän katseensa kanssa hän ja kaltaisensa meitä käskevät, kovistelevat,
Himon vallassa he meiltä varoja vaativat, eikä heille mikään riitä,

He vaativat hyvinvointia, ja minä huudan, ”mitä se on!?”
Ymmärtämättään hänkin kaikesta päättää, ja yksinään asioistamme sopii,
Pelottava niin on tuo henkilö, vaikkei hän sitä viitsi myöntää,

Tai ei välitä,

Kysyin kahdesti, ja hymyillen hän vastasi, enkä minä lainkaan ymmärtänyt,

Nyökkäilin vailla omaa tahtoani,

Hymyilin hölmönä ilman vähäistäkään käsitystä vastauksista,
Tyhmäksi itseni tunsin ja myös tiesin,

Se oli kai hänen tarkoituksensakin,

Tai sitten hän ei välitä,

Yritin hyvää ja ystävyyttäkin, mutta hän katsahti kelloonsa, ja selitti,

Seuraava kokous, palaveri, toimikunta, vertaislounas ja iltapäivästä seminaari,
Yritin iloa ja huumoria, hän nauroi katsoessaan ulos ikkunasta,
Vaikeaselkoinen on tuo henkilö, vaikkei hän sitä huomaa,
Tai ei välitä,

Mitä minä vakavana väitin, sen hän hymyten kiisti,
Mitä minä pontevasti pyysin, sen hän pehmeästi kielsi,
Mitä minä ohjaavasti osoitin, sen hän kätevästi kiersi,
Hallitsija totisesti on tuo henkilö, ja sen hän käsittää,

Mutta ei välitä,

Kun häntä kiitin, kuunteli hän arvostavasti,
Kun häntä kehuin, nyökkäili hän harkitsevasti,
Ja kun olin poistunut, oli hän jo unohtanut koko tapaamisen,
Totisesti on tuo henkilö itseriittoinen, vaikka nöyrältä näyttää,
Ja nauruaan pidättää,

Ulkona pihalla tuuli kylmästi,

Käännyin katsomaan korkeaa taloa,
Kokouksia käynnissä joka kerroksessa,

Ihmisiä polkemassa systeemipyörää, jossa ei ole voimansiirtoa, ei liikkeelle laittajaa,
Ihminen virassaan polkee kysymättä koskaan liikkeen perään,

Sillä hänen ympärillään kaikki henkilöt polkevat uskollisesti ohjelman mukaisesti ja mitään koskaan kysymättä,

Demokratia antaa avun, jonka varjossa byrokratia voimistuu viikko viikolta,
Hallinnon huomassa demokratia on tylsytetty kansalaismielipidettä kontrolloivaksi työkaluksi,

Minä huomaan sen, minä tunnen sen, mutta olen eristetty hymyilevään huomaamattomuuteen,
Olen aivan liian lyhyt koputtamaan noihin verhottuihin ikkunoihin,
En yletä armoon, enkä kelpaa kaveripiiriin,

Kävelen pois pitkin Kiinasta tuotujen kivien kattamaa katua,
Tuossa näen osuuskauppaa ja tuossa on Keskoa, heitä varten ovat Kauppakamari ja koko kaupunki,
Lähiruoka mätänee varastoihin ja pientuottajien pelloille,
Yrittäjät ja puurtajat väsyvät toivottomuuteen,

Henkilöiden hallinnoima maailma ei siedä ihmisenkokoisia menestymisentarinoita,

Ammattiyhdistysten kanonisoimat sopimukset, hankintalain ahdasmielinen tulkinta, itse itselle laaditut ohjeistot, systeemipalvonta ja organisaatioriippuvuus,
Kaikki vain, ettei kohdattaisi pelkoa vastuusta, pelkoa omasta asemasta, pelkoa liiasta tekemisestä, aikaansaavasta leimasta, toimeliaisuudesta, pelkoa eriävyydestä,
Perunaa saa Puolasta, viljaa Virosta, vihanneksia Välimeren maista,
Suomesta saa verotuloja, hyvinvointia,

Kylmä kuristi käsiäni tiukempaan puuskaan,

Kävelin pois muutakaan voimatta, taas kerran mitään voimatta,
Miksei mikään muutu, ajattelin itsekseni,

Miksei koskaan kohdata, vaikka tuon tuostakin tavataan,

Miksei nähdä, vaikka katsotaan kaiken päivää,

Ei mikään muutu, koska muutoksenkohde päättää omasta muutoksestaan,

Eikä tahtoni mukainen muutos kuulu, sillä se ei miellytä heitä; henkilöiden hallinnoimaa systeemiä,

Heillä on hyvinvointisysteemi, siunattu ja varjeltu systeemi,

Minulla on vain pahoinvointi ja häilyvä ajatus paremmasta,

Vaivainen tunne jostain toisesta, jostain oikeammasta,

Systeemi on kehitetty turvaamaan itseään ja tekijöitään,

Ei sitä ole tarkoitettu tuottamaan tasavertaisia kohtaamisia, ei vastailemaan vaikeisiin kysymyksiin, ei olemaan ymmärrettävä, eikä koskaan kiittämään, pyytämään anteeksi tai katumaan virheitään,
Systeemi palvelee ensiksi systeemin intressiä, hyödyttäen etuoikeutettua sisäpiiriä,

Helpottaen hänenkin hyvinvointia,

Siksi hän on minua enemmän, koska kaikki, mitä hän edustaa, on minua enemmän,

Siksi hän on systeemissä henkilöosa, yksi hallinnoitsijakomponentti kaikkivoivassa koneistossa,

Ja se ainoastaan on ohjelmaa ja sisältöä, missä hän elää ja mistä hän välittää.