4.5.2012

Oulujoki - latauksia virrassa


On varhainen aamu. Lähdin kävelemään pitkin joenrantaa, lähdin tekemään havaintoja luonnosta. Jäät ovat lähteneet joestamme sen rantoja myöten. Suuri virta kimmeltää vapaana ja hehkuu taivaansineä nousevan auringon kosketuksessa. Näen tuossa toivon jostain uudesta, kiehtovan lupauksen paremmasta.

Liikahduksia tapahtuu myös rantamännyn suojaan rakennetussa muurahaispesässä. Satamäärin muurahaisia, tai maahisia, kuten vanhempi kansa niitä osasi nimittää, venyttelee itseään kokokesäiseen työkuntoon. Muurahaismassa kuhisee kiihkeästi kuin silakkaparvi. Jotain samankaltaista valmiuden viriämistä saattaisi havaita myös alueemme ihmisissä.

Joki on pitkään ollut vaiti, pakotettuna olemaan hyödyksi ja samalla pysyttelemään pois ihmisten mielistä. Risuttuneet rannat ovat näkyvin merkki joen hylkäämisestä. Meille täällä eläville joen merkitys on kuitenkin yhä edelleen elämänkokoinen. Toinen kysymys on, ymmärrämmekö ja arvostammeko sitä – jokea ja elämää yleensä.

Vesi on vielä puhdasta. Pitäkäämme yhteisesti huolta siitä, että Oulujoen vesi säilyy oululaisten päävesilähteenä jatkossakin. Se on konkreettisin tae vedenlaadusta välittämiselle. Jos vesi kaupunkiin tuotaisiin pitkiä putkia myöten toisaalta, tarkoittaisi se Oulujoen hylkäämistä myös vedenlaatumerkityksessä. Enää ei tarvitsisi kantaa huolta liikenteen, haitallisten aineiden varastoiden, turvetuotannon tai Talvivaaran aiheuttamista vieraiden aineiden vuodoista vesistöön. Joki olisi todellakin vain systeemin osanen, röörikomponentti.

Poimin käteeni pienen kiven, punnitsen ja pyörittelen sitä kämmenelläni ennen kuin viskaan sen jokeen. Tajuan samassa, mitä tarkoittaa huutavan ääni korvessa. Oivallukseni koskee ja pistää vihaksi. Käännän katseeni kumisaappaitteni kärkeen. Jossain haukkuu joutsen omaa asiaansa.

Oulujoki on täynnä latauksia ja niin olen minäkin, kuten kaikki täällä. Kaikissa latauksissa on aina myös varauksia. Joen varaukset ovat voimalaitoksia ja ihmisen luoman systeemin heikkouksia, mutta meidän varauksemme ovat monisyisempiä. Epäröimme, kun pitäisi edetä, syytämme, kun pitäisi sallia ja väistämme, kun pitäisi kohdata.

Kalevala on mainio kansalliseepoksemme. Se kertoo kansamme omintakeisesta mielenrikkaudesta ja kielenmahdin kaikkivoipaisuudesta. Kalevala on edelleen mitä suurimmissa määrin ajankohtainen opaskirja tämänkin ajan ajattelemiseen. Kalevala koostuu vanhan kansan kertomuksista, jotka Elias Lönnrot kokosi kansiin kulttuurisilla kiertomatkoillaan. Runonlaulajat olivat oulujokisia sukuja. Kalevalan kertomukset ovat virranneet ihmisten mukana tässä virrassa. Voisiko Oulujoki niin ollen olla Suomen kansallisvirta?

Paitsi latauksien virta on Oulujoki myös useiden ulottuvuuksien virta. Jos joki puhuisi meille, käsittäisimme kielen ennemmin kuin sen kertomat kertomukset. Olemmeko liiaksi rajoittuneita edes havaitsemaan rajoittuneisuuttamme?

Uoman ja ihmisen rinnakkaiselon aikana vedessä on ollut elämää ja elämää veteen on myös kadonnut. Oulujoki katkaisee Suomineidon uuman luonnollisesti kuin mikä tahansa rajajoki. Useasti rajaa on yritettykin rakentaa Oulujoen veteen. Toistaiseksi turhaan. Oulujoki ei ole rakentunut kansoja jakavaksi, rakentukoon se siis kansaamme yhdistäväksi.

Oulujoki on meidän jokemme. Vähintä, mitä itse kukin voimme joen eteen tehdä, on ymmärtää puhtaan virtaavan veden merkitys nyt ja tulevaisuudessa. Hyvä olisi lisäksi ymmärtää Oulujoen merkitys mieliämme virittävänä luovuudenvoimanlähteenä. Tuhansien vuosien ajan joki on antanut meille elämisen mahdollisuuden, antakaamme me vuorostamme elämisen mahdollisuus joelle.

Kylmä kivi puuduttaa kankkua. Nousen hiljaista nöyryyttä tuntien ja käyn molemmin käsin koskettamassa isoa vettä. Kenties vielä joskus saan kuulla sen kaikki kertomukset. Kenties vielä joskus aika katoaa, vaikka elämä jatkuisikin.