Luonto vai ihminen? Ihmisluonto?

Aivan totta. Nyt on sunnuntai ja Helluntai. Olen Kantturan Kivipesässä. Takassa palaa tuli isolla liekillä, isolla äänellä. Taustaääntä tekevät myös kirjosiepot, tiirat, pääskyset, peipot ja ainakin yksi käki joen toisen puolen metsässä sekä pari pesäkoloa kaipaavaa ampiaista. Kevätkesä on huomionhakuista ja kotiseudullista aikaa.
Vihreys tuli viikko sitten. Nyt on rantapihlajassakin jo lähes täysi lehti, eilen leikkasin kentän nurmikon.
Pestasin sukulaispojan kaverikseni puuhailemaan pihaa kuntoon. Pikkusaunan terassi täytyisi rakentaa, Johanneksen portaat myös, samoin kuin olisi valmistettava Aitolan pohja.
Kalevala on viipynyt mielessäni. Luen juuri Kalevalan Avain -nimistä kirjaa vuodelta 1916, jossa Kalevalaa tulkitaan ikivanhoin suomalaisin merkityksin. Luonto on tuolloin ollut lähempänä ihmistä ja ihminen luontoa.
Kirjoitan tätä tekstiä pulttimaisilla sormillani pienen kosketusnäyttöisen Nokian näppäimistöllä. On hieman liian haastavaa ja akkukin ilmoittaa aikansa täyttyvän. Kirjoitan sanan, palaan takaisin, korjaan ja mietin, mitä olin sanomassa. Ei tällaisia laitteita saisi suomalaisiin mieskäsiin kaupata. On tämä jotenkin koomista, aivan kuin vetelisi väkisin liian pientä pipoa päähän... ei mahdu, ei pysy, eikä lämmitä. Lopetan tämän tuskailun tähän.

Heikki (kaksi eteen, yksi taakse)