19.8.2008

Kehitetäänkö keskustaa - kaupungin keskustaa

Syksymmällä valittavat kuntavaltuustot tulevat kohtaamaan merkittäviä seutukunnallisia haasteita, joiden edessä tulevien valtuutettujen on nöyrryttävä todelliseen yhteistyöhön yli puolue- ja kuntarajojen. Se lienee aika lailla ennenkokematon tilanne, eikä olekaan vielä selvillä, kuinka siitä sitten selviydytään - ainakin eri kuntien äänestäjillä on tässä asiassa melkoinen vastuu omaa päätöstään tehdessä! Väistämättä kiristyvä kuntatalous kuitenkin tulee pakottamaan päättäjät tekemään työtään enemmän kylmän järjen kuin kuumien tunteiden ohjaamina. Uudet valtuustot kaipaavatkin uutta yhteistyökykyisempää henkeä kautta linjan.

Meillä Oulussa keskustan kehittäminen on pysähtynyt. Muutamat sitybussit ja uudet ajojärjestelyt eivät yksistään riitä kovinkaan vakuuttavaksi kuvaksi kehittyvästä keskustasta. Keskustan kehittäminen on punaisessa pysähtyneisyyden tilassa. Mikä helvetti se on, kun kaikkea julkista rakentamista, paitsi jokirantatonttien rantaviivan älyvapaata asfaltointia ja kallioparkin hintaista uimahallia, täytyy asettua vastustamaan joko äänekkäästi ja täysin avoimesti (mikä kuitenkin parempi)) tai hissukseen ja pikkuisen piilotellusti (mikä kaiken vahingollisinta). Sitä minä ihmettelen! Onhan sekin aivan ennenkuulumatonta, että Oulun ekoajattelevat vihreätkin kannattavat tässä kohtaa luontopolkujen asfaltointia yhdessä kademielisten kansandemokraattien kanssa. Joku tätä hölmöläissakkia tuntuu vievän ja ainakin vihreät vikisee mukana!

Huolta ja vastuuta tulisi enemmän kantaa meidän valmiiksi kiveämästä keskustasta! Nyt tulisi suunnata tuota uskomattoman vahvaa tätienergistä sisua kaupungin ilkeämielisten vallanpitäjien ja osuuskaupan väen yhdessä muodostaman junttaeliitin asettaman pattitilanteen laukaisemiseksi! Huutavan ääni on, että jättäkää arvokkaat jokirannat ranta-asukkaiden hoitoon ja kaivakaa sen sijaan kiireesti tuo odotettu ekoparkki keskustaan! Kaikkien intressesissä tulisi olla päästä kehittämään keskustaa ekologisesti kestävien ja ihmisten tarpeiden määrittelemien lähtökohtien perusteella. Keskustan kehittäminen edellyttää päättäväistä ja kaukonäköistä yhteistyötä enemmän kuin samojen nukkavierujen nimisuttujen kerjäämistä katuadresseihin. Pitkäjänteiseen ja rakentavaan yhteistyöhön minäkin olen valmis kuin lukkari sotaan - siksi tähän toimeen olen tarttunut!

Pp. Tällä kertaa todellakin posket hehkuen!