Viimeinen vilkaisu taivaanrantaan ennen lopullista pimeää

Muutin tänään työpaikkani takaisin tänne Limingantulliin.
Perinteinen perjantaiaamun palaverimme alkaa kahdeksalta, mutta tänä perjantaina tulin hyvissä ajoin. Autossani kuuntelen tällä hetkellä Sofi Oksasen "Puhdistusta", jota kuunnellessa mieli käy raskaaksi.
Jätin autoni tuttuakin tutumpaan parkkiruutuun Krouvintie 5:n nurkalle ja nousin käydäkseni fläppitaulun ääreen palaverihuoneeseemme. Olin ajatellut juttelevani puhdasoppista kauppa-asiaa päällystöllemme, kunnes havahduin aatoksistani ja seisahduin kuullessani ilmiselvän hevosen hirnahduksen. Käännyin ympäri ja jäin katsomaan ruskeaa hevosta meetwurstitehtaan takapihalla. Heppa näytti virkulta, ei miltään luuskalta, mutta kaiketi siinä oli jotain vikaa tai vanhuutta, mikä oli saanut sen omistajat saattelemaan eläimen viimeiselle kaupunkimatkalle.
En päässyt paikaltani, tuijotin hevosta ja sitä suitsista pitelevää kolmea tyttöä. Yksi tytöistä haki ojanpenkalta ruohoa ja yritti syöttää sitä hevoselle, joka kuitenkin oli haluton ruokailemaan, enemmänkin se vaikutti levottomalta, ikäänkuin olisi jo aavistellut kohtalonsa. Ruokahalun kadottaminen lienee eläimeltäkin hyvin ymmärrettävää siinä tilanteessa. Muut kaksi tyttöä puhuttelivat uljasta eläintä ja taputtelivat sen turpaa, kunnes paikalle saapui itse pyöveli papereittensa kanssa. Lyhyen keskustelun jälkeen mies otti tytöiltä suitset ja nykäisi hevosen liikkeelle kohti sisäänvievää kulkuramppia. Hevonen seurasi outoa taluttajaansa hetken matkaa, mutta pysähtyi juuri ennen kuin astui luiskalle ja hirnahti samassa komean äänekkäästi, kuin vielä tervehtien kaikkea sitä, mikä on elettyä. Samalla se käänsi päänsä suuntaani ja olin tuntevinani katseittemme kohtaavan. Saattomies sen sijaan ei jäänyt tunnelmoimaan, vaan kiskaisi hevosen tottuneen ehdottomasti liikkeelle. Enää heppa ei pysähtynyt. Se katosi pois silmistäni käyden ryhdikkään nöyrästi hämärään odotusaitaukseen, päätyen sisällä ensimmäistä kertaa viimeiseen pilttuuseensa, josta ei enää olisi paluuta tämän ajan laitumille. Yksi tytöistä seurasi hevosen perässä kulkien raskain askelin pää painuksissa ja silmiään pyyhkien. Hetken perästä tyttö palasi ulos toisten luokse käsissään valkoinen A4-paperi ja nuo suitset, jotka juuri oli tarpeettomiksi jääneinä irrotettu hevosen pään ympäriltä. Tytöt halasivat toisiaan ja saatoin havaita itkun ravistelevan heidän hahmojaan. Kova paikka sen täytyi heille olla.

Käännyin vaitonaisena ympäri samalla kun teurastamon ovi suljettiin ja näin vielä olkani yli tyttöjen säpsähtävän kolkon kolahduksen suuntaan. Huokaisin hiljaa ja aloin valmistautua päivän ohjelmaani. Arkiaamuinen tragedia kosketti ja hevosen katse jäi vaivaamaan mieltäni. Tätä kirjoittaessani sitä katsetta ei enää ole, hevonen on jo käsitelty, eli paloiteltu, maustettu ja pakattu tiukaksi lihakääröksi kaupattavaksi kansalaisille suolaisensitkeäksi leivänpäälliseksi. Ja boooonusta kertyy! Sellaista elämä on, kunnes se päättyy pimeyteen jonkun ison oven takana.

Muutin päivän aikana tavarani tähän huoneeseeni, josta kai joskus aiemmin olen ehtinyt lähteäkin. Niin lukuisat ovat olleet työpisteeni niiden kahdenkymmenenyhden vuoden aikana, mitkä olen perhettämme tässä työssä palvellut.

Hp- Pp.