1.8.2008

Heinäkuun viimeinen pommitus

Heinäkuu 2008 päättyy samalla lailla sataen kuin se alkoikin.

Olen yksin Kantturassa, kello on puoli yhdeksän, siis 20.30. Alkuilta oli lämmin, vaikkakin tuulinen, lueskelin ulkokeinussa Stieg Larssonia ja nautin olostani. Illan viilettyä tulin sisään ja jatkoin tuon mainion kirjan lukemista tässä sohvalla. Mutta pian oli jo sytytettävä lukuvalot, oletin illan hämärtyvän.

Kymmenen minuutin päästä taivas pimeni aivan yhtäkkiä ja taivaiden tummat pilvet alkoivat tykittää meitä maan asukkaita pitkillä polttavilla salamoilla. Avasin kommunikaattorini, siirryn preesensmuotoon ja ryhdyn kirjoittamaan suoraa reportaasia päälle käyvistä tapahtumista:

Ensimmäiset raskaat sadepisarat kepittävät huopakattoa samalla kun sähköt pomppaavat hetkeksi pois palatakseen saman tien takaisin.
Jurvelinin Pekka siskonpoikansa kanssa on joella kalassa, mutta hekin ovat näemmä ehtineet vetää veneensä pois vesiltä juuri ennen Ukkosjumalan ensimmäistä voimannäytettä. Matalalla liukuvat ukkospilvet pitävät kiirettä, ne kulkevat joen yllä levottomasti kuin päämäärää vailla. Lampaat kokoontuvat aitauksessa yhteen tiiviiseen katraaseen ja jättäytyvät suosiolla piiskaavan sateen armoille. Sähköt tempautuvat taas pois ja palaavat takaisin päälle, varmaankin jossain keskuksessa poksahtelee sulakkeita.

Tuuli on yltymässä, se ulvoo vimmaisena ja voimakkaana, se pyörii talon kulmia kiertäen kuin olisi hakemassa seinien raoista sopivaa sisäänkäyntipaikkaa. Samalla sade kiihtyy ja yltyy meteliin mukaan, sade lyö satojen ruoskien lailla pirtin Kurensaaren puoleiseen ikkunaan, joka peittyy kauttaaltaan harmaaseen pisarakalvon alle. Se kävi nopeammin kuin kissan aivastus. Nuojuanlammen puoleisesta ikkunasta näkyy sadetta yhtenä paksuna massana, eikä lammenpintaa sankan sadeverhon seasta voi enää erottaa. Vartti sitten käväisin hakemassa kuivahkot pyykit pois narulta, juuri ajoissa, vaikkakin tosin vasta Lillin lähettämän herätetekstin jälkeen. Onneksi se viesti saapui ajoissa perille.

Sade kiihtyy entisestään, vettä tulee raskaasti pötkömäisinä pattereina ja sähköt pomppii ping-pong –leikkiä. Vesi on jo kastellut kaikki muutkin ikkunat, mutta pahiten kuuro piiskaa edelleen tuota länteen antavaa ikkunaruutua. Salama välähti nyt jossain aivan pihapiirin lähellä ja samassa jo pamahtaakin ryskyvä ukkonen, mutta vielä ei pahin pamahtelu kuuluisi olevan aivan päällä. Vettä tulee puuskaisina pilvinä, ulkona riehuu samanlainen sääilmiö kuin joskus sydäntalvisen lumimyrskyn pyörteissä, jolloin sankka lumi pöllyää joka suuntaan joka suunnasta. Salama leimahtaa taas. Ja pitkä ukkonen parkaisee yhtä rienaavan pitkää pierua heti silmiinsattuvan kirkkauden perään. Rintama lähenee Kantturaa. Uhkaava pauke repii taivasta pitkältä matkaa.

Ryminä liukuu nyt Kantturan päältä. Vaikea sanoa mistä suunnasta se saapui ja mihin suuntaan se on jatkamassa myllerrystään. Pahin sade tuntuu joka tapauksessa taukoavan. Salama. Ukkonen. Keskitys on ehkä palaamassa takaisin tähän suuntaan. Tai sitten se jää kiertelemään näitä maita koko yöksi. Salama. Ukkonen. Sama mitta, lähellä, aivan päällä jälleen. Ja taivasta repivä pauke heiluttaa pirttiä. Sähköt pomppivat, mutta pysyvät päällä. Pekka ja hänen kaverinsa menivät kaiketi kivipesän suojiin pitämään sadetta. Ymmärtäisivät nyt siellä sytyttää tulen takkaan niin pysyisivät lämpiminä. Taitaa olla nuorelle pojalle ikimuistoinen kalareissu Oulujoella. Salama. Yksi, kaksi, kolme. Kuluu hetki. Parkaiseva pamahdus! Tuleehan se sieltä. Mutta joko se on menossa pois päin, saattaa olla, vaikka sade sen kuin kiihtyy läiskimään vedenvarjostamia ikkunaruutuja. Vettä tulee paljon. Salama. Kirkas salama. Ukkonen. Kirskuvaa jyryä. Meluvalli porautuu aisteihin lähes kohtisuoraan päällä. Jytinä repii pitkänä kaikuna taivaankantta ja sähköt katkeilevat tuon tuostakin, ne ikäänkuin tuntuvat pelkäävän armottoman luonnon energiaylivoimaa.

Saamari kun joku keksisi ottaa nämä taivaiset voimat sähköntuotantoon. Salama taas. Kurensaaren päällä. Ja heti pamaus. Rintama on jäämässä kiertämään Kantturaa. Salama. Kirkas. Mutta pamaus tulee viiveellä, sillä tavoin varovasti ja kumean pitkänä murinana. Se kaikui lammen päällä. Kiertää, kiertää. Kello on 20.50. Nyt rauhoittuu jyske ja leimaukset, mutta vettä vain riittää ja tuulikaan ei armahda, vaan ujeltaa täysin palkein talon kulmissa. Taivas on kauttaaltaan tasaisen harmaa, mutta matalimmalla oleva tummin pilvimassa on kiivaassa liikkeessä, ehkäpä se on nyt menossa Rokualle päin. Salama. Heikko. Ukkonen viipyy pitkään iskunsa kanssa. Lopulta se pamahtaa kauempaa lammen takaa ja vaimeneva ääni katoaa Nuojuanlammen pohjoisrannan metsien taakse.

Suljen puhelimen näppäimistön ja lueskelen hetken aikaa, jos vain sähköt sen sallivat, Stieg Larssonin mainiota "Pilvilinna, joka romahti" -kirjaa. Se on Lisbeth Salander -trilogian viimeinen osa. Sade hellittää ja tuuli vaimenee. Vaisu salama vilahti kauempaa lammen suunnalta ja ilkikurinen ukkonen kertoo jo olevansa matkalla kohti Oulujärveä. Hyvää matkaa hyvä ystävä! – Huomio, huomio kansalaiset siellä Oulujärvellä! - Kaikki heti pois vesiltä, soutakaa suojaan lähimpään rantaan, kuuleteko te, kaikki heti pois vesiltä, kohta sinne tulee kovat ja kosteat paikat!

Hp - Pp