Uuden Oulun kaupunkikuva - katso asukastupa

Vireä kaupunkikuva on uudessa Oulussakin terve tavoitetaulu. Kaupunkikuva kutsuu ihmisiä tulemaan ja tuhlaamaan, olemaan ja omaksumaan. Kaupunkikuva syntyy erilaisten ihmisyhteisöjen värittämänä. Mitä värikkäämpi taulu, sitä kutsuvampi kuva. Kaupunki antaa kankaan maalattavaksi, mutta ei itse osallistu sen värittämiseen. Tämä on uskottavan kaupunkikuvan syntymisen ehto ja edellytys. Kuva näkyy kaikille, mutta vastuu sen maalaamisesta kuuluu vain meille oululaisille.

Mitä suurimmassa määrin on kysymys kaupunkikuvasta, kun valmistelevassa työryhmässä paraikaa linjataan käyttäytymis- ja selviytymisohjeita uuden Oulun viidelletoista asukastuvalle.

Asukastupa on jokaisen oululaisen yhteinen olohuonetila, vaikka tuvan ylläpitämisestä vastaakin Oulun kaupungin Lähidemokratiatoimikunnan tehtävään valtuuttama yhdistys. Tätä valtuutusta kutsutaan kumppanuussopimukseksi. Kaupunki mahdollistaa näytelmän kulissit, mutta kukin yhdistys vastaa kappaleen käsikirjoituksesta. Tällä kiitosta keränneellä roolijaolla on saatu synnytettyä aluekohtaisesti erilaisia tupaidentiteettejä, siis perinteistä, uudenlaista ja kovin kipeästi kaivattua kotiseutuhenkeä.

Kaupunkimme on toki kaunis ja hyvä, mutta kaipaa varsinkin tällaisten vaikeiden vaiheiden kurimuksessa enemmän vapaaehtoista välittämisenhenkeä. Inhimillistä välittämistä ei nimittäin voi käskeä, eikä edes edellyttää millään sopimuksilla. Aito välittäminen on vapaaehtoista, eikä kaupungilla saisi olla oikeutta sen hävittämiseen. Mahtavuudessaan kaupunki on kuitenkin valmistelemassa osan kumppanuuskoneistonsa tukemana linjausta, joka uhkaa inhimillisen kokoisen hyvän tekemistä.

Julkista sektoria jumaloiva ja sopimuksilla surkastutettu Suomi on täynnä kilpailuvastaisuutta, korporaatiokeskeisyyttä, konseptikäytäntöjä ja norsutornituumailijoita. Samaa synkkää hallintomantraa tunnustetaan ja tuotetaan täällä Oulussakin. Kaupunki onkin ryhtymässä maalaamaan omaa kuvaansa mustalla. Yhteenkään inhimillistä hyvää hävittävään virheeseen ei kuitenkaan olisi varaa.

Myllyojan asukastupa on joutunut julkisen noitavainon kohteeksi. Se, mitä kaupunki kutsuu uppiniskaisuudeksi, koetaan Myllyojalla ylpeydenaiheeksi ja se, minkä kaupunki tahtoo ajaa alas, tahdotaan Myllyojalla kohottaa ylemmäksi. Näinä ahneuden ja lyhytnäköisyyden aikoina talkoohenki on kiihtyvällä vauhdilla katoava luonnonvara, jonka puolesta ja puolella on nyt jos koskaan jaksettava taistella. Talkoohenki sekä vapaaehtoinen välittämisenhenki elävät Myllyojalla vahvoina. Hyvän tekeminen ei voi olla väärin, jos toiminnan vastuut ja velvoitteet hoidetaan asianmukaisesti. Niin on tehty Myllyojalla, joka ilman voitontavoittelun tarvetta tuottaa pieniä, mutta tärkeitä kotona-asumista-tukevia palveluita itse, eikä muiden yhdistysten ja kaupungin yhdessä omistaman Ektakompus Oy:n kautta.

Jokaisella asukastupaa ylläpitävällä yhdistyksellä oli aikoinaan mahdollisuus ”ulkoistaa” työläät ja vastuunalaiset hoitotyöt vuosi sitten perustetulle Ektakompus Oy:lle, joka onkin uutterasti ryhtynyt tuottamaan vastaavia palveluita yhdistysten puolesta. Liikeidea on ollut erinomainen, tarvekin täysin perusteltu, mutta joidenkin osakasyhdistysten osoittama tuki kuin myös yhteinen tahto ovat olleet pelkästään ulkokultaisia. Omaa yritystä on kohdeltu kuin lehtolasta, mikä kovasti kummastuttaa ja närkästyttää hyväuskoista sivustaseuraajaa.

Myllyoja ei lähtenyt mukaan tähän yhteisesti omistettuun yleishyödylliseen yritykseen, siis Ektakompus Oy:öön. Kunkin itsenäisen yhdistyksen oman harkinnan perusteella tehdystä päätöksestä ei Myllyojaa voidakaan syyllistää. Myllyoja jatkoi arvokasta toimintaansa kuten ennen, mutta havaitsi pian saavansa osakseen yhä kitkerämpää mustamaalausta. Uhkaava asetelma on kaiken kaikkiaan yhtä absurdi kuin ovat Venäjän julkeat syytökset Suomea vastaan lapsiasioiden hoitamisessa.

Myllyoja tuottaa kotona-asumista-tukevia palveluita korkealla moraalilla ja kaiken tarkastelun kestävällä tavalla, mutta pyyteettömästi ilman omanedun tavoittelua ja puoluepoliittisia taka-ajatuksia. Sekö on perimmäinen syy inkvisitioon?  Vai onko kyse niinkin vanhanaikaisesta perisynnistä kuin kateus? Onhan Myllyoja ainoana asukastupana hankkinut tarpeistonsa omin varoin ja lisäksi korjannut tilansakin hyvien ikäihmisten talkootöinä ilman kaupungin satsauksia. Olipa niin tai näin, kuuluu Myllyoja korottaa kunniakkaaksi esimerkiksi hyvin toimivasta, vastuuntuntoisesta ja omavaraisesta vapaaehtoistoiminnasta! Uuden Oulun asukastupalinjausta päivitettäessä on Myllyojan malli hyväksyttävä esimerkiksi kasvavan kaupunkimme olevia ja tulevia tupatarpeita silmällä pitäen. Myllyojan toiminta on tunnustettava, arvokas tupakiinteistö on säilytettävä ja toimijoiden kiitettävän omalähtöistä tekemisenhenkeä on huolella vaalittava. Upean Oulujoen rannalla sijaitseva Myllyojan asukastupa pihapiireineen on kirkkaan värivoimainen symboli uuden Oulun kaupunkikuvassa! Käykää katsomassa, ihastumassa ja ymmärtämässä.

 

Kasvumaa

 

Paljon huomiota on kiinnitetty uuden Oulun muotoutumiseen ja hallinnon organisoitumiseen. Tarkasteluja on tehty painottuen ratkaisujen lyhyen aikavälin vaikutuksiin sekä kaupungin talouteen. Taka-alalle ovat jääneet keskustaajamien ulkopuolella asuvien ihmisyhteisöjen kotiseudulliset toimeentulomahdollisuudet. Maaseutu olisi nähtävä ennen muuta ihmisyhteisöjen kokoisena mahdollisuutena, eikä pelkästään kylmänä hallinnollisena tulosalueena, kuten on vaarassa käydä. Maaseutua ei pelasteta lyhytnäköisillä tukipaketeilla.

Miltä kuulostaisi, jos joutuisimme tulevaisuudessa kohtaamaan ruokapulaa. Olemmeko maailmoja syleillessämme laiminlyöneet ravinto-omavaraisuudestamme huolehtimisen ja hukanneet kyvyn vastata käytännön ravintotuotannosta? Entä miltä se kuulostaisi, jos emme onnistuisi ratkaisemaan nuorten syrjäytymistä, vaan se kasvaisi kaksin- tai kolminkertaiseksi? Ja vielä, miltä tuntuisi kohdata kymmenien hyljättyjen kylien umpeen kasvaneita pihoja?

Uuden Oulun ensimmäisissä vaaleissa ratkaistaan koko seutukunnan kannalta katsottuna isoja asioita liittyen myös ravintoreservimme turvaamiseen, nuorten syrjäytymisen ehkäisemiseen sekä kylien säilymiseen. Tänä syksynä punnitaan politiikan uskottavuutta. Yksityiskohtaisiin rutiineihin ja pykäliin perehtyneitä kirjanoppineita riittää viranhaltijoidemme joukossa, kuten kuuluukin. Sen sijaan poliitikkojen ensisijainen tehtävä ei ole pohtia päätöspykälien pilkunpakkoja, vaan omalla toiminnallaan vahvistaa kansalaisten tulevaisuudenuskoa ja turvallisuudentunnetta. Poliitikoilla täytyy olla ymmärrystä tulevaisuuden tarpeista voidakseen esittää niihin näkemyksiään.

Vuonna 1858 perustettu Koivikko taitaa olla Suomen toiseksi vanhin maatalousoppilaitos. Koulun tarkoituksena oli ja on edelleen osaavien maatalousammattilaisten kouluttaminen. Mitä suurimmissa määrin kyse oli tuolloinkin kansallisen turvallisuudentunteen vahvistamisesta ja vaikeisiin aikoihin varautumisesta. Koivikon tarjoama koulutus on totisesti arvonsa ansainnut! Sittemmin maatalous on koneellistunut ja kehittynyt itsestäänselvyydeksi sekä verrattain hovikelpoiseksi teollisuudenhaaraksi, jossa tuotanto tapahtuu EU:n armosta.  Enkä tässä ala kehumaan tai kritisoimaan vallitsevaa tolaa.

Kuitenkin maakontakti olisi säilytettävä ja välitettävä lapsillemmekin. Koivikon kaltaisia rohkeita innovaatioita tarvittaisiin jälleen ja aivan samasta syystä kuin kansallisen nousumme aikoihin 1850-luvulla, siis varautuaksemme vaikeisiin aikoihin ja vahvistaaksemme kansalaisten tulevaisuudenuskoa ja turvallisuudentunnetta.

Kyseeseen voisi tulla yleishyödyllinen osuuskuntamuotoinen toimijayhteisö, joka tarjoaisi asiakkailleen terveitä maakontakteja ja kasvatuskokemuksia, ylläpitäisi mullantuoksuista lähiruokatoria, järjestäisi lapsillemme ympärivuotisia mahdollisuuksia virikkeellisiin kokemuksiin ja maanläheisiin tapahtumiin sekä ennen kaikkea mahdollistaisi nuorillemme kipeästi kaivattuja ensimmäisen työpaikan tilaisuuksia! Tekeminen on työtäkin tärkeämpää, sillä tekemätön taantuu pelottavan nopeasti surkeuteensa ja pois ihmisten ilmoilta. Tämän lisäksi pelkästään Oulun kaupungissa asuu satoja, ellei tuhansia luomuidealisteja ja kädentaidonkannattajia. Heidän arvokkaat harrastajayhteisönsä kaipaisivat ja myös ansaitsisivat konkreetin tilan ja ympäristön elämäntapansa toteuttamiseen ja jalostamiseen. Yleishyödyllisyys ja kokonaistaloudellisuus ovat varsin vahvoja ajankohtaisia perusteita osuuskunnan perustamiselle. Paras ja luontevin paikka osuuskunnan toimimiseen olisi juuri Oulun ja Muhoksen rajamailla, jossa se voisi toimia luontevassa yhteistyössä Viskaalin ja alueen muiden maataloustoimijoiden kanssa.

Oulu tunnetaan merestä, mutta sitäkin enemmän ruokottomista rantapusikoistaan. Samoin on Oulujoen rantamaiden laita. Voisiko osuuskunta myös vastata laidunalueiden aitaamisesta, lampaiden vuokraamisesta ja kuljettamisesta.  Lammas on helposti hyväksyttävä ekokone, hajuton, huoleton ja lojaali laumaeläin, joka sääskiä pelkäämättä putsaa pusikot äänettömästi ja paljon tehokkaammin kuin yksikään siimaleikkuri. Lammas on mahdollisuus, siinä missä osuuskunta ja uusi Oulukin.

Näkisin, että tulevalla valtuustokaudella tällaisen yleishyödyllisen osuuskunnan perustaminen on yksi keskeisimpiä, tulevaisuudenuskoa, turvallisuudentunnetta, vastuullisuutta ja elinvoimaisuutta vahvistavia päätöksiä koko uuden Oulun ja seutukunnan hyväksi.

Heikki Pesämaa