Kohtaaminen

Voisi sanoa, että olimme ystäviä.
Meitä yhdisti sama etunimi ja intohimo samaan harrastukseen.

Voisi sanoa, että olimme sielunveljiä,
vaikka olimme rooleissamme toistemme kilpailijoita.

Voisi sanoa, että olimme samanarvoisia,
mutta emme samanlaisia. Hän oli ehdottoman pedantti.

Voisi sanoa, että olimme vahvoja oikeudenmukaisuudessa.
Epäoikeudenmukaisuus kalvoi molempia, mutta söi vain hänet hengiltä.

Voisi sanoa, että olimme olosuhteiden uhreja molemmat,
mutta vain hänet tuomittiin.

Voisi sanoa, että annoimme paljon.
Hän kuitenkin menetti kaiken.

*****

Kaiman kuolemasta tulee syksyllä kuluneeksi neljätoista vuotta.
Sain tiedon hänen kohtalostaan tekstiviestillä, jonka alussa luki "tämä on totta."
Sanoman luettuani ajattelin silti, ettei tämä voi olla totta.

Oli se kuitenkin totta. Niin peruuttamattomasti totta kuin vain kuolema olla voi. Oma esikoiseni oli syntynyt vajaa kolme kuukautta aiemmin. Ystäväni elämä sai pisteen ja minun elämässäni alkoi uusi luku.

Kymmenen vuotta sitten olin kävelyttämässä koiraamme Raksilassa. Kevät oli kuten nyt, kaunis ja luminen. Asuimme silloin Tuirassa.
Kajaanintiellä, Intiön hautausmaan ison parkkipaikan kohdalla käännyin takaisin. Jostain syystä päätin kävellä rautasillalle hautausmaan läpi.

Olin suuntaamassa kulkuni pääkäytävää pitkin suoraan kohti taivasta vasten piirtyviä Intiön kerrostaloja, mutta yhtäkkiä käännyinkin vasemmalle, marketteja kohti johtavalle poikkikäytävälle.  Seuraavasta risteyksestä käännyin vaistomaisesti taas kotiin päin ja kohti Intiön kerrostaloja. Ehdin ottaa muutaman reippaan askeleen, kun jokin käsittämätön ääni käski pysähtyä, palata takaisin ja jatkaa edelleen kohti marketteja. Tunne oli voimakas ja ennen kokematon. Naurahdin ihmeissäni, käännyin ympäri ja palasin poikkikäytävälle. Sama ihmeellinen tunne palasi kohta ohjaamaan kulkuani ja kehotti seuraavaksi kääntymään vasemmalle.

Lyhyt käytävä oli kapea ja auraamaton. Edellisenä yönä satanut lumi peitti polun. Käytävän varrella oli puolenkymmentä hautapaasia, joista yksi erottui heti silmiini, sillä se oli rivistön korkein, eikä sen päällä ollut lunta, kuten muiden kivien päällä. Kävelin korkean kiven luokse ja nähtyäni sen kiiltävässä pinnassa vainajasta kirjoitetut tiedot otin hiljaa lakkini päästä ja jäin niille sijoilleni. "Täälläkö Sinä olet?"

******

Pari päivää sitten erään vaalitilaisuuden aikana luokseni saapui vanhempi nainen. Hän seisahtui etäämmälle jääden katsomaan minua tutkivasti, ikään kuin olisi minut tuntenut. Maltillisesti hän odotti vuoroaan, vaikka toiset ihmiset tungeksivat grillikatoksen ympärillä ilmaisen makkaran perässä. Kiinnitin naiseen huomioni, mutta en voinut tunnistaa häntä. Minua alkoi kiusaamaan, kuka oli tuo harmaatukkainen hauraanoloinen nainen ja mikä asia hänellä oli toimitettavanaan. Kummastelin tilannetta. Selvittyäni eroon poliittisesta juttukumppanistani kävelin oitis naisen luokse.

Suru asui hänessä yhä; äidin suru ei katoaisi koskaan. Lapsi ei ollut vielä neljääkymmentäkään, kun jo valmiiksi särkynyt sydän loppui. Poika kuoli ja samana päivänä suru saapui asumaan hänen äitiinsä. Minulle kirjoitettiin tapahtuneen johdosta lyhyt tekstiviesti.

Kaksi vuotta sitten yhytin keski-ikäisen miehen, jonka kotiseudullisen harrastuneisuutensa synnyttämät kirjalliset tuotokset olivat herättäneet kiinnostukseni. Tutustuimme ja hän kutsui minut kesäteatteriin katsomaan kepeää esitystä, jossa hänellä oli isäntämiehen rooli. Menin ja lämpimässä kesäillassa nautin näkemästäni täysin rinnoin.

Esityksen jälkeen päätin kipaista kiittämässä miestä mainiosta illanvietteestä. Takahuoneen pukuhuoneessa hän tervehti ilahtuneena, pyyhki hikeä ja pyysi minua odottamaan hetken, että hän hakisi vaimonsakin paikalle. Samassa hän jo livahti ulos ja minä jäin hämilläni yksin huoneeseen. Pian he kuitenkin saapuivat ja niinpä sain kätellä itseni tutuksi vaimonkin kanssa. Hän oli jotenkin omituisen totinen, mutta esiteltyään itsensä kaimavainajan siskoksi, ymmärsin totisuuden ja istuuduin alas. Katselimme ääneti toisiamme pitkän hetken. Hänen silmiinsä kihosivat kyyneleet. Sanoin, "Heikki oli hyvä ihminen." Hän nyökkäsi ja pyyhki silmiään.

*****

Kutsuin heidät luokseni Kantturaan. On paljon puhuttavaa, enemmän opittavaa.
He lupasivat tulla kaikki, koska elämä jatkuu.

*****