Muhos, Muhos, minne menisit?

Muuan sananen Muhoksesta, olen pahoillani Mimmi,

sillä minua masentaa. Olin näet käymässä torstai-illan monikuntaliitostilaisuudessa Muhoksella. Ei tullut yllätyksiä, ei mitään uutta auringon alla, Muhos pysyy pilvessä. Ymmärrän ja en ymmärrä, ehkä eniten ihmettelen sitä vahvaa varautuneisuutta ja negatiivisuutta, mikä salissa vallitsi. Nuoret muhoslaiset loistivat poissaolollaan, sen sijaan vanhemmat miehet istuivat salissa runsaasti yliedustettuina. Heidän rivit olivat tiiviit ja kantansa yhteinen. Se oli selvä ja jyrkkä, eli ehdoton ei; Muhoksen asemalta ei uuteen Ouluun vievään junaan hypätä mukaan. Muhos yksin on parempi kuin pussillinen muita yhteensä. Lähes kahden miljoonan vuosittainen ylijäämä kuulemma takaa kunnalle turvaisan tulevaisuuden. Olkoon, tuumasin tykönäni ja tympäännyin.

Olen käynyt melkoisen monessa vastaavanlaisessa tilaisuudessa eri kunnissa ja aistinut niissä rakentavan tervettä asennetta, toki myös tiukkaa kritiikkiä ja kärkeviä kyseenalaistuksia, muttei lainkaan Muhoksen kaltaista varautuneisuutta ja omituista ylimielisyyttä selvitystä kohtaan. Epäilen, etteivät kaikki salissa olleet käyneet ihan täysillä. Teki mieli sanoa ensin pahasti ja sitten hyvästi, painaa lakki syvälle päähän ja poistua paikalta. Tuntui pahalta, turhauduin ja ajattelin ilkeästi, että parasta, mitä Muhos voisi tälle seutukunnalle tarjota, olisi kaukaa kiertävä ohitustie ilman ainoatakaan kyläkeskuksen kohdan liittymää.

Muhos on jotenkin jämähtänyt 70-luvulle, jyrkästi kahtiajakautuneeseen maailmaan, jossa kuvitteelliset uhkakuvat ovat alati läsnä. Toisaalta kaikki retrohan on nyt trendikästä, miten siis sopisi Muhoksen uudeksi markkinointisanomaksi: ”Muhos, Mimmin kuppikunta, punakan pontevaa ja kateudenvihreää retroa reaaliajassa”. Taas nurinaa, anteeksi ylilyöntini, mutta kamala on tulos, kun kaiho ja kaunaisuus lyödään yhteen. Niin tuntuu käyneen Muhoksella. Ammoiset ajat lie olleet niin verrattomat, kun Neuvostoliittoa, että myös Kekkosta sai samaan aikaan pelätä ja ihailla.

Oi aikoja, oi tapoja! Ja sitten on vielä tämä EU, voi sekin perkele! Huh! Antaa tämän aiheen kuitenkin olla enempiä ärräpäitä päästämättä, sainpahan sentään sanoa, vai mitä Matti? Ajat ovat näet aina yhtä surkeat kuin ovat aikansa ihmisetkin, näin sanoi jo 300-luvulla kirkkoisä Augustinus.

Mutta siis Muhos, kuten aiemmin Oulujokiyhtiö, Koskiseutu ja Hankkijakin, pärjää tulevaisuudessa yksin, en sitä epäile. Enemmän sen sijaan kannan huolta, miten pärjäävät muhoslaiset pakkokimpassa Kempeleen kanssa. Mutta mitäpä siitä, ajattelen kyynisesti, eihän kuntalaisilta mitään kysytä, kun ei ole ennenkään kysytty. Kuntavaaleihin on kosolti aikaa, ja entä sitten! Käydään ajallaan sama ja samojen tuttujen abc-raatilaisten masinoima vaalikampanja, eli kukkomaisten kunnanisien käskytyskierros, joka takaa uudeksi valtuustokaudeksi rikkomattoman kuntarauhan ja mahtailevan Muhoksen harvainvaltaisen itsenäisyyden. Voi Luoja! Suunnitelmatalous, suunnitelmasysteemi. Kunnassa kaikki kunnossa, hyvin suunniteltu on puoleksi tehty!

Pisteli niin vihaksi kaikki se potaska, mitä nuo harmaapäiset stalindiggarit ja abc-miehet, sylki suista sinkoillen, julistivat muka totisina totuuksina. Eikä se ollut niin kovinkaan kaukana, ettenkö olisi mennyt möläyttämään, että tämä Muhoshan se vasta kumma kunta on, kun pajut kasvavat läpi vuoden ja horsmat kukkivat koko kesän, kas kun täällä puhutaan niin paljon sitä ihtiään, että siitä satsista luontokin villiintyy viheriöimään, niin lämmin käy henkäys talvisäässä. Onneksi sitä en sentään sanonut, mutta päätin sittenkin kirjoittaa tämän tuntojeni tilityksen omalla nimelläni, purkaa pahaa mieltäni ja siunailla harvainvallan hulluutta.

Muhos on minulle ennen muuta yksi upean Oulujoen varren kunniakkaista kunnista, siksi se on niin rakas, ja ansaitsisi uusia tuulia tervehdyttämään ahdistavaa ilmapiiriä. Tässä siihen olisi ollut kymmenen pisteen mahdollisuus. Seuraavan junan saapumiseen menee vähintään viisi vuotta. Siinä junassa ei muuten ole enää istumapaikkoja.

Heikki

Yritetään yksin ja yhdessä, oululaiset

Vallankäyttö on vaarallinen laji. Varsinkin virkavallankäyttö. Tällaisina taloudellisesti haasteellisina aikoina virkavastuunalaisen virkamiehen olisi onnistuttava tasapainoilemaan tuettavien ja toivottomien kansalaisaloitteiden välillä. Toki helpointa on pitäytyä viileällä tylylinjalla ja kautta linjan tyrmätä kaikki aloitteet alkuunsa. Valitettavan moni päällikkö onkin valinnut tällaisen käyttäytymismallin turvatulla virkamatkallaan kohti eläkettä. Helpoin tie ei nyt kuitenkaan johda perille, sillä ynseä yksioikoisuus on paitsi kansalaisia halventavaa myös ahdistuneen asenneilmapiirin elvyttämisen kannalta kohtalokasta. Anteeksiantamatonta suorastaan, sillä näinä aikoina kansankotimme monien mahdollisuuksien ikkunat odottavat avoimina päästämään tunkkaisiin ja pimeisiin huoneisiimme raikkaiden ideoiden tuulta, sekä ilon ja energian toiveikasta valoa. Kaivatun selviytymissanoman saapumista estävät enää asenteelliset verhokerrokset. Huoneemme huutaa talon kellarikerrokseen pakotettuja hulluja esiin repimään raskaat verhot alas!

”Kuulkaa kaikki! Tulkaa ja tuntekaa raikkaiden tuulten terveiset! Ihmiset uskokaa ja katsokaa, tuolla on kirkas taivas!”

”Ihmeellistä! Onko tämä kaikki ollut koko ajan verhojen takana? Voi hyvänen aika! Miksei me olla ymmärretty?!”

”Hengittäkää, ihmiset, kansalaiset, kuntalaiset! Hengittäkää ja antakaa päivän paistaa sydämiinne!”

Umpimielinen ja omanarvontuntoinen hallintokulttuuri hankaa pinnan luovan yrittämisen hulluudesta sekä syövyttää särmät pohjoissuomalaisesta sielukkuudesta. Kun kaikki uudet yritykset taotaan massanmukaiseen mattamuottiin, ei siitä koskaan voi nousta menestykseen kantavia kokeiluja. Varsinkin haastavan matkailutuotteemme kehittämisessä asennevapaasta hulluudesta olisi kiistatta suurta hyötyä. Hulluus on nähtävä jopa kehityksen ehtona. Jos hulluutta olisi eteläisessä Euroopassa liikaakin, meillä ei koskaan.

Silloin, kun luomme uutta ja ehkäpä tapalähtöisesti arveluttavaakin, tekisi meistä jokaiselle hyvää tuntea selkärangassaan häveliäisyyden peikon kylmiä pyyhkäisyjä. Hyvä siitä tulee, jos jo aikoessa hirvittää! Luoja varjelkoon meitä virkavaltaiselta viileydeltä! Ongelmanamme kun ovat jäiset asenteemme ja kelvottomuutemme olettamat. Ei enää! Kaikki joukolla jäätä särkemään! Kukaan ei saa pelätä, kenenkään ei tarvitse pelätä, sillä kaikki kelpaa mukaan yrittämään!

Siskot ja veljet! Tämä tarina jatkuu jokaisena päivänä! Mars matkaan!