Näkökohta eriarvoistumisesta

Eriarvoistuva kansa – ajan kuva vai kuvastus


Kansalaisten keskinäisestä eriarvoisuudesta puhuttaessa tahdotaan huomio usein kohdentaa väestöryhmien välisiin taloudellisiin tekijöihin. Siis eriarvoisuutta on, jos jollakin on enemmän rahaa käytettävissä kuin toisella. Tällainen yksioikoinen katsanto on sekä henkisesti että kansantaloudellisesti ajateltuna taantumuksellista, mutta myös tarkoitushakuista; vallankin näin vaalien alla.

Yhteiskunta ei eriarvoistu, kansalaiset eriarvoistuvat. Se on totta. Hyvinvointivaltiossa kansantalous on yhteinen ja kansantalouden vaikutukset ulottuvat niin hyvässä kuin pahassakin kaikkiin väestöryhmiin. Kansantaloudellisesti ajateltuna kansalaiset ovat näin ollen tasavertaisia. Missä sitten tapahtuu eriarvoistumista?

Kyse on ymmärtämisestä. Yksinkertaisesti ja yksiselitteisesti. Ymmärtämisen kyky ei kysy varallisuutta, ei vakaumusta, ei valta-asemaa, eikä kansansuosiota. Ymmärtämisenkyky on ihmisessä itsessään. Kuitenkin, mikä merkille pantavaa, tämä arvoton aikamme asettaa jatkuvasti suuria haasteita ihmisen sisäiselle tasapainolle. Sisäinen tasapaino on ehdoton edellytys riippumattoman ja johdattelemattoman ymmärtämisenkyvyn säilymiselle.

Ymmärtäjiä ovat pelottomat ja sisäisesti vahvan minuuden omaavat ihmiset. Ymmärtämättömät ovat alttiita ulkoapäin ohjatuille ja julistetuille pelkoperäisille tilapäistotuuksille. Heitä ovat heikon minuuden omaavat henkilöt. Ymmärtämättömät ovat merkittävästi edustettuina kaikissa kansankerroksissa, valitettavasti myös päätöksentekoportaassa. Ihminen on ymmärtävälle yksilö, mutta ymmärtämättömälle pelkkä yksikkö.

Vaalikampanjointini aikana olen saanut kohdata suuren määrän erilaisia ihmisiä; on ollut toki paljon vanhoja tuttujani, mutta onpa joukossa ollut ilahduttavan runsaasti kokonaan uusiakin tuttavuuksia. Viimeiset kuukaudet ovat olleet minulle voimakasta henkilökohtaisen kasvun ja mielenavartumisen aikaa. Kiitos kasvukokemuksistani kuuluu nimenomaan näille ymmärtäville ihmisille, ennestään tutuille ja tuntemattomille.

Yleistäminen on pahasta, monesti varsinaisen asian vesittämistä, mutta rohkenen siltikin vetää oivalluksistani yhteen erään johtopäätöksen: ymmärtäjät eivät valita, he eivät arvostele, eivätkä kanna kaunaa koettelemustensa vuoksi. Ymmärtävät ihmiset kokevat hetken lyhyempänä ja ainutkertaisempana kuin ymmärtämättömät. Ymmärtäjät tahtovat yleistä hyvää, enemmän kuin omaa parastaan. Ymmärrystä on nähdä ihminen kelvollisena kaikenkuntoisena, kaikenikäisenä ja kaikenkokoisena.

Olen tuonut julki aika arveluttavan iskulauseen: ”älkää äänestäkö minua – ymmärtäkää minua.” Tahdon niin sanoessani ihmisen pysähtyvän pohtimaan yhteiskuntamme epäkohtaisuuksia ja kipupisteitä aivan uudelta kannalta. Jospa me päätöksentekijät satsaisimmekin enemmän omaan ymmärrykseemme ja yhteisen hyvän edistämiseen, kuin poliittisiin pikkumaisuuksiin ja periaatteellisiin eturistiriitaisuuksiin.

Voisiko oma pikkuinen maailmamme tässä nyt ja tulevaisuudessa olla tasavertaisempi ja oikeudenmukaisempi, jos jättäisimme asioiden käsittelystä ulkopuolelle ne pelot ja kaunat, mitkä toimintaamme ovat ohjailleet. Voisimmeko ymmärtää yhteiskuntamme olevan sellainen kuin mitä olemme me kansalaiset, suomalaiset ihmiset. Asiat hoituvat asenteella, toisiaan kunnioittavien ymmärtävien ihmisten välisellä yhteistyöllä. Ymmärrätkö? Hyvä. Äänestä sitten.

Heikki Pesämaa

Kansanedustajaehdokas (kok)

Älkää äänestäkö minua - ymmärtäkää minua.

Näinä aikoina on eduskuntavaaliehdokkaiden oltava esillä kaikin keinoin. On kirjoitettava koskettavasti kansan kurjuudesta, puhuttava kirjakielellä ihmisten mieliksi, lausuttava joka päivä useita mitäänsanomattomia mielipiteitä ja pönötettävä illat milloin missäkin kissanristijäisissä. On luotava kuvaa ja vaikutelmaa. On oltava kompetentti. Täytyy käyttäytyä asiantuntevasti ja arvokkaasti.... irvokkaasti... arvokkaasti... irvokkaasti... arvokkaasti...

Ähh....

Näinä aikoina joo... Näinä aikoina hipiässäni on reikiä. Paistan valoa tai valun pimeää.

Palasin myöhään eilen illalla takaisin kotiin kulutettuani kertausharjoituksissa lähes koko viikon. Oli hyödyllistä oppia ja oli myös hauskaa hyvien ihmisten ja ystävien kanssa. Mutta nyt ovat entiset ajat palanneet ja jälleen täytyy kohottautua vaalinalusfiiliksiin. Istun siis omassa vaalitoimistossani. Aamu kului rautakaupassa, siellä tunnen olevani omimmassa ympäristössäni. Kuin lapsi leluhyllyjen lomassa. Yritän asemoida itseni takaisin vaalikeväiseen kiimaan.

Näinä aikoina joo... ja yritän kohottautua fiiliksiin. Ukkometso! Pakko pistää pyrkypykälä päälle ja ryhtyä esiintymään kaikkien alojen asiantuntijana. Mietin aamulla, onko minusta asiantuntijaksi. Ei tunnu hyvältä. Asiantuntijuus ahdistaa. Jokin ei ole aitoa. Jokin mättää! Mikä se on?!

Kävin itseni kanssa vuoropuhelua. Lukaisin Kalevasta, kuinka arvon ehdokaskollegat tuovat kirjoituksissaan esiin omia näkemyksiään ja ajatuksiaan yhteiskunnallisista epäkohdista. Haukottelin lukiessani heidän esityksiä siitä, kuinka suomalainen ihmiselämä eli kansalaisuus, voisi olla paljon laadukkaampi, jos ja jos ja jos ja jos ja jos... minä ja minun asiani. Jos ja jos ja jos....

Lukuja, lausuntoja, tutkimuksia, ohjelmia.... kaikkea taustatietoa on tuotettu ja tuotu tarjolle kymmeniätuhansia sivuja. Tuhansia virkamiehiä, valmistelijoita, sihteerejä, tuhansia projekteja, hankkeita, organisaatioita, lukematon määrä seminaareja, työkokouksia, palavereita ja puhelinkeskusteluja. Mihin siis tarvitaan kansanedustajan asiantuntemusta? Voimattomuuteni tähden kasvanut pahanolontunne kihoaa nyt ylös pitkin selkärankaani. Tuska paineistuu pian puristamaan ohimoitani. Ei, ei! Tämä ei ole se oikea kysymys. Hengitän hiljaa ja mietin, mietin. Huomaanko jo? Hengitän hiljaa... ulos... sisään... vielä kerran... ulos... sisään. Joko nyt? Tahtoisin tietää, olemmeko me suomalaiset hakoteillä ja hukassa? Hengitän... Onko meidät jo hallinnoitu hengiltä? Missä meidän pitäisi nyt olla, minne mennä ja mitä tehdä? Haukotus... hyvä merkki, henki kulkee.

Palaan pohtimaan asiantuntevuutta. Mikä sitten olisi oikea kysymys. Hengitän taas tasaisesti ja pahaolo alkaa helpottaa. Tulee ajatus. Se jalostuu ja muotoutuu kysymykseksi, "mitä ymmärrystä edustajalta edellytetään?" Kyllä. Näin sen kysymyksen pitää kuulua! Mitä ymmärrystä edellytetään.

Älkää kysykö ehdokkaan asiantuntemuksen perään, kysykää ymmärryksen perään! Asiantuntemus on opittua ja omaksuttua - ja monesti ulkoa opeteltua esittämistä. Asiantuntemus pönkittää ihmisen egoa ja edistää hänen omaa uraansa, mutta se ei sittenkään ole pelkästään asiantuntemus, mitä tarvitaan ihmisten välisessä yhteistyössä ja päätöksenteossa. Asiantuntemus on ihmislapsen kiiltäväksi vahattu kuori, jonka alle ei kukaan pääse kurkistamaan. Ei, vaikka juuri siellä olisikin havaittavissa se kaikista oleellisin ja usein valitettavan itsetietoisen koppava, asiantuntija-asenteeseen vaikuttava myllerrys. Ymmärrystä tarvitaan enemmän, koska ymmärrys sisältää enemmän. Ymmärrys on ihmislähtöisempää ja jotenkin aidompaa. Ymmärrys on kuuntelemisen kykyä ja harkinnan taitoa, inhimillistä läsnäolevuutta, jonka uskottavuutta lisää teeskentelemätön rohkeus, tahto ja tavoitteellisuus. Näin sen täytyy olla!

Kansanedustajalta edellytetään ymmärrystä enemmän kuin asiantuntemusta. Minä tahdon ymmärtää ja tehdä itseni ymmärretyksi! Siksi olen mukana!

Maa on meidän tekemä. Maa on meidän tehtävä. Maa on meidän ominta kollektiivista minuuttamme. Meidän yhteinen kansallinen ymmärryksemme. Koko itsenäisyytemme peruskivi! Maa ja koti - kotimaa. Kansallinen ymmärrys.

Älkää äänestäkö minua, ymmärtäkää minua.

Heikki