Hallittu hengettömyys

Hallittu hengettömyys

Kyllähän minä hänet tunnen; enemmän kuin nainen tai mies hän haluaa olla yksi henkilö,

Ja tunnen monet samanhenkiset, samanmieliset ja samantahtoiset,

Kaikki nuo mitäänsanomattomat, teflonpintaiset ja väistötaitoiset pikkupäälliköt,

Samasta puusta he ovat poikineet, samasta kirjasta he ovat oppinsa ammentaneet,

Ja samaa sanomaa he puhuvat yhteisestä muististaan,

Ihminen ulkoistuu itsestään, muuttuu yhteiskunnalliseksi vakioksi, henkilömääreeksi,

Ennalta-arvattavaksi kansalaisyksiköksi,

Kas, sieltä he taas tulevat; asemoituvat arvoihinsa, pykälöityvät periaatteisiinsa ja levittäytyvät peittämään kaiken tilan,

He meidät alaluokittavat, he mietteistämme määräävät ja he juuri ehdollistavat tekemisemme,

He kahlitsevat intohimomme, käskevät kyykkyyn ja kumaraan,

Kunnes katoavat piiloihinsa vailla vastuita,

Vailla omantunnon tuskia, vailla huolta huomisista haasteista,

He ovat päähenkilöitä henkilökeskeisessä maailmassamme,

Ja meille jää ihmisinä olemisen ikeet ja kivut,

Miksemme jo yhdessä tunnustaisi – systeemi, hallinnon mielivalta, on vankistanut otetta paitsi Suomilaivan ruorista myös sen keittiöstä ja konehuoneesta,

Mitä siis epäröimme – niin julkinen sektori ja järjestöt, kuin hankkeet ja ohjelmat, ovat muuttaneet ihmisen ajattelevasta yksilöstä mitään sanomattomaksi ja mitään kysymättömäksi yksiköksi ja vallankäytön välineeksi,

Ihminen on henkilöitynyt mitattavaksi määreeksi ja markkinaobjektiksi,

Hän on vain yksi henkilö monien henkilöiden joukossa,

Mutta kyllä minä hänet tunnen, ja hänestä nyt kerron,

Sanon sen, mikä sanottava on,

Enkä häntä syytä, tuomitse tai hylkää,

Tahdoin pysäyttää ja kohdata hänet, en pelkästään tavata häntä,
Toivoin häneltä hetken verran huomiota, en ainoastaan aikaa,
Lopulta sain häneltä aamuisen vartin, juuri ennen työpäivän virallisia tunteja,

Ennen kaikkea tärkeää, keskeisempää,
Luulin häntä viisaaksi, en uskonut täysin tyhjäksi,

Mutta tyhjä hän oli isossa tilassaan,
Etäinen on tuo henkilö, vaikkei hän sitäkään saata nähdä,

Tai ei välitä,

Paljonkin olen kuullut hänen puhuvan, mutten muista mitään sanoneen,
Kovasti tiedän hänen myös kirjoittaneen, mutten tiedä mitään mieleenpainuvaa kertoneen,
Alati tajuan hänen esittävän, mutten ikinä huomaa mitään näyttävän,
Turhanpäiväinen hän siksi on, vaikkei sitä saatakaan tietää,

Tai ei välitä,

Puhuin hänelle, mutta hän siivilöi sanoistani keskeisimmän sisällön pois,

Selitin hänelle, mutta hän latisti lauseistani loistavimman lennokkuuden,
Piirsin hänelle, mutta hän tainnutti työstäni totisimman tarkoituksen.
Turmelija hän on taatusti, vaikkei sitä itse koskaan saata myöntää,

Tai ei välitä,

Tyhjän katseensa kanssa hän ja kaltaisensa meitä käskevät, kovistelevat,
Himon vallassa he meiltä varoja vaativat, eikä heille mikään riitä,

He vaativat hyvinvointia, ja minä huudan, ”mitä se on!?”
Ymmärtämättään hänkin kaikesta päättää, ja yksinään asioistamme sopii,
Pelottava niin on tuo henkilö, vaikkei hän sitä viitsi myöntää,

Tai ei välitä,

Kysyin kahdesti, ja hymyillen hän vastasi, enkä minä lainkaan ymmärtänyt,

Nyökkäilin vailla omaa tahtoani,

Hymyilin hölmönä ilman vähäistäkään käsitystä vastauksista,
Tyhmäksi itseni tunsin ja myös tiesin,

Se oli kai hänen tarkoituksensakin,

Tai sitten hän ei välitä,

Yritin hyvää ja ystävyyttäkin, mutta hän katsahti kelloonsa, ja selitti,

Seuraava kokous, palaveri, toimikunta, vertaislounas ja iltapäivästä seminaari,
Yritin iloa ja huumoria, hän nauroi katsoessaan ulos ikkunasta,
Vaikeaselkoinen on tuo henkilö, vaikkei hän sitä huomaa,
Tai ei välitä,

Mitä minä vakavana väitin, sen hän hymyten kiisti,
Mitä minä pontevasti pyysin, sen hän pehmeästi kielsi,
Mitä minä ohjaavasti osoitin, sen hän kätevästi kiersi,
Hallitsija totisesti on tuo henkilö, ja sen hän käsittää,

Mutta ei välitä,

Kun häntä kiitin, kuunteli hän arvostavasti,
Kun häntä kehuin, nyökkäili hän harkitsevasti,
Ja kun olin poistunut, oli hän jo unohtanut koko tapaamisen,
Totisesti on tuo henkilö itseriittoinen, vaikka nöyrältä näyttää,
Ja nauruaan pidättää,

Ulkona pihalla tuuli kylmästi,

Käännyin katsomaan korkeaa taloa,
Kokouksia käynnissä joka kerroksessa,

Ihmisiä polkemassa systeemipyörää, jossa ei ole voimansiirtoa, ei liikkeelle laittajaa,
Ihminen virassaan polkee kysymättä koskaan liikkeen perään,

Sillä hänen ympärillään kaikki henkilöt polkevat uskollisesti ohjelman mukaisesti ja mitään koskaan kysymättä,

Demokratia antaa avun, jonka varjossa byrokratia voimistuu viikko viikolta,
Hallinnon huomassa demokratia on tylsytetty kansalaismielipidettä kontrolloivaksi työkaluksi,

Minä huomaan sen, minä tunnen sen, mutta olen eristetty hymyilevään huomaamattomuuteen,
Olen aivan liian lyhyt koputtamaan noihin verhottuihin ikkunoihin,
En yletä armoon, enkä kelpaa kaveripiiriin,

Kävelen pois pitkin Kiinasta tuotujen kivien kattamaa katua,
Tuossa näen osuuskauppaa ja tuossa on Keskoa, heitä varten ovat Kauppakamari ja koko kaupunki,
Lähiruoka mätänee varastoihin ja pientuottajien pelloille,
Yrittäjät ja puurtajat väsyvät toivottomuuteen,

Henkilöiden hallinnoima maailma ei siedä ihmisenkokoisia menestymisentarinoita,

Ammattiyhdistysten kanonisoimat sopimukset, hankintalain ahdasmielinen tulkinta, itse itselle laaditut ohjeistot, systeemipalvonta ja organisaatioriippuvuus,
Kaikki vain, ettei kohdattaisi pelkoa vastuusta, pelkoa omasta asemasta, pelkoa liiasta tekemisestä, aikaansaavasta leimasta, toimeliaisuudesta, pelkoa eriävyydestä,
Perunaa saa Puolasta, viljaa Virosta, vihanneksia Välimeren maista,
Suomesta saa verotuloja, hyvinvointia,

Kylmä kuristi käsiäni tiukempaan puuskaan,

Kävelin pois muutakaan voimatta, taas kerran mitään voimatta,
Miksei mikään muutu, ajattelin itsekseni,

Miksei koskaan kohdata, vaikka tuon tuostakin tavataan,

Miksei nähdä, vaikka katsotaan kaiken päivää,

Ei mikään muutu, koska muutoksenkohde päättää omasta muutoksestaan,

Eikä tahtoni mukainen muutos kuulu, sillä se ei miellytä heitä; henkilöiden hallinnoimaa systeemiä,

Heillä on hyvinvointisysteemi, siunattu ja varjeltu systeemi,

Minulla on vain pahoinvointi ja häilyvä ajatus paremmasta,

Vaivainen tunne jostain toisesta, jostain oikeammasta,

Systeemi on kehitetty turvaamaan itseään ja tekijöitään,

Ei sitä ole tarkoitettu tuottamaan tasavertaisia kohtaamisia, ei vastailemaan vaikeisiin kysymyksiin, ei olemaan ymmärrettävä, eikä koskaan kiittämään, pyytämään anteeksi tai katumaan virheitään,
Systeemi palvelee ensiksi systeemin intressiä, hyödyttäen etuoikeutettua sisäpiiriä,

Helpottaen hänenkin hyvinvointia,

Siksi hän on minua enemmän, koska kaikki, mitä hän edustaa, on minua enemmän,

Siksi hän on systeemissä henkilöosa, yksi hallinnoitsijakomponentti kaikkivoivassa koneistossa,

Ja se ainoastaan on ohjelmaa ja sisältöä, missä hän elää ja mistä hän välittää.

Aamu no. 21/2

Jos metsä vastaisi...

Kaupunginvaltuuston kokouksessa 20.2. puhuttiin hyvinkin kolmatta tuntia Sanginjoen metsistä ja niiden tulevaisuudesta. Olen itsekin ollut aika aktiivinen asian suhteen. Siksipä vielä muuan sana lisää aiheesta. Kannatan kaikkialla rikasta elämää ja kannustan ihmisiä huomaamaan itsessään, lähimmäisissään ja ympäristössään hyvää ja kaunista. Ehkä olen luonnostani idealisti, mutta parempi sekin kuin että olisin välinpitämätön puusilmä. Sanginjoen metsissä saatan kaiken polemiikin jälkeenkin nähdä hyvän mahdollisuuden uuden Oulun luontokaupunki-imagolle. Jos alue olisi statukseltaan kansallispuisto, olisi se tietenkin vielä arvokkaampi nimenomaan imagomielessä. Laatulupauksia annettaessa on markkinoinnilla, eli sananvoimalla ja mielikuvilla, oltava pitävä perusta. Juuri kutsuvat mielikuvat tuovat tänne turisteja. Hurlumhei -hypen toistaiseksi haihduttua on prässihousukas teknoturismikin taantunut. Kaupunki kaipaa uutta sisältöä kutsuunsa. Esimerkiksi tämä kansallispuisto olisi yksi verraton laatulupaus! Mutta yhtä kaikki, Oulun kaupunki tekee Sanginjoen metsien suhteen aivan oikeansuuntaisia ja yhdessä sovittuja hoitotoimia, joissa eri tahojen näkemykset on hyvin otettu huomioon. Paljon porua on siis syntynyt vähistä villoista.

Mitä siis kaupungin tulisi tehdä metsillään, joita on yhteensä melkein 17.000 hehtaaria? Se on kunnioitettava määrä yhteistä omaisuutta! Sanginjoen metsäalue on kooltaan 2.500 hehtaaria, mikä sekin on erittäin iso alue! Tässä poliittisessa tarkastelussa kaupungin metsät on jaettu yksioikoisesti kahteen luokkaan: joko tehotalousmetsiin tai täysin suojeltuihin metsiin. Harmittaa, ettei välimuodoista osattu juurikaan keskustella, vaikka vallitsevan käytännön luulisi tyydyttävän jokaista. Kahden vastakkaisen leirin näkemyksiä on leimannut fanaattisuus enemmän kuin avarakatseisuus. Haastava asetelma päättyy vääjäämättä jommankumman osapuolen katkeraan tappioon, mikä näkyy taas seuraavassa kädenvääntötilanteessa. Valitettavasti luonnonsuojeluasiat ovat juuri tällaisia vahvasti latautuneita, näkemyksellisiä ja salia kahtia jakavia kysymyksiä. Niin metsä vastaa vaikeroiden, kuin sinne huudellaan.

Esitän tässä julkisesti, että Oulun kaupunki myy omistamansa talousmetsät vapailla markkinoilla eniten tarjoaville ja keskittyy jatkossa yleishyödyllisellä periaatteella hoitamaan jäljelle jääviä luomumetsiään. Suojelumetsät saavat olla, kuten ovat, mutta puistomaisia metsiä hoidettaisiin ihmisten tarpeiden mukaisesti niin, että marjamaita ja muita luonnollisia harrastusalueita riittäisi kaikkien kaupunkilaisten sekä luontomatkailuyrittäjien tarpeisiin. Talousmetsien merkitys kaupungille on täydellisen yhdentekevä ja marginaalinen. Sen sijaan yksityisessä omistuksessa näitä metsiä hoidettaisiin niin, että työtä ja toimeentuloa tarjoutuisi suurelle joukolle paikallisia ammatinharjoittajia.

Kaupungin metsien hoitoa harjoitettaisiin, kuten valtuustosalissakin kuultiin, ”lempeällä kädellä”, ja niin että työstä saataisiin suurin mahdollinen yleishyödyllinen tuotto – tekemisen ja kädentyön kautta. Tekemättömyydestä tämä kaupunki kärsii enemmän kuin työttömyydestä. Muun muassa Sanginjoen metsien helläkätinen hoitaminen sekä ruokottomien rantojen raivaaminen tarjoaisivat tervettä työtä niin tekemisen tilaisuuksien puutteesta kärsiville nuorille kuin lukuisalle joukolle kolmannen sektorin toimijoitakin. Sanginjoen metsistä käyty puuduttava keskustelu paljasti yhden pahan epäkohdan kaupungissamme: Oulu ei suosi pientä tekemistä, tehkää-se-itse –periaate on pahasti hukassa – kaikkea kyllä haalitaan omaan omistukseen ja tuotantoon, mutta samalla unohdetaan hyvää yrittävät ihmiset ulkopuolisiksi. Tähän on saatava muutos – ihminen keskiöön, tekeminen kunniaan! Tekeminen on työtä tärkeämpää. Työtä on, jos on tekemisen asennetta! Tätä näkemystä meidän kaikkien tulisi toimillamme edistää.

Myydään pois talousmetsät. Pidetään yhdessä maisemamme kunnossa ja kaupunkimme kauniina. Ja niinkin on, että missä maisema avartuu, siellä mieli eheytyy. Oletteko kokeilleet? Minä olen. Ja tässä olen. Mieli avoinna uuteen aikaan, uuteen Ouluun – Suomen suurimpaan kylä- ja luontokaupunkiin!