Keskustassa itsetutkiskelun syövereissä

Pitkästä aikaa kaupungilla ilman välitöntä päämäärää.

Tytöt menivät vaatekauppaan housuostoksille, minä puolestani päätin paeta tänne Stockmannin kahvilaan. Marssin sisään automaattiovesta, sujahdin sisään pyöritykseen viime tingassa ja laite pysähtyi piipaten mielenosoituksellisesti. Säilytin jäyhyyteni. Sisällä meikkiosaston käytävää kulkiessani havahduin pitkästä aikaa aistimaan kansallistraumaattisen poikkeavuudentunteen, tajusin vaatteitteni olevan koko lailla nukkavierut, kuin aikoinaan alakoulun eläkettä odottavalla miesopettajallamme. Myös hiljalleen karttuva ylipainoni tuntui pulistuvan ulos paidannappien puristuksesta. Koin tutun tuntemuksen, mieleeni palasivat yksinäiset ulkomaanmatkani, jolloin pyrin paikan päällä vaatettamaan itseni paikallisten joukkoon.

Jossain vaiheessa tuo heikon itsetunnon mukanaan tuoma tuskantunne kuitenkin hellitti otteensa ja uskaltauduin elämään itseni kanssa kulloisissakin kuoseissani välittämättä juurikaan kanssaihmisten katseista. Enhän minä enää mikään pintaliitoinen cityjuppi ole, en ole enää kuten olin joskus nuorempana. Ajat ovat muuttuneet ja minä ehkä aikojakin enemmän.

Istun ikkunapöydässä ja havahdun takaisin reaalimaailmaan. Tyttöjen ostosreissu kestää vähintäänkin puoli tuntia. Kun ovat valintansa tehneet, he soittavat minut maksajaksi, niin se menee. Kännykkäni kutsua siis vain odotan ja tuotan samalla tätä tekstiä tyhjän kaakaomukin koristamassa ikkunapöydässä Stockmannin vintissä. Ympärilläni eri pöydissä kuuluu olevan pelkästään naisia, nopea vilkaisu osoittaa, että heitä on kaksi kussakin pöydässä. Puheensorina on keskeytymätön. Jollakin heistä näyttää olevan mukanaan lastenvaunut ja joku on tuonut mukanaan kaksi kassillista alakerran ostoksia. On perjantai, ihmiset vapautuvat pikku hiljaa viikonlopun viettoon. Kopisevia kenkiä, kiliseviä kuppeja ja pidätettyä naurua.

Postitin tänään ensimmäisen erän paksuja jäsenkirjeitä, siinä meni käytännössä koko päivä, leipätyöntekoon jäi hyvin vajavaisesti aikaa. Mutta toisaalta on kai taottava kun rauta alkaa lämmetä. Yritän tehdä tätä taustatyötä siten, ettei vaali-iltana tarvitsisi valitella asenneongelmien aikaansaamia laiminlyöntejä. Niin monet kerrat on tullut valvottua pahaa mieltä ja surtua tappioita. Tällä kerralla on tehtävä riittävästi työtä vastuntunnon nimissä ja sisäisen rauhan vuoksi.

Paketoin nyt puhelimeni taskuun ja kuljen pois käymälän kautta. Hyvää viikonloppua nyt, ja kiitos vastaanottamastani ystävällisestä ja rohkaisevasta palautteesta. Sillä on suuri merkitys epävarman ihmisen heikon psyyken voimistumiseen


Hp.-Pp.