Miehet, marjanpoimijat

Ruusun Jukan kaupan parkkipaikalla lauantaina


Kauppareissulla olin pikaisesti käväisemässä, mamman teki mieli pullaa ja kissoille piti ostaa kuivamuonaa. Olin palailemassa kaupungista kotiini Madekoskelle. Kahvila Korva oli juuri saatu avattua Aleksanterinkadun ja Kauppurienkadun risteykseen, vallan mainiolle paikalle vilkkaan väylän varteen.

Ajelin jonossa hyvin verkkaisesti kohti Kaakkurin Citymarketin parkkialuetta. Keulilla autojonoamme vei parhaimmat päivänsä nähnyt pikkuinen punainen Opel Corsa. Auton ikkunat olivat huuruiset ja perä kulki maata raapien, sisällä näytti olevan täyttä. Ei minullakaan mihinkään kiire ollut. Niinpä kiinnostukseni heräsi tuota apean oloista autovanhusta kohtaan, halusin uteliaisuuttani nähdä sakin, jonka auto pysähdyttyään vapauttaisi.

Corsa työntyi liikenneympyrään vaivalloisen tuntuisesti vetäen tuntumassaan pitkähköä autoletkaa. Vilkuttamatta suuntaa aikomuksilleen ooppeli erkaantui ympyrästä parkkialueen nieluun. Minä tarkkailin tapahtumia asemistani muutaman auton takaa. Lopulta autoparka ohjattiin vapaaseen parkkiruutuun kaukana marketin sisäänkäynneistä. Ounastelin jo, että liekö siellä on ajokuntoista väkeä laisinkaan matkustamossa. Käänsin hyvälle tarkkailuetäisyydelle uudehkon matkailuauton viereen, työnsin vaihteen p-asentoon ja sammutin moottorin. Saman tempun oli ehtinyt tehdä corsan kuskikin.

Mitään ei tapahtunut hetkeen, ooppelin perä sentään nuokkui tuskaista painoaan. Umpihuuruisista ikkunoista ei voinut nähdä mitään liikettä. Sitten avautui oikeanpuoleinen takaovi ja sieltä nousi päivänvaloon hahmo, jolla oli perinteisen pankkirosvon tavoin tummanruskea kommandopipo päässään. Pienikokoinen vesseli ei vaikuttanut vaaralliselta, pikimmenkin hieman koomiselta. Havaitsin myös, että hänellä oli riemukkaan värikäs villainen poncho yllään. Tunnistin muitta mutkitta miehen marjanpoimijaksi, Aasian avuksi Suomemme salomaille. Toinenkin takaovi avautui ja isoon paksuun talvitakkiin pukeutunut henkilö nousi hiljaa ja kankeasti esiin. Suuri pipo peitti pään lähes kokonaan. Sitten vänkärin paikalta konkoili jalkeille kaveri, jolla oli suuri määrä sekalaisia vaateparsia päällään. Jonoa peräänsä keränneeksi kuskiksi paljastui viimeisenä ulos astuva ja jos mahdollista, vielä muitakin pienikokoisempi mies, jolla myös oli ylisuuri villamyssy korviensa peittona. Auton takaosa ei kohonnut, vaikka kuorma väheni neljällä. Arvelin takakontin olevan täynnä pohjoisempaa poimittuja marjoja, joita nyt oli saavuttu myymään Oulun marjanostajaporvareille. Vuoden ansiot, kotiväen toiveet ja odotukset, kaikki työn tulokset olivat pakattu punaisen corsan peräkonttiin. Nukkavieru porukka näytti nuutuneelta, oletin heidän olevan kypsiä kotimatkalle.

Nousin minäkin autostani ja kadotin matka-auton taakse katsekontaktini kaukaisten maiden miehiin. Edempänä näytti olevan keskustalaisten telttakatos kahvinkeittovälineineen. Jokunen vanhempi ukkopaha hyppeli lämpimikseen tasajalkaa ja hieroi yhteen kylmettyneitä käsiään. Vaaliaikana kuuluu perinteisesti asiaan kärsiä karseista keleistä ja kylmästä. Ilman viiman ja vilun tuskaa ei tulokset tunnu miltään. Täytyy olla mukana, täytyy jaksaa!

Lämpimien maiden miehetkin olivat näemmä uskaltautuneet yhteistuumin liikkeelle. Ilman kiireen hiventäkään he tallustelivat kohti massiivista kauppakiinteistöä. Pujahdin tuon viimeisen havainnon tehtyäni sisään markettiin, enkä ottanut kepuaktivistin ulko-ovella tarjoamaa ilmapalloa vastaan. Jäin pohtimaan, mahtoiko ilmapallomies tyrkyttää vaalisanomaa noille marjanpoimijoille. Tuskinpa sentään.

Kesä 2008 taisi olla jokseenkin katastrofaalinen ulkolaisille marjamiehille. Tuskinpa heistä kukaan pääsi ansioille, joiden toivossa oli tänne saapunut. Kulkeuduin nisuosastolle samalla marjamiesten mahdollisia mietteitä makustellen. Joku heitäkin odottaa siellä jossain kotona. Palautin mieleeni, että mamma odotti minua. Ja minä menin.

Hp.