Ihminen - muutokseen alati altis

Talvi saisi jo taittua. Talven hämäryys ja koleus itsessään väsyttävät, viima viettelee vällyjen väliin, ihmistä pötkötyttää. Kai se on luonnonlaki ja niin kuuluisikin olla. Minkähänlainen tämä maaninen maailmamme olisi, jos ihmisenkin olisi muumien lailla uinuttava talviajat läpeensä. Olisiko lie tätä parempi, mene tiedä, mutta voisi kai sitä kokeilla. Onko muita vapaaehtoisia talviuneksijoita? Ilokseni sain tänään tehdä elämäni ensimmäisen saukkohavainnon. Oulujoella aivan Sanginjoen kohdalla sulassa kalasteli saukkopariskunta lähes koko valoisan ajan. Pitkä matka oli niitä kurkistella joen takaa, mutta vedessä pulikoivien eläinten tunnistaminen oli 100% varma. Olisin odottanut saukon olevan hieman näkemääni pienempi, mutta melkoisen isoja veijareita nuo olivat.

Kalevassa on jonkun verran ollut keskustelua esittämästäni työllistämisen mallista. Se on hyvä, siis se keskustelu, vaikka löytyikin virkamies, joka kaiketi korkean virkansa puolesta intoutui tyrmäämään esityksen sopimattomana. Hänen mukaansa moinen menettely olisi kaiken lisäksi lain vastaista. Aivan niin, aivan niin. Juuri tästä syystä meillä on 200 edustajaa kuluttamassa talvilomiaan, että jaksaisivat takaisin töihin tullessaan selvitellä lakeja ja asetuksia niin, että ne paremmin vastaisivat muuttuvan aikamme tarpeita.

Mitäpä vastaakaan virkamies, jos siltä kysyt, "paljonko kello?"
No, sehän vastaa: "ei se ole!"
Ei virkamies vastaa kysymykseesi, tuskinpa edes sitä pohtii, vaan oikopäätä ja ykskantaan tyrmää sinut, aloitteesi ja utelusi.
Siitä tunnet virkamiehen, tuon ammatti-ikävän ihmisen, kun hän viitsii nähdä vaivaa vain päästäkseen vaivattomimmin näkemästä vaivaa.

Elämänmuutosta, tai oikeastaan paluuta elämänmuutoksen terveelle tielle, tässä on tullut tuumittua. Syksy ja talvi ovat kuluneet liiaksi keinovalojen paisteessa. Olen ohimennen miettinyt, paljonko pitäisi olla rahaa, että pystyisi elämäänsä muuttamaan pienemmäksi ja vaatimattomammaksi. Ettei tarttis vouhkasta läpät silmillä päiviä päivien jälkeen. Jos sanoisin että miljoonasta muuttaisin elämäni, en olisi muutokseen vielä valmis, jos sanoisin satatuhatta, en sittenkään olisi valmis, jos viisikymmentätuhatta, olisin ehkä havahtumassa, jos kymppitonni riittäisi, mikä minua voisi estää muuttumasta, mutta entäpä ellen olisi mitään vailla, olisinko jo muuttunut, olisinko päässyt alkuun?

Minua kiusaa, että olen ihmisen stereotyyppien lailla altis vieraantumaan niin luonnosta kuin itsestänikin. En koe olevani aito, enkä vilpitön, jos paasaan puheissani luonnon ja ihmismielen symbioosista, mutta itse joudun elämään katetuissa kokoushuoneissa ja lämpimiksi ilmastoiduissa konttoreissa. Voidakseen todeta tilinpäätökseensä jotain oppineensa matkaltaan, täytyy ihmisen päämääränä olla mielenrauhan saavuttaminen jo eläessä. Päämäärän saavuttamisessa on kyse tahdosta ja tarvikkeista, tahtoa tarvitaan enemmän ja tarvikkeita vähemmän. Turhista tarvikkeista olisi uskallettava luopua, että tarpeeksi tahtoa tulisi esiin ruoriin tarttuakseen.

Kriittistä kaikessa muutoksessa on sen huolellinen valmistelu. Muutosprosessi alkaa itsetutkiskelulla (kuka minä olen minussa), muutostarpeen tiedostamisella (miksi olen sitä, mitä teen), ongelmakohtien tunnistamisella (kipukohdat), reaalisten mahdollisuuksien kartoittamisella (ratkaisuvaihtoehdot) ja omakohtaisen ratkaisumallin hyväksymisellä (tie kohti päämäärää). Sitten vasta koittaa se vaikein kohta, nimittäin liikkeelle lähteminen ja liikkeellä pysyminen. Silloin tarvitaan omaa tahtoa enemmän kuin muiden tukea. Päämäärä ohjaa liikettä, mutta vain oma tahto pitää liikkeen käynnissä. Päätös ja sitä edeltävä analyysi on sinun tehtävä lopulta yksin. Mitä enemmän apureita ja olalletaputtelijoita päätöksentekosi tukena on, sitä varmemmin ja nopeammin liikkeesi lakkaa. Kun tuntuu siltä, ettet enää pohdi paljonko sinun pitäisi saada muuttuaksesi, vaan paljonko pitäisi saada, ettet muuttuisi, olet oikealla tiellä.

Muutos ei siis lopulta ole rahakysymys itse muutosta tahtovalle, mutta se voi olla taloudellisesti tukala paikka muutosvalmiin yksilön lähipiirille. Siksi muutosvalmistelu on tehtävä huolella ja huomioiden muuttujat. Lähtökohtaisesti soisi olettaa, että muutoksella pyritään parantamaan muuttujan ja niin ollen myös hänen lähipiirinsä elämänlaatua, eikä heikentämään tai peräti tuhoamaan sitä. Siksi on enemmänkin todennäköistä, että muutosta tahtovan tarpeet ymmärretään ja hyväksytään.

Liikkeen käynnistyttyä sinä tulet löytämään hyödyllisiä kumppaneita, jotka tuovat matkalle kaivattua energiaa, mutta vain jos vastaanottosi on auki ja harkintakykysi toiminnassa. Opit olemaan pettymättä, kun olet oppinut pysymään liikkeellä.

No, se siitä. Muutos on aina mahdollisuus. Joskus se kannattaisi jokaisen kohdata.

Eilen yöllä mietin maista rikkautta. Mietin, mikä ohjaa rikasta ja hänen tekemiään ratkaisujaan. Onko se omakohtaisen hyötymisen vietti (ahneus) ja pelko menetyksistä (varovaisuus) vai voisiko se olla kontribuution henki (pyyteettömyys). Kuinka rikas tulee ihmisen olla, että ahneuden ja varovaisuuden tilalle tulee kontribuution henki? Voidaanko tätä asiaa käsitellä näin ja jos voidaan, niin mitä johtopäätöksiä siitä olisikaan vedettävissä?

Tänään Kalevan pääkirjoitussivulla oli mainio kolumni Tolosen Juhalta (Kalevan vt.päätoimittaja). Jutussa Tolonen käsitteli isoja kysymyksiä. Junnun sanoin: "muuttuuko ihminen ja mihin suuntaan..." Kannattaa lukea.

Palaan takaisin kotiin. Jos hyvin käy, jää minulla aikaa lukea muutama sivu Clausewitzin "Sodankäyntitaitoa". Tahti on tähän mennessä ollut suurin piirtein aukeama tunnissa. Raskastekoisia suoraan saksasta suomennettuja lauserakenteita, mutta erinomaisen mielenkiintoista asiaa. Siis sovellettuna.

Kunnia!

Heikki