16.12.2008

Kokousasiaa

Nyt itkeäkö vaiko nauraa, kas siinäpä se. Kokouksen paikka.

"Kuinka saada poliitikko houkutelluksi hyppäämään korkealta sillalta?
No, yksinkertaisesti valitsemalla hänet vaaleilla siihen suoritukseen."

Kokouksia onkin viimeviikkoina piisannut, toistuvat rutiinit alkavat hiljalleen tatuoitua takaraivoon.

1§ Todetaan tämäkin istunto nyt avatuksi, läsnäolija saapuvilla olevaksi. Katsotaan kokous laillisesti kokoonkutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Kahvia on kupissa ja lisää luvassa.
2§ Edellisen kokouksen pöytäkirjat ovat luettavissa aiemmista blogeista,
3§ Kokouksessa käsiteltävien asioiden työjärjestys tässä esitetyn ehdotuksen mukaisesti hyväksytään mutinoitta.

4§ Hallituksiin hakeutuminen
- merkitään tiedoksi, että tässä kohdassa harjoitettiin levotonta monologista analyysiä, josta yhteenvedoksi voidaan listata seuraavat merkinnät:
"kummasteltiin, mikä on ihmisessä se ihmeellinen vietti, mikä saa hänet pyrkimään erinäisiin luottamustehtäviin ja päättäviin elimiin, vaikka tiedetyt resurssit eivät riittäisikään tehtävien suorittamiseen. Resurssilla tarkoitetaan jäsenen käytettävissä olevaa aikaa kokouksiin osallistumiseen ja asioihin perehtymiseen sekä kaikkia muita taidollisia valmiuksia, mitä jäsenyys hyvin hoidettuna todennäköisimmin tulee pitämään sisällään."
Päätettiin niin ikään, että
"jäsen, joka hakeutuu hallitukseen tai muuhun päättävään elimeen, on kunnian menettämisen uhalla velvollinen osallistumaan elimen työskentelyyn paitsi läsnäolollaan myös henkilökohtaisella valmistautumisella ja asioihin perehtymisellä. Sellainen jäsenkanditaatti, joka itse tietää, tai jonka tulisi tietää olevansa kykenemätön vastaamaan edellä esitettyihin velvoitteisíin, ei näiden sääntötarkistusten mukaan ole vaalikelpoinen. Kuitenkin, mikäli järjestön, yhdistyksen tai vastaavan yhteisön hallitukseen tai sitä vastaavaan toimielimen päätöksentekoprosessiin pyrkivä jäsen ei jostain syystä itse ymmärtäisi ilmeistä rajoittuneisuuttaan, voidaan häntä ohjata muiden jäsenten toimesta pidättäytymään ehdokkuudestaan. Jäsenen on tällaisessa tilanteessa kyettävä uskottavasti puolustautumaan ja perustelemaan ehdokkuutensa tai vaihtoehtoisesti kokonaan luovuttava pyrkimisestään. Arvion jäsenehdokkaan puolustuksesta tekee saapuvilla olevan jäsenistön jokainen jäsen erikseen ja arvion on oltava yksimielisesti hakijan esittämiä perusteita puoltava tai muussa tapauksessa jäsenen hakeutumishankkeet haudattakoot yhdeksi vuodeksi kerrallaan."

5§ Hallitustyöskentely
- saatetaan tiedoksi, että vilkasta sisäistä pohdintaa, kuten myös puolesta ja vastaan -puntarointia suoritettiin. Lauselmaksi saatiin lopulta laadittua kirjaus, jonka mukaisesti
"hallituksen tai muun päättävän elimen kokouksiin on saavuttava hyvissä ajoin, selvin päin, eikä kokouksissa saa torkahdella tai nukkua, eikä muutoinkaan esiintyä poissaolevasti. Myös alatyyliset puheenparret ja kiroileminen on epäsuotavaa ja moitittavaa, sekä myös erikseen merkittävä pöytäkirjaan. Kokouksen järjestäjän on huolehdittava, että kokoustilat ovat avarat ja kaikki aistihavainnot huomioiden mielekkäät, ja että kokouksessa tarvittavat apuvälineet ovat esillä ja asianmukaisessa kunnossa, sekä siitä, että perehtymistä tai vähäisempää valmistelua edellyttävä kokousmateriaali on jaettuna jokaiselle jäsenelle hyvissä ajoin etukäteen."

6§ Hallitustyöstä luopuminen
- tuotakoon tiedoksi, että edellisten kohtien tapaan myös 6§ kohta kirvoitti aktiivista aivotoimintaa ja synnytti mielensisäisiä purkauksia, mutta että yhdessä hyväksyttäväksi tiivistykseksi päätettiin lopulta painaa seuraava kannanotto:
"sellainen hallituksen tai muun päättävän elimen jäsen, joka useammin kuin lainkaan olisi suotavaa, jää saapumatta yhteisiin, laillisesti kokoonkutsuttuihin kokouksiin, on viipymättä saatettava tietoiseksi siitä vahingollisesta hallatyöstä, mitä hän elimen toimintaa ja sen muita jäseniä kohtaan harjoittaa. Tällaisen jäsenen on itse vedettävä vastaanottamastaan moitteesta tarpeelliset johtopäätökset, joko siten että muuttaa välittömästi välinpitämätöntä tai muutoin moitittavaa käyttäytymistään, tai vaihtoehtoisesti jättämällä paikkansa varajäsenen hoidettavaksi."

7§ Muut mahdolliset asiat
- Esitettiin yhteistä lounasta kokouksen päätteeksi ja päätettiin hyväksyä esitys. Esitettiin myös Putkosen Antin kutsumista lounaalle. Esitys hyväksyttiin. Keskusteltiin, kuuluvatko tällaiset lounasasiat lainkaan kokoukseen, vai tulisiko niistä sopia kokouspöytäkirjan ulkopuolella. Päätettiin, että lounasasiat voidaan sisällyttää varsinaisen kokouksen muihin asioihin ja siksi ne myös päätettiin kirjata kokouspöytäkirjaan.
Koska muita muita asioita ei kohtuuliseksi katsottavassa ajassa ilmaantunut, päätettiin siirtyä kohtaan 8§ päättämään kokous.

8§ Istunnon päättäminen
- Päätettiin kokous kello 11.30.

Kunnia kokouksille,
Hp.