Onni tulee tuoksussa

Näin joulun alla sitä tulee lukeneeksi ja kuunnelleeksi kuinka joulua vietettiin ennen aikaan 40-, 50- ja 60-lukujen Suomessa. Kovin oli meno erilaista ainakin materiassa mitattuna. Vaatimattomuudesta huolimatta (vaiko siitä johtuen?) useimpien tarinoiden kertojien päällimmäisiksi mielikuviksi ovat tallentuneet positiiviset muistot, kuten koko perheen yhdessäolo, jouluruoan valmistus ja itse ruokailutapahtuma, mutta myös siivoaminen, eritoten saunanpesu sekä saunamatka ja saunominen, unohtamatta mystisen joulupukin odottamista ja kohtaamista. Lahjapakettien määrän ja sisällön merkitys onnistuneessa joulunvietossa ei sittenkään ole ollut se kaikkein korostunein tekijä. Toki muistot tapaavat kultautua vuosien saatossa, mutta sittenkin! Tärkeintä on ollut juhlaa edeltävä vaivannäkö, juhlaan valmistautuminen ja sen odottaminen.

Tokko olen kovinkaan kaukana totuudesta, kun arvelen kahden erityisen sanan kasvattaneen osuutta suomalaisten jouluunvalmistautumiseen liittyvässä kielenkäytössä, sanat ovat "pitäs" ja "ostaa". Sanat esiintyvät yhdessä ja erikseen.

Me materialistisessa maailmassa varttuneet ja ostamiseen orientoituneet nyky-isät ja -äidit oletamme onnenkin olevan ostettavissa, siinä missä kaiken muunkin kulutushyödykkeen. Jouluksi tavoittelemme onnen tunnelmaa, joka on medioitu tutuksi TV:stä, ja syntyy itsestään yltäkylläisyydestä ja määrällisestä mässäilystä. Onnemme tuoksuu uudelle. Katsomme ihastusta uhkuen, kuinka villet ja vilhelmiinat repivät paketteja auki ja kasaavat lahjoja röykkiöihin kuin sotilaat sotasaalistaan. Myöhemmin vedetään lepopäivää edeltävät parisuhdekännit ja riidellään itsemme kemialliseen uneen. Aamulla se uni vasta maittaakin, vallankin kun kakarat käpistelevät lelujaan omissa huoneissaan, eivätkä koko aikaa kärtä huomiota. Onni tuoksuu vanhalle viinalle. Ensi jouluna voisi mennä jonnekin laskettelukeskukseen...

Lapset, niin, mitä he oikeastaan meiltä odottavat. Onko se täydellinen, euroilla ostettu TV-joulu, vaiko jotain ihan muuta?? Jollakin kummallisen kierolla tavalla minä toivoisin orastavan taantuman palauttavan meidät takaisin perusarvojen pariin ja eheyttävän meitä löytämään itsestämme sen alkuperäisen puhtaan joulunhengen - elämän todellisen tarkoituksen.

Minä elän 2000-luvulla, olen kulkenut kiviset tiet tänne asti päästäkseni. Onneni tuoksut ovat kaikesta kokemastani huolimatta tallessa.

60-luvulla synnyin, muistan keränneeni ämpärillisen käpyjä kahtakymmentäpenniä vastaan. Rahalla sai neljä viidenpennin tikkaria. Kauppa oli metsän takana, siellä niitä oli. Matkan varrella oli pappila ja siellä pappi perheineen. Muistan yhä talon tuoksun ja sen siisteyden, opin tuoksussa nöyräksi. Muistan myös tervapastillien ja kuorma-auton ohjaamon tuoksut.

70-luvulla olin onnellinen, pelasin porukoissa ja pärjäsin. Kaikkialla kavereita ja kokemuksia. Muistan pakkaspäivien koulukyydit naapurintädin lämpimässä ja tuoksuvassa Saabissa. Opettelin maailman maiden liput ja kotimaamme linnut. Muistan hiivaleivän, kopiomusteen, kahvipaketin ja sanomalehtien tuoksut.

80-luvulla olin koditon ajelehtija, olin juureton ja valmiina vaikutteille. En saa mieleeni 80-luvun tuoksuja, kai ne jäivät Kempeleeseen, tai hautautuivat matkalla jonnekin. Mutta oven takana kirjoitin ja piirsin - siten huudin hätääni. Epävarmuuteni kasvoi peloksi päälleni, laistin koulut, laistin toiveeni. Kasvoin ja keräsin kokemuksia.

90-luvulla olin pyrkyri, mielistelin ja uhrasin minuuttani niin kauan kuin sitä oli jäljellä. Tein töitä ja ennätyksiä, hain ja sain saavutuksia. Muistan pukuhuoneiden hajut, hien ja lihaslinimentin, muistan kapakoiden hajut, tupakan ja sprayhajusteiden. Menestyksestäni huolimatta en muista onnellisia tuoksuja, ehkä niitä ei sitten ollut. Enhän edes ehtinyt etsiä tuoksuja, hain hyväksyntää hajuista piittaamatta. Myös kirjoitin - ohjasin tekstilläni muita paremmiksi, itseäni ei ohjattu, siis jatkoin ajelehtimista. Mutta pelastuin, osuin saareen ja pysähdyin. Olin hoidon tarpeessa.

2000-luvulla annoin periksi ja vetäydyin. Olin ostanut liikaa tunnelmaa ja kerännyt kerroksittain kulissia. Olin hetken aikaa merkkituote, mutta halusin pois pistelaskuista. Lakkasin välittämästä ja pian myös pyrkimästä. Aloin eheytyä, kirjoitin ja pohdin itseäni. Havahduin kahvipaketin ja kuorma-auton ohjaamon tuoksuihin. Tuoksuja on alkanut tulla lisää, niitä on kotona kaikkialla, lapsissa, joessa, metsässä ja pelloilla. Olin tullut takaisin.

2000-luku on nyt vuotta vaille valmis. Seuraavaksi tulee aika ahdistaa ahneus nurkkaan ja kuristaa se sinne elinkelvottomaan kuntoon. Minä mietin useasti, mikä meille on riittävästi, mikä tarpeeksi. Onko kovinkaan ennätys riemuisa, kun sitä voi aina parantaa, onko paraskaan mieluisin, kun parempia on tulossa.

Mitä jää saamatta, jos jo saadessa miettii, miten saada enemmän?

Oi, jos onni olisikin tuoksuissa, tavallisissa arkisissa tuoksuissa, eikä kukaan kysyisi onnelle hintaa. Onnea olisi mielekäs elämä, mielekäs elämä olisi turvallista, turvallisuus terveyttä, terveys tasapainoisuutta ja tasapainoisuus tuoksujen tunnistamista.

Onni tulee tuoksussa. Se on elämän totuus.

Kunnia,
Heikki