Supistuksia ja supatuksia

Tänään aamusta Sanginsuun Alakoululla oli perinteinen joulujuhla. Väkeä kaupungin pienimmässä koulurakennuksessa oli runsaasti johtuen lähinnä siitä, että samassa koulussa alaluokkalaisten kanssa käyvät myös Madekosken esikoululaiset nassikat. Koko koulun oppilasvahvuus ekaluokkalaisista kutosiin on rapiat 30 oppilasta. Menimme likkojen kanssa hyvissä ajoin, onneksi, sillä Tia oli unohtanut lasinsa kotiin. Ajelimme ympyrää, noudimme lasit joen etelärannalta ja palasimme parkkipaikalle, yöllä sataneeseen lumeen piirtyi neitseellisiä rengaskuvioita. Ehdin tuskin viritellä ulkotulet koulun pihalle, kun jo puhelin soi ja lähtö tuli. Rouvan supistelut alkavat olla siinä määrin tiukkoja ja toistuvia, että aika alkaa olla valmis jouluvauvalle. Käväisin siis pika pikaa OYS:ssa, purin lastin odottavien oven eteen ja palasin takaisin juhlapaikalle.

Lapset olivat harjoitelleet jouluista ohjelmaa, luokkiin oli järjestetty kahvitarjoilua, myyjäisiä ja arpajaisia. Aina se on mukava tilaisuus. Tunnelmaa tosin hiukkasen latisti se tapahtunut tosiasia, että koulun kohtalo on vaakalaudalla. Kaupungin on kehitettävä supistuksia, että talous toimisi tulevaisuudessakin, vaikkakaan Sanginsuun piskuisen Alakoulun lakkauttamisesta tuskin kovin kummoisia säästöjä syntyisi. Puhuin kahvin aikana vakavan ja hieman siipirikkoisen oloisen rehtorin kanssa. Huoli painoi kulmia kurttuun.

Yritin kääntää asiaa valoisammaksi. Esitin pienen työryhmän perustamista kartoittamaan tilannetta, pohtimaan mahdollisuuksia ja valmistelemaan kyläkokousta. En nähnyt suositeltavaksi jäädä jouten odottelemaan, mitä virkamiesselvitys sisällään pitäisi, uutiset kun siitä suunnasta tuskin kovinkaan hipiää hiveleviä tulevat olemaan. On kehitettävä ideoita siitä, mitä tässä ajassa tarvittavia virikkeitä pieni koulu voisi yhteisölleen tarjota ja miten se voisi toimia rohkaisevana esimerkkinä vastaaville pienille kyläkouluille. Tämän jälkeen esitin kutsuttavaksi koolle kyläkokousta koulun puolesta. Ellei koulun lakkauttamisesta ole yleistä tietoa, ei puolustuksen takana ole voimaakaan, sakin voima on ehdoton edellytys koulujen säilyttämiselle, ellei väen voimaa ole, on sitä synnytettävä. Siinä tarvitaan kyläkokousta!

Kirveen jos kaivoon paiskaa, se sinne jää!

Supistuksia tarvitaan myös työpaikallamme. Vanhat hyvät ajat kasvattivat meidät melkoisen ylimittaisiksi. Kauppa kun kävi ja kannatti, niin mikäs siinä oli maksella keskivertoa kovempia kuukausittaisia kannustimia. Sakkia on parhaimmillaan ollut sakeastikin, taisipa olla joskus kaksituhattaluvun alussa peräti seitsemänkymmentä päätä puhumassa kaupallista puhelinasiaa. Ei ole enää sellaista orkkaa koossa, mutta kolmessakymmenessäkin on liikaa. Maailma on muuttunut, konseptoitunut ja verkottunut. Tavaraa ja tavarankauppaajia on liikaa, hinnat ovat jatkuvan raiskauksen kohteena ja erikoiskaupan elämisen eväät alkavat olla syödyt. Viimeisten kolmen vuoden aikana olemmekin keskittyneet enemmän yritysasiakkaiden vaativimpien viestinnällisten tarpeiden tyydyttämiseen kuin kapulakaupan katutappeluun.

Kunnia kodin, koulun ja kaupan!

Heikki