Ajatuksia Oulujoen rannalta vaalipäivänä

Huomenta hyvät ystävät,

Niin on kääntynyt lokakuu kohti kauan odotettua loppuaan ja on koittanut suuren vaalipäivän vuoro. Ilmassa ei ole suuren urheilujuhlan tuntua. Ilmassa on syksyn harmautta, vihlovaa tuulta ja vaakasuoraa sadetta, joella näkyy kymmenittäin sorsia ja muita siivekkäitä. Aamu on kulunut kelloja käännellessä ja "Maanalaisen armeijan" iskuja seuratessa. Siinäpä onkin yksi ehdottomia suosikkisarjojani. Katsoin muutaman jakson ja hörpin siinä sivussa pari kuppia kahvia. Yö oli koko lailla levollinen, mitä nyt ajoittain hieman pahaa unta. Ei kuitenkaan kiusaksi saakka.

Ottaen huomioon sen tosiseikan, että perheeseemme odotetaan joulukuussa jälkikasvua ja että lisääntymisvietti on myös valloittanut koirat ja kissat, on todettava viimeisten viikkojen sujuneen hyvin. Raskaudet, ja tarkoitan nyt ainoastaan ihmisiä, ovat erilaisia, joko ne ovat vaivattomia tai sitten vaivalloisia. Jälkimmäinen tuo mukanaan monenlaisia haasteita, joissa läheisten ja lähipiirienkin apu on tarpeen. Se voisi olla yksi käytännönläheinen esimerkki siitä paljon puhutusta yhteisöllisyydestä. Jos vaihtoehtona olisi sairaalahoito, olisivat asiat kertaluokkaa surkeammalla tolalla. Paras potemisen paikka on koti sen kaikille jäsenille myös koirille ja kissoille.

Korvakipu on kulkeutunut ohimojomotuksen kautta leukaperiin, aivan kuten suuresti arvostamani emeritusprofessori ennustikin. Tämän vaivan kanssa kyllä pärjää.
Tässäpä pötköttelen sängyllä kissan kanssa kahdestaan ja kuuntelen likkojen touhuamisia. Pyykit taitavat olla kaapeissa ja likaiset astiat koneessa. Rouvakin kuuluu olevan jalkeilla, siellä se kolisuttaa kahvinkeitintä, hetken päästä kahisee sanomalehti ja pian jääkaapin ovi lonksahtaa auki. Aamuiset askareet tuovat turvallisuuden tuntua leppoisaan perheidylliin. Taidan itsekin nousta ja jättää vanhemman kissamme lepäämään valvomansa kylmänkostean ulkoyön jäljiltä.

.......

Viime päivinä olen hieman pohdiskellut näitä työmarkkina-asioita eri osapuolten kannalta katsottuna ja päätynyt nostamaan puheenaiheeksi seuraavankaltaisen mallin, jota pohjustan muutamilla lähtökohtaisilla faktoilla:

Lähtökohta 1: Me kaikki tiedämme, että ajassamme on tapana tukea yhteisin varoin eri toimijoita, myös yrityksiä, eikö niin.

Lähtökohta 2: Yritykset, yhteisöt, yhdistykset, järjestöt ja laitokset voivat yhden vuoden ajaksi pestata sangen merkittävän työllistämistuen avulla palvelukseensa pitkäaikaistyöttömiä työnhakijoita.

Lähtökohta 3: Vuoden kuluttua, kun tuki loppuu, pitkäaikaistyötön saa kenkää ja palaa takaisin kortistoon. Työnantaja pestaa hänen tilalleen uuden "tapauksen".

Lähtökohta 4: Työnantaja ei ole sitoutunut kouluttamaan vuodeksi pestaamaansa työntekijää, joka puolestaan ei ole motivoitunut opettelemaan tehtäväänsä, koska pitää pestiään väliaikaisena, vain tilapäisjärjestelynä. Yhteiskunta maksaa työnhakijan töihin uhraaman "välivuoden" ja jatkaa maksamista sen jälkeen kortiston kautta. Kukaan ei voita, kellään ei ole kivaa.

No niin, siihen malliini mennäkseni ehdotan seuraavaa menettelyä harkittavaksi:

1. Työnantaja pestaa palvelukseensa työttömän työnhakijan ja sitoutuu maksamaan hänelle koko koeajan (mikä on 6 kuukautta) palkan sen sopimuksen mukaisesti, minkä osapuolet neuvottelevat.

2. Koeajan kuluessa työnantajalla ja työntekijällä kumpaisellakin on yhtäläinen mahdollisuus päättää työsuhde. Sopimuksen irtisanova osapuoli kärsii työsuhteen päättämisestä.

3. Koeajan jälkeen molemmat osapuolet sitoutuvat pysyvämpään työsuhteeseen. Työnantaja saa tässä vaiheessa mahdollisuuden työllistämistukeen, joka kattaa seuraavat 12 kuukautta ja on määrältään samanehtoinen kuin se on nytkin. Työntekijän itse päättäessä työsuhteen joutuu hän karanteeniin, joka niin ikään on nykyisten ehtojen mukainen.

4. Molemmilla osapuolilla on näin ollen omalähtöinen intressi onnistua pysyvämmän työsuhteen synnyttämisessä. Työnantajaa voisi vielä erikseen palkita kahden vuoden kuluttua tuen maksamisen päättymisen jälkeen, mikäli työsuhde on edelleen voimassa.

Mallin ideana on intressi - jos se on molemmilla osapuolilla, on se myös yhteiskunnalla.

Miettikääpä asiaa.

Täällä päivä jatkuu odottavissa merkeissä, ajelin jo työpaikalleni. Ajattelin käydä repimässä ikkunajulisteet alas ja käärimässä bussien magneettilevyt rullalle. Ostin eilen Ramonesin Best of -levyn ja sitä kelpaa kuunnella sateen lyödessä rytmiä auton kattoon. Tulee ihan rippikesä 1981 mieleen...

.......

No sitten ollaankin jo illassa. Kello on ehtinyt puoli seitsemään. Televisiossa menee Arto Nybergin ohjelma, jossa Hantta Krause siis Wilma Schlisevski, tai joku sellainen, julistaa elämänkatsomustaan. Ihan fiksulta se vaikuttaa, vaikka näyttää hurjalta kaikkien lävistysten ja tatuointien kanssa. Sanoo olevansa tapetti. Kaikkea sitä kuulee, sanoo vielä olevansa Ramsayn herttuatar!
Onpa, onpa, mutta kylläpä onkin!

......