Herkkiä hetkiä, punaisia poskia!

Kivisillä kaduilla on näinä päivinä kuhinaa. Me ehdokkaat pyrimme ilman hävyn häivääkään käymään ohikulkevien ihmisten hihoihin kiinni ja ryhdymme tarjoamaan totuuksina omia tankero-tankero -julistuksiamme. Ilmapalloja ja väripapereita tyrkytetään äänestyskelpoisten kansalaisten mukaan vaikka pikku pakolla. Joku tarjoaa soppaa ja joku kuuluttaa kahvia, kaikkea on nyt tarjolla. Onhan käynnissä kunnallinen kiima-aika, varsinainen katukarnevaali! Kaikkea hyvää kaikille, kuin suoraan Sinuhesta, väärän kuninkaan päivät!! Katujen tyhjennyttyä potentiaalisista kulkijoista vetäytyvät aktiivisimmat ehdokkaat kaupungin lukuisiin lähiöihin jakamaan vielä ilosanomaansa veronmaksajien postiluukkuihin. Hämärässä illassa liikkuu liukkaita hahmoja kuin tonttuja talviyössä.

Äänestäjäparka. Joku kauppias, joka oivaltaisi myydä "Olen jo äänestänyt" -plakaateja, lakkeja tai paitoja, tekisi nyt hyvän tilin.

Käväisinpäs eilen itsekin Rotuaarilla hirvittelemässä humua. Pumppasin paperimukin täyteen kokoomuskukkarosta sponsoroitua ilmaiskahvia ja jäin kurkistelemaan joitakin harvalukuisia kansankokouksia. Jokaisen ryhmän luona oli vähintään yksi ehdokas ylläpitämässä juttua. Naurua ja sormenheristyksiä!

Hörpin kahvia, pyörittelin päätäni ja yritin tavoitella tunnelmaa. Havaitsinkin kohta kirjakaupan kulmalta palloaukiolle tarjoilutiskiämme kohti työntyvän vanhan naisen. Rouvan meno oli sen verran vaappuvaa, että hänet jätettiin suosiolla omaan rauhaansa. Lähemmäksi tiskiämme päästyään hän pysähtyi, siristeli silmiään ja kohdensi sitten silmänsä suuntaani, en väistänyt tilannetta vaan kohtasin rollaattorilla liikkuvan vanhan naisen katseen. Se oli merkki, lupaus vastaanotosta, ja sai hänet ohjautumaan tyköni. Kiersin esiin tiskin takaa ja menin häntä vastaan. Tervehdin kohteliaasti ja seisahduin juttusille. Kahvia rouva ei halunnut, eikä minulla ollut esitettä annettavana. Siispä asetuin kuulostelemaan, mitä hänellä olisi sydämellään. Naisella oli luja ote rollaattorin kahvoista, hän suoristi selkänsä, jotta tavoitti katseellaan korkeuksissa keikkuvat silmäni ja kysyi:

"Oletko sinä kokoomuksen ehdokas?"
Vastattuani myöntävästi hän hieman rentoutui ja helpotti jäykkää asentoaan. Kuulin lyhyen tokaisun, kuin huokaisun,

"Oikea ihminen."

Huolimatta suhteellisen korkeasta iästään vanhus vaikutti asioista hyvin perillä olevalta, myös hänen artikulaationsa oli ihailtavan selkeä. Hän kertoi nuoruudessaan kuuluneensa Lotta Svärd-järjestöön ja palvelleensa jatkosodan aikana Isänmaataan rintamalla.

Historia, varsinkin toisen maailmansodan aikainen historia, on kiehtonut minua jo nuorukaisesta lähtien. Uskallan väittää lukeneeni satoja historiaa käsitteleviä teoksia, niin dokumentteja, elämänkertoja kuin romaanejakin. Viimeisten kolmen vuoden aikana olen lisäksi kuluttanut monia iltoja haastatellen vanhempia ihmisiä lähinnä vapaaseen Oulujokeen, mutta myös sota-aikaan ja sen seurauksiin liittyen. Olen oppinut itseäni vanhemmilta ihmisiltä paljon.

Lotta Svärd -järjestö ei ole minulle millään lailla vieras eikä etäinen.

Sotien jälkeen Neuvostoliiton vaatimuksesta ja ankarien rauhanehtojen mukaisesti Lotta Svärd-järjestö lakkautettiin fasistisena järjestönä. Kaikki isänmaallinen leimattiin sotien jälkeen fasistiseksi. Se oli kommunistien etujen mukaista. Suomen puolustustahdon pettämättömästä takeesta, kansallisesta identiteetistä, haluttiin päästä nopeasti irti ja tilalle uudeksi ohjeeksi tuotiin kylmä sosialistinen realismi. Suosittelen lukemiseksi tässä kohtaa Yrjö Soinin sotasyyllisyysoikeudenkäyntiä kuvaavaa päiväkirjamaista teosta "Kuin Pietari hiilivalkealla" vuodelta 1948. Kirja julistettiin pannaan koko YYA -ajaksi, mutta kyllä sitä vielä jostain löytyy luettavaksi.

Pari kuukautta sitten kuuntelin kenraali Adolf Ehrnroothin itse lukemana "Kenraalin testamentti" -äänikirjan. Olen aikuinen raavas mies, mutta jouduin pysäyttämään autoni tien sivuun, koska silmäni kastuivat kyynelistä, enkä niin ollen kyennyt keskittymään ajonhallintaan riittävästi. Kenraali Ehrnrooth kertoi omat näkemyksensä jaksossa, joka selvitti Suomen lottien todellista merkitystä taistelevien suomalaisten miesten tukemistehtävässä. Legendaarisen kenraalin ääni väristen lukema kertomus ei jättänyt sijaa lottien merkityksen vähättelyille, eikä antanut sijaa heidän tarkoitusperiensä epäilyksille. Annoin kyynelten valua leukapielistäni paidalleni, ihmettelin ennen kokematonta reaktiotani. Kylmät väreet kiirehtivät selkärankaani ylös alas.

Tapaaminen Rotuaarilla tämän vanhan lottatytön kanssa kirvoitti mieleeni nuo tunteikkaat kokemukseni. Mieli oli herkkä, vaikka kyyneleet jäivätkin tällä kertaa tulematta.

Iäkäs nainen vieressäni tivasi, miksi me nuoret unohdamme oman Isänmaamme, miksi me puhumme vain kotimaasta, silloin kun tulisi puhua Isänmaasta. Hän kertoi itse joutuneensa oman lottataustansa vuoksi vasemmiston harjoittaman systemaattisen pilkan ja kiusan kohteeksi 60- ja vielä 70-luvullakin. Hän ei voinut ymmärtää, mitä väärää hän oli tehnyt ja minkä tähden hänet tuomittiin. Hän ei käsittänyt, ettei sota suinkaan muuttanut Neuvostoliiton päämäärää Suomen liittämiseksi sosialististen neuvostokansakuntien joukkoon. Aseellisen yrityksen epäonnistuttua kommunistien keinot muuttuivat toisenlaisiksi, vaikka tavoite pysyi samana. Avukseen tuohon "rauhanomaiseen" valloitustyöhön he värväsivät suomalaiset vasemmistolaiset kautta linjan. Ainoa isänmaallisen sininen, mitä heistä saattoi havaita, oli heidän lapsekkaan typerä sinisilmäisyys.

Olen suhtautunut kriittisesti Urho Kekkosen toimiin maamme presidenttinä, mutta ehkäpä vähä vähältä kunnioitukseni häntä kohtaa kasvaa. Ajat olivat vaikeat ja kahtia jakautunutta kansakuntaa kalvettiin sisältä päin ison naapurin avoimella myötävaikutuksella. Kekkonen selvitti päällikön virkansa kunnialla - Suomen itsenäisyys säilyi.

Kahdenkeskinen katukeskustelumme jatkui.
"Suomi oli käytännössä kommunistinen maa!" vanhus sanoi sihahtaen ja jatkoi,

"Kaikki pelkäsivät, isänmaallisten ihmisten oli pysyttävä hiljaa, ei uskaltanut sanoa mitään. Kun keneenkään ei oikein voinut luottaa."

Saatoin aistia hänestä pettymystä ja katkeruutta - vahvaa negatiivista varausta, joka oli syntynyt epäinhimillisten ja vaikeasti käsitettävien kokemusten seurauksena pitkän ajan kuluessa. En kysellyt hänen tarinaansa täsmennyksiä, tunsin myötähäpeää ja sääliä sodan jälkeen syntyneiden suurten ikäluokkien puolesta. Hehän tämän maan ovat sotien synnyttämästä kurjuudesta jaloilleen rakentaneet, sanotaan ja niin on tosi, mutta ovat he kyllä siinä sivussa myös traumatisoineet meidät, omat jälkeläisensä. Heille työn tekeminen on ollut selviytymisen keinona ylivoimaisesti käytetyin ja tehokkain. Kovaa työtä tekemällä kovia kokeneen ihmisen kuori kasvaa kestämään kaiken menetetyn ja kadotetun. Kaunis kaiho muuttuu hiljaa kylmäksi kyynisyydeksi ja vain oman kodin pimeä hiljaisuus todistaa kätketyn tuskan. Väkijuomat ja väkivalta - todellisia syitä ei silloin setvitty. Eheyttävään työhön ei kansakunnalla ollut varaa missään mielessä, paine oli kova ja tahti tiukka! Heikot saivat sortua elon tiellä.

Jatkoimme muista eristäytynyttä keskusteluamme, pääasiassa minä olin se, joka kuunteli.
"Älkää te kokoomuslaiset ylenkatsoko Isänmaanne kunniaa. Sen edestä on uhrattu niin paljon ihmiselämää."

Hetki veti hiljaiseksi.

"Kuinka onkaan häpäisty monen sankarin muisto, älkää te unohtako meidän viestiämme!"

Yksi synti tässä meidän uus-suomalaisuudessa (= aika jälkeen Neuvostoliiton hajoamisen, jälkeen laman ja clearing-kaupan päättymisen) on vanhempien kansalaisten vähättely ja leimaaminen tyhjänpäiväisiksi kustannuskohteiksi. Sitä nähtiin varmaankin noina sotahullu -syytöksinä 60- ja 70-luvuilla, mutta miten on, muistatteko 1990-2000 -välisen ajan, kuinka vasta nelikymppiset työntekijät haluttiin ulos insinööriopiskelijoiden pyörittämästä teknotehotaloudesta.

Kansakuntamme on nuori, mutta todellinen itsenäisyytemme on vasta vauvaiässä! Pelko ja alituinen varuillaolo ovat uhanneet kansallista olemassoloamme aina 2000-luvulle saakka. Pelkoa ja uhkaa on median suosiollisella avustuksella käytetty tiettyjen punasävytteisten poliittisten toimijoiden vallankäytön välineinä. Muka tasavertaisuuden nimissä! Silti aidosti isänmaallisten ihmisten mielipiteet on teilattu typeriksi, samalla kun kaiken maailman tuomiojat, laaksot ja muut luikurit saavat kosolti palstatilaa ilkeyksilleen ja näsäviisauksilleen. Varsinkin vaalien alla vasemmiston taktiikka on yksi ja sama: pelotellaan porvareilla, uhataan kodittomuudella ja ratkaistaan sosialismilla.

Hyvästelin vanhan lottatytön ja toivotin hänelle terveitä vanhuuspäiviä. En ryhtynyt lupailemaan mitään, enkä muistanut pitää myyntipuhetta oman ehdokkuuteni puolestakaan. Lähdin kävelemään poispäin aukiolta mietiskellen, mitä itse voisin tehdä eheämmän isänmaan tulevaisuuden hyväksi. Vähintäänkin olisi paikka luoda tarvetta ja tilaisuutta kansalliselle arvokeskustelulle. Tuo J.Ollilan vetämä brändityöryhmä on kerrassaan hyvä juttu, eikä Ahtisaaren Nobelia missään nimessä saisi vähätellä! On meillä aineksia kansalliseen eheytymiseen!

Isänmaan asia on minulle kutsumus. Siksi olen kokoomuksessa, ja kaipa sekin on yksi tejijä, minkä vuoksi olen nyt ensi kertaa ehdolla.

Kunnia kanssanne, kunnia Isänmaalle!
Hp.