Ekoporvari - mikä se on, osa 2.

Ensimmäisen osan oppi oli tiivistettynä, että porvari on vastuuntuntoinen ja selviytyy sopeutumalla.

Tässä toisessa perehdyttävässä osassa käännetään katseet omaan aikaamme.

Vihreä aate on monella tapaa kannatettava ja ansaitsee hyvinkin tulla hovikelpoiseksi demokraattisissa päätöksentekojärjestelmissämme. Yksi ongelma vihreissä kuitenkin on, ja se on uskottavuus. Nukkavierut hahmot hiippalakkeineen kun saattavat herättää enemmän hilpeyttä kuin halua liittyä mukaan liikkeeseen. En missään tapauksessa ryhdy tuomitsemaan, enkä yleistämään, toteampahan vaan, etteivät kohta kuusikymppiset vihervaarit etäisine ehdottomuuksineen edesauta ympäristöliikkeen aseman vahvistumista.

Jos meidän on muututtava, emme muutu. Jos tahdomme muuttua, me muutumme.

Oma näkemykseni on, että ihmisten asenteiden tulee muuttua, mutta asenteita ei voida muuttaa uhkailemalla, pelottelemalla, eikä muutoinkaan vasten vastaanottajan vapaata tahtoa. Heräämistä on houkuteltava, vaikuttamisen keinot on oltava läheiset, sanan on oltava rehellinen ja ilmapiirin on oltava avoin, innostava, mukaan kutsuva.

Nyt palataan porvareihin, nyt heitä (ja meitä) huudetaan hätiin!

Muutos on myytävä kansalle. Eko on pop - ekossa on joukon kasvuvoimaa.

Maisema on ihmisille yhteinen, mielikuvia voi luoda, mutta maisemaa ei voi tuoda. Maisema on tehtävä. Miksikö?

Maisemassa on mielenrauha, muu kiva on vain mielihyvää. Oppini mukaisesti luonteeltaan kestävämpi mielenrauha on huomattavasti enemmän tavoittelemisen arvoinen olotila kuin tilapäinen ja lyhytkestoinen mielihyvä. Mielenrauha on aito tila, kun taas mielihyvää hankitaan koko ajan enemmän ja enemmän virtuaalisista välineistä, välittömästi, halvalla ja helposti (instant, cheap and easy, ICE).

Maiseman tekeminen ilman massiivista konevoimaa on luovaa taidetta, se on parasta terapiaa, mitä tehotaloudessa raatava, citynääntynyt ihmisparka perheineen voi osakseen kuvitella. Terapeuttisia tekemisen mahdollisuuksia on meillä Oulussakin loppumaton määrä. Tämän terapeuttisen työn järjestäminen on helppoa ja sen vaikutukset tuntuvat kollektiivisesti kasvavana mielenrauhana. Tekeminen on tervettä ja sitä tahdotaan lisää. Yhteisöllisyyttä kaivataan ja kuulutetaan, mutta satunnaiset seurapiirileikit tavoittavat ainoastaan pieniä vähemmistöjä, kun maisematalkoilla tavoitettaisiin kokonaisia kyläkuntia ja asuinlähiöitä. Yhteisöllisyyttä ja energiaa - yhdessä jaksamista.

No, mitäkö kaupunki voisi tässä tehdä? Entä yhteiskunta? Entä porvarit??

Näkisin kaupungin roolin mahdollistajana, jopa aloitteentekijänä. Kaupungin olisi osallistuttava yhteisölähtöisiin maisematalkoisiin luvanantajana, työnvalvojana ja syntyvän biomassan kerääjänä ja hyödyntäjänä. Yhteiskunta voisi osaltaan toimia työn suojelijana osoittamalla lähiöyhteistyölle arvostusta ja huomiota. Porvarit puolestaan voisivat tarjota maisematalkoisiin työvoimaa myöntämällä työntekijöilleen ja itselleen vapaita talkoopäiviä. Miten nämä toimet käytännössä tehtäisiin, siitä lienee seuraavassa osassa sananen paikallaan.

Annetaanpa asian hetken aikaa hautua...

Kunnia kanssanne - mielenrauha ennen mielihyvää.

Heikki