4.10.2008

Ravintolailtaa ja jumaluusoppia

Taisipa olla MTV:n vaalikone kun kyseli, että kuinkas sitä tuleekaan ehdokkaalla noita ravintolailtoja harrastettua, entäs sitten moisen hurvittelun vastapainoksi miten onkaan kirkossakäynti säännöllistä. Vetelin empimättä vastaukseni viivan kumpaiseenkin kysymykseen "en juuri koskaan" -kohtaan.

Kysymystä Jumalaan uskomisesta sen sijaan pysähdyin pohtimaan pidemmäksi aikaa, en halunnut vastata ehdotonta "kyllää", enkä ehdotonta "eitä", enkä myöskään halunnut hurskastella, enkä missään tapauksessa populisoida. Kallistuin lopulta sijoittamaan kantani varovaisen sentin verran myönteiseksi Jumalaan uskoa kohtaan. Vaihdan tässä kohden kirkko-Jumalan jumalaksi. Enemmänkin kuin onko vai eikö ole, uskoani koettelee se, mikä on jumala ja missä se majailee.

Minä uskon, että jumala on hyvyys ja löytyy jokaisesta ihmisestä, kuten löytyy jumalan vastavoimakin. En usko jumalaan taivaissa, enkä paholaiseen helvetissä. Minun jumalani on henkeä, jumaluuden väri minussa on okra, eikä valkoinen. Pahuudella puolestaan ei ole väriä, eikä henkeä. Jumala on johtopäätösteni perusteella ihminen itse, ja paholainen on kaikki harha itsessämme ja ympärillämme. Uskoa on pyrkimys paluuseen. Uskoa on matka takaisin alkuperäisyyteemme, luonnolliseksi osaksi luontoamme.

Näiden yleisimpien vaalikoneiden vastausten perusteella, yllätys, yllätys, yksi lähimmistä hengenheimolaisistani näyttäisi muuten olevan Hännisen Erkki Vasemmistoliitosta. Eipä se minua hirvitä, eikä haittaa, eihän maailmankatsomus miestä pahenna. Sen verran olen minäkin Isä Camillosta oppinut. Elämä on toimeen tulemista. Kansalainen Raskolnikov ja silmäpuoli Kaptah!

Mutta, mutta, takaisin teemaan. Eilen alkuillasta menin siis ravintolaan, ja siitähän minun tässä piti nyt kirjoittaa. Mystisiin jumalkysymyksiin ehdimme palata myöhemmin, kunhan olen saanut eilisen maallisen menoni jälkeen myös hengellisen kirkkovisiittini tehdyksi.

No niin, aamu on harhailun aikaa myrskyisän yön jälkeen. Siis eiliseen. Tunnetut aktiiviset oululaiset yrittäjänaiset olivat jälleen organisoineet vuosittaisen hyväntekeväisyystapahtumansa, tänä vuonna ravintola Tähteen. Ruokailu oli kuudelta seisovasta pöydästä. Lammasta, Ylläkseltä! Loistavaa! Virtuaalikiitokset vielä kerran mainiolle kokki-Matille!

Istuskelin tuttujen kavereiden kanssa ja kummeksuin mielessäni jotenkin outoa kapakka-atmosfääriä, sillä siitä tuntui puuttuvan jotain, mihin olin nuoruudessani tottunut. Viimeisestä kapakkakäynnistäni on ehtinyt vierähtää jo yli kolme vuotta, eikä vallalla olevat mielikuvani vastanneet lainkaan Tähdessä kokemaani kepeyttä. Hyvänen aika ja jopa jotakin! Tupakansavu oli poissa! Sehän se oli se omituisuus. Kerrassaan kummallinen kokemus. Raikas baari! Oi aikoja, oi tapoja.

Jutustelumme ohjautui luontevasti jostain ajankohtaisesta syystä paikallispolitiikkaan. Kallioparkkia ja kaupankäyntiä, mutta ennen kaikkea ruodimme risukkoasiaa. Oulun edustan saarista ja rannoista riitti raatattavaa. Risuttuneet rantamme ovat synti ja häpeä. Jaoimme yhteisen mielipiteen siitä, että alkaa olla aika tehdä asialle jotain. Lupasin lähteä raivaajaksi. En pelkäksi puhemieheksi. Se on suorastaan sydämen asia ja korkein kutsumus! Jumaluutta ihmisessä on ihmisen itsensä toteuttaminen.

Ennen kahdeksaa vetosin väsymykseen ja kotiodotuksiin ja livahdin vaivihkaa ulos pimeään iltaan. Autossa jatkui kiehtova ekohenkinen äänikirja "Saraswatin hiekkaa", joka kertoo jääkauden seurauksena, noin 10.000 vuotta sitten (aivan oikein!!) mereen hautautuneesta sivilisaatiosta, vajonneista kaupungeista ja vedenpinnan nousun peittämästä pyhästä Saraswati-joesta nykyisen Intian länsirannikolla. Uskomattomia, suorastaan huimia juttuja! Hindulaisilla ei muuten ole yhtä tai kahta Jumalaa vaan niitä on vaatimattomasti kerrassaan 10 miljoonaa kertaa 10 miljoonaa! Ja jokaisena päivänä niitä nimetään kuulemma kymmeniä lisää, aina tarpeen mukaan. Heidän onkin kovin vaikea ymmärtää meidän mustavalkoista monoteismiamme. Sivilisaatiomme historia on itäinen ja luultua pidempi.

Kirjan mukaan intialainen korkeakulttuuri katosi kauan sitten paitsi meren pinnan nopean nousemisen myös liiallisen sivistyneisyyden johdosta, kansa oli etääntynyt käsityön taidoista, elämä oli silloinkin ollut liiaksi automaattista. Samankaltainen kohtalokas trendi on kirjan perusteella vallalla nyt läntisessä Euroopassa. Nykyinen sivilisaatiomme on vaarassa! Intia sen sijaan on nousemassa takaisin sille kuuluvaan johtavaan asemaan maailman korkeakulttuurin tyyssijana.

Nyt on lauantaiaamu. Kaikki on hiljaa, koiratkin pötköttelevät takaterassilla kuin lahnat laiturilla. Kello on pian seitsemän, Kaleva on jo luettu ja ruisleipää syöty. Särjin lasisen kahvipannun ja siivosin sotkun. Tässä istun nyt, enkä muuta voi. Siispä kirjoitan, odotan päivän valoa nousevaksi ja aamun ääniä alkaviksi. Yhdeksitoista menen Korvakahvilaan ja edelleen kivisille kujille. Ryhdyn tuputtamaan turpaani tutuksi kaupunkilaisille.

Viikonloppua!

Kunnia kanssanne,
Hp.