7.10.2008

Vimmaa vaikka väkisin!

Talouden taantuma uhkaa. Eurooppa rämpii jo rahoituskriisissä. Onko siinä meidän vasemmiston viimeinen mahdollisuus vihan vimman synnyttämiseen? Kansa on saatava suuttumaan ja käymään vallanpitäjiä vastaan! Kauhajoen tragediaa yritettiin jo sälyttää suoraan sisäministerin syyksi, mutta se koepallo kolahti punakoneen omiin kinttuihin. Urpilainen odotti tilaisuuttansa turhaan.

Seuraavaksi olisi sitten ollut sen väkinäisen välikysymyksen vuoro, mutta kun B.Zyskowitz ehti jo kuukausi sitten ennakoida senkin syytöksen eväät tyhjiksi. Vastuu välikysymyksestä jäi siksi kristillisille. Vasemmisto luonnollisesti yhtyi siihen empimättä, muttei saanut ensimmäisen allekirjoittajan kunniaa. Kysymys kuihtuukin jo ensimmäisten puheenvuorojen aikana. Puhemies patistaa porukan normaaliin päiväjärjestykseen. PAM!

Konstit ovat siis vähissä. Vimmaa olisi silti synnytettävä hinnalla millä hyvänsä! Veteraanivasuri Pauli Räsänen (+75v?) teki oman osuutensa kirjoittamalla pastantäydeltä vanhoja vasemmistofraaseja Kalevan yleisönosastoon julistaen jatkosodan olleen suuruudenhullujen suomalaisten masinoima hyökkäyssota, jonka lopullisena tavoitteena oli suur-Suomen synnyttäminen. Hyvä veto Räsänen! Mutta epätoivoinen, eikä auta näissä vaaleissa vaadittavan vimman virittämisessä! Aihe on jo loppuun kaluttu. Mannerheimin kiistaton päätös pysäyttää etenevät joukot Leningradin rajoille ja jättää miljoonakaupunki rauhaan oli vasemmistopropagandalle kipeä suonenisku. Se vaivaa Suomen stalinisteja varmaan vielä mullan allakin. Hämmästelen Kalevan toimitusta päätöksestä julkaista tuo surkuhupaisa kirjoitus!

Paikallisesti vasemmisto on harhauttanut kansaa Kallioparkkikysymyksellä. Viisitoistatuhatta nimeä on ihailtavan suuren vaivannäön saldo. Ja pohjatonta valetta kaikki. Vastuutonta ja tarkoitushakuista propagandaa vasemmistolaiseen tyyliin. Ihmeteltävintä tässäkin kysymyksessä on se, että media ottaa perättömän propagandan täytenä totena omakseen. Kuinka paljon palstatilaa moinen potaska onkaan saanut osakseen! Olen itsekin saanut kampanjani aikana suu vaahdossa oikaista kaikkia niitä perättömyyksiä, mitä on Kallioparkista laatulehtiin kirjoitettu. Moni pää on puheitteni jälkeen kääntynyt! Vaivaa vain, että totuuden puhujan on todistettava sanomansa, mutta paskanjauhajien ei tarvitse puheissaan vaivautua minkäänlaiseen todenperäisyyteen!

Talouden taantuma olisi toteutuessaan vakava paikka meistä monelle. Muistia vaivaavat vieläkin lukuisat karut kertomukset 90-luvun alun yrityslahtauksista. Olen nähnyt monen kunnon miehen kyyneleet. Yrittäjälle ei ollut kaveria, velkavaivainen yrittäjä jätettiin ilman armoa, ilman oikeutta, ja entiset kaverit keräsivät paperinsa pinoon ja jatkoivat matkaa. Case closed!

Luoja meitä varjelkoon lamalta!

Tänään on ollut työntäyteinen päivä. Nyt lähden Madekosken kautta Ruskoon kohti illan ehdokastilaisuutta. Fiilingit ovat hyvät!! Kiitoksia kannustuksesta!!

Kunnia kanssanne!
Hp.