Määilmiöitä ja kyräileviä katseita

Tiistai oli hilipati-hippan –päivä. Menoa ja meininkiä riitti aamusta iltaan. No, siitähän jää kroppaan yliannostuneen adrenaliinin ylläpitämää virettä, joka kostautuu lepoa kaipaavalle kaverille aamuyön valvottuina tunteina. Vahtivuoroni alkoi kello 01.30. Aikani yritin päästä takaisin lepoon, mutta kumpikaan kylki ei tuntunut sopivalta, makasin siksi selälläni ja antauduin hereillä oloon. Jannu tuli yöhöni. Juttelemaan. Tällä kertaa se vaikuttaa säyseältä, eikä ala heti haastamaan. Taas valvotaan kahdestaan. Kissa mouruaa kiimaansa ulkona sateessa. Kamala ääni. Kastukoot.

Vaalit lähestyy. Muutama hassu päivä ja urakka on ohi. Mitä lähemmäksi mennään, sitä hermostuneemmaksi käy tunnelma. Jokaisella ehdokkaalla on oma lehmä ojassa, kukaan tuskin tahtoisi pettyä sunnuntai-iltana. Niinpä kisa on kova ja armoton. Samoista äänestäjistä käydään suosiotaistoa. Ehdokkaat etääntyvät toisistaan, kumppanuuden tunnelmaa toki teeskennellään.

No, kyllähän näiden valtuustoon pyrkijöiden kanssa pärjää, sillä peli on kaikille sama ja jokainen kerää ääniä yhteiseen pottiin. Sen sijaan vaikeampaa on tulla toimeen noiden muutamien passiivisten luikureiden kanssa. Kokoomuksen ehdokaslistoilta peräti 40 halukasta sai tuomiokseen kylmää kämmentä, eivätkä he päässet sadan armoitetun ehdokkaan joukkoon, vaan joutuivat jäämään kisasta rannalle. Passiivisten ehdokkaiden nolla-aktiivisuus ja nolla-budjetti ovat suuri loukkaus näitä neljääkymmentä kohtaan.

Jos ehdokkaaksi lähtee, kokoomuksen tapauksessa pääsee, niin sitten olisi heittäydyttävä tehtävään tosissaan. Mutta mikä tökkii, pelottaako tulosodotukset, tahdotaanko tekemättömyydellä jo etukäteen valmistaa selitystä heikolle menestykselle, ”olisinhan minäkin, jos olisin viitsinyt mainostaa ja touhuta…” Pelottaako kaapista ulos tuleminen, äänestäjien kohtaaminen vaiko itsensä kohtaaminen. Pelko tässä joka tapauksessa täytyy jotenkin olla taustalla.

Itse näen tilanteen siten, että kuusi nykyistä kokoomusvaltuutettua on jäämässä pois Oulun kaupunginvaltuustosta. Pelkästään nuo tyhjiksi jäävät paikat täytyy korvata, meidän on siksi löydettävä uusia tähtiä, meidän on kampanjoitava uusia kasvoja, ikään kuin synnytettävä uusia ihmisiä. Vaalivoittoon tarvitaan sitten vielä yksi tai kaksi uutta kasvoa lisää! Tämän lähtökohdan pohjalta olen itsekin pyrkinyt kampanjani rakentamaan ja samoilla perusteilla suositellut sitä muillekin meikäläisille. Oma satsaukseni onkin alkuperäistä aikomustani merkittävästi suurempi, mutta kuten todettua, nyt täytyy takoa, vaikka lainavaroilla. Tämä tietoisuus taustalla vaikuttaen minun on niin vaikea sulattaa noiden passiivisten kanditaattiemme kotikomeroisia puuhasteluja.

Vaalityössä on aika teoretisoida ja on aika tehdä työtä. Samojen vanhojen tuttavien kesken spekulointi tässä vaiheessa vaalityötä on kuin tanssipaikan kiertämistä seinien ulkopuolella. Harva sieltä tulee hakemaan seuraa lavalle. Korkeintaan joku kompuroi kohti pullo mukanaan, mutta sellaista ei kai kukaan kaverikseen toivoisi.

Sellaista tuli yössä tuumailtua. Jossain vaiheessa Jannu katosi ja jätti minut valumaan armahtavaan uneen.

Kunnia kanssasi,
Hp.